Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Ruotsin serti
Puskaradio > Keskustelua näyttelyistä > Kehän reunalta
King of the Hill
Ongelma: tarviisi tietää jääkö Ruotsin serti lepäämään tyyliin ikuisesti, vai vain esim. vuodeksi?
Koira on saanut kaksi sertiä Suomesta (joista toisen täytettyään 2v), ja kaksi sertiä Ruotsista (molemmat täytettyään 2v). Viimeisimmän Ruotsin sertin koira sai viime syksynä.
Eli, odotteleeko nuo Ruotsin sertit kunnes koirasta tulee Suomen valio (ja samalla siis myös Ruotsin), vai onko Ruotsin sertillä joku takaraja, mihin saakka lepää? Olen kovasti kuullut kerrottavan, että Ruotsin serti lepäisi vain yhden vuoden. Pitäneekö paikkansa?
Tällöinhän koiralla olisi "vain" tämän vuoden syksyyn asti aikaa saada se yksi puuttuva serti Suomesta tullakseen myös Ruotsin valioksi. Muussa tapauksessa koirasta kyllä tulee Suomen valio (kunhan saa sen kolmannen sertin Suomesta), mutta sitten pitäisi käydä vielä myös Ruotsista hakemassa kolmas serti, jos haluaa koirasta tulevan Fin & S mva.
Eli viisaammat, valaiskaa!
Mikä edes voisi olla syynä tuolle, että serti jäisi lepäämään vain vuodeksi? Eihän koira siitä mihinkään muutu, ja hullulta tuntuu, että vaikka koiralla on serti Ruotsista sen täytettyä 2 vuotta, ja vaikka olisi oman maan valio, niin Ruotsin valionarvo jää vain haaveeksi siksi, että serti on jo ehtinyt "vanhentua"...? blink.gif
King of the Hill
Eikö kukaan muka tiedä..? blink.gif
King of the Hill
Outoa.
Luulin, että täällä foorumilla (ja nimenomaan täällä "Kehän reunalla") olisi näyttelyihmisiä, mutta nähtävästi tämä onkin sitten pääasiassa aikataulujen ja tulosten tiedottamiseen..?
Kukaanko ei oikeasti ole käynyt koiransa kanssa Ruotsissa näyttelyissä?
Eikä kenenkään koira ole saanut Ruotsista sertiä?
No, ellei ole, niin eihän sille sitten mitään voi. unsure.gif
Japsi
Ikinä, missään yhteydessä en ole kuullut, että Ruotsin serti jäisi lepäämään vain määräajaksi, esim. vuodeksi. blink.gif
Me ollaan kyllä käyty Ruotsissa vasta, kun koira on jo ollut FIN CH ja tarvinnut vain sen yhden valioituakseen.

Kysymykseesi aikarajasta en osaa valitettavasti vastata varmuudella, koskaan en ole itse sellaisesta kuullut.
Sundae
Empä minäkään ole kuullut, että Ruotsin sertillä olisi jotain voimassaoloaikaa.. Sen vain tiedän, että valionarvoon oikeuttava serti pitää Ruotsissa saada 2-vuotiaana.
Pisara
LAINAUS(Sundae @ 8.5. 2007, 15:45) *
Sen vain tiedän, että valionarvoon oikeuttava serti pitää Ruotsissa saada 2-vuotiaana.
Eikö Suomessa oo tämä ihan sama käytäntö? Tai ainakin näin olen kuullut joskus.
Sundae
LAINAUS(Pisara @ 8.5. 2007, 15:55) *
Eikö Suomessa oo tämä ihan sama käytäntö? Tai ainakin näin olen kuullut joskus.

Niin tuo Ruotsin käytäntö tarkoittaa siis sitä, että jos menet koiran kanssa Ruotsiin kun se on alle 2-vuotias ja se saa sertin, niin se ei tee sillä sertillä oikeastaan mitään, koska se ei voi valioitua sillä sertillä sitten myöhemmin kun tulee Suomessa valioksi. Kun taas esim. Virosta saatu serti jää alle 2-vuotiaanakin saatuna roikkumaan niin, että kun koira valioituu Suomessa yli 2-vuotiaana, siitä tulee samalla myös EST MVA (pitää tietysti vahvistaa).
King of the Hill
Kiitos vastauksista.
Viron sertin lepääminen muuten muuttuu 1.7.2007, jonka jälkeen vain yli 2-vuotiaana saadulla sertillä valioidutaan. Kuten siis Suomessa ja Ruotsissakin nykyisin.
Japsi
^ Onko tuo joku virallinen tieto Virosta? unsure.gif
Sundae
Ohhoh ohmy.gif Minäkin haluaisin tietää, että mistä tuollainen tieto on peräisin.
missi
Yli 2 vuotiailla serti jää roikkumaan Ruotsissa. Ei ole mtn aikaa.
King of the Hill
^Kiitos!
Näin vähän epäilinkin sen menevän, mutten ollut varma. rolleyes.gif
Daybreaker
Pitääkö suomen muotovalio ilmoittaa ruotsissa avoimeen jos mielii saada sertin ja tulla valioksi?
*lukee kyllä taatusti ruotsin säännöissä, mutta....
Sundae
LAINAUS(Daybreaker @ 11.6. 2007, 23:49) *
Pitääkö suomen muotovalio ilmoittaa ruotsissa avoimeen jos mielii saada sertin ja tulla valioksi?
*lukee kyllä taatusti ruotsin säännöissä, mutta....

Kyllä pitää smile.gif
~Merski~
LAINAUS(King of the Hill @ 8.5. 2007, 22:25) *
^Kiitos!
Näin vähän epäilinkin sen menevän, mutten ollut varma. rolleyes.gif


Jep, eli jos tosiaan sertiä haluaa, avoimeen.

nimimerkillä serti jäi ruotsin maalle.
-Sipuli-
Vetskutkin kisaavat Ruotsissa sertistä, että kyllä sinnekin voi ilmoittaa jos koiralla ikä riittää wink.gif

Ollaan mekin Ruotsissa käyty pari näyttelyä viime syksynä. Ja juurikin siten, että Fin Mva koirani oli vetskuissa. Oli molempina päivinä ROP ja ROP-veteraani sekä BIS-veteraani ja BIS-2 cool.gif wub.gif Että ei hassumpi viikonloppu ollut whistling.gif biggrin.gif
(ja sunnuntain serti annettiin seuraavalle, kun ei tarvittu sitä enää)

Hmm... Ja aloittajan tapauksessa, eikös se koira voi valioitua Ruotsista jo kolmella sertillä vaikka ei olisikaan vielä Suomen muotovalio? unsure.gif (mikäli siis täyttää Ruotsin rodulle asettamat muut mahdolliset vaatimukset)
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.