Meiltä löytyypi tällä hetkellä yksi whippet joka harrastaa maastojuoksua. Aloiteltiin vasta harrastus. Tarkoitus olis maastokirjat anoa kunhan sais mittautettua vaan ensin.

Tiiättekö paikkaa, mis vois puoli whippetti juosta? 8>

Cillalle vastaisin silleen, että jos asut Hesassa, niin yks kaveri vetää vuoden ympäri viehetreenejä Paloheinässä. Talvisin, ellei jääkelejä ole, niin lauantai ja sunnuntai aamupäivisin. Kesäaikaan treenit ovat olleet maanantai ja torstai-iltaisin klo 18 jälkeen.

Ja sitten . Mä olen vihdoinkin käynyt yhden kisan läpi. Pelkäsin, että mokailen vaikka mitä, kun olen sellainen jännittäjä tyyppi itseni puolesta. Ja nyt oon tavattoman ylpeä itsestäni, että selviydyin kuin selviydyinkin koitoksestani. Mutta en kuitenkaan ilman mokia. Se olis ollutkin jo sensaatiota, jos olisin kaikesta selviytynyt ilman töppäilyjä. Pahin moka oli, kun en osannut tajuta, että finaali vaiheessa oli koppiarvonta ja se arvonta suoritettiin eri paikassa kuin mistä lähtö oli. Joten siihen arvontaan enkä koirien esittelyyn sitten osallistunut, kun odottelin väärässä paikassa eli lähtökopin luona olevalla portilla. Ehkäpä saatiin ensikertalaisena moka anteeksi, koska pääsimme finaaliin mukaan, vaikka rata-alueelle mentiinkin eri portista kuin muut finaalistit. Mutta käsittääkseni tuostakin mokasta olis voitu diskata.

Ja jos joku odottaa kirjoituksestani koiran ylistystä saavutuksineen, niin sanon heti, että koirani oli jumbo sarjassaan. Mutta ylistystä annan itselleni siitä, että menin kisaan voittaakseni omat jännitykseni (joita turhiksikin voi sanoa) ja sainkin kisankulusta sekä vielä jälkipuinnissakin arvokasta tietoa.

Yksi suuri stressaava tilanne kisapaikalla minusta on (ainakin omalta kohdaltani katsottuna), että sopivan kokoisen kilpailinumeromanttelin löytyminen on epätoivoista puuhaa. Ainakin omalle koiralleni. Jos sopiva koko löytyi, niin sitten vyötteessä ei ollut reikiä riittävästi kiinnitykseen. Ja sopiva mantteli on oltava, ettei koira sotkeudu juostessa nauhoihin, vaan mantteli on oikein kiinnitetty. Tähän asiaan olen kisan jälkeen heti tehnyt parannusta. Olen tilannut koiralleni omat numeromanttelit, niin multa ei kulu turhaan energiaa manttelilaatikon penkomiseen ennen kisailun alkua.

Koiralle tulisi olla lepopaikka kisailujen välissä. Mutta sitä ei meillä ollut. Olimme aidatun aleen sisäpuolella viltillä, koska sinne saatoin jättää repun, kun kävimme jaloittelemassakin silloin tällöin. Tämän seikan vuoksi koirani ei saanut levätyksi koko n. 5:n tunnin aikana, sillä se seuras koko ajan muita lähtöjä ja aina kun viehekoneen ääni käynnistyi muille vuorossa oleville juoksijoille, niin se halus sinne mukaan. Eli turhaa energian hukkaamista, kun sen olis pitänyt saada levätä omien juoksemistensa välissä. Tähän lepomahdollisuuteen saadaan ehkä parannusta jatkossa,jos meidän kuskit jäävät kisapaikalle autoineen, niin koira pääsee autoon makoileen ja ainakaan vieheen ääni ei sinne asti kuulu niin kutsuvana. Peitetty häkkikin olis jonkinlainen ratkaisu, mutta olen liian mukavuuden haluinen, enkä halua raijata mukanani mitään painavia tavaroita enkä yleensäkään pidä hirveästi kamoja mukana, kun haluan olla mahdollisimman rentona missä sitten kuljenkin.

Ja tarina jatkuu... Meen vain tauolle, sillä kokemusteni mukaan pidemmät, kerralla kirjoitetut, turinat lähtevät herkästi taivaan tuuliin ja näitä kirjoituksia en sinne lähetä, kun haluan jakaa omat kokemukseni muillekin, ainakin aloittelijoille.

Siis pieni hetkonen tähän väliin

Mantteleista sen vertaa vielä, että ilman niitä ei kisaan pääse ja jos on huonosti kiinnitetty esim. liian löysästi tai kireälle, niin lähettäjällä on valtaa keskeyttää sellaisen koiran osallistumista lähdössä. Ja juoksijalla tulee olla se numero manttelissa, joka lähtöön on annettu sekä mentävä siihen koppinumeroon, mikä arvonnassa on annettu, muutoin tulee hylätty suoritus.

Joo, kyllähän siellä kisapaikalla on täysi työllisyys koirien ohjaajillakin, että kaikki valmistelut paikalla osuu kohdalleen. Myös lääkärintarkastukseen on mentävä ennen jokaista juoksemisen lähtöä. Että vähän väliä on osuttava aina johonkin jonoon, että pääsee tilanteesta toiseen koiransa kanssa suht sujuvasti.

Kaksi treeni kertaa käytiin ennen kisapäivää. Ensimmäinen kerta talven jälkeen radalle ja koirani oli ihan kiihkossaan, kun hoksas, että pääsee lempihommaansa. Niin innokas oli, että kopissa irtosi kynsi, kun halusi raapimalla luukun aukeavaksi heti, että pääsis säntää vieheen perään. Juoksuajaksi sai muutaman sadasosa sekunnin paremmaksi, mihin viime syksynä jäätiin viimeisellä treenikerralla, joka silloin oli meille samalla koejuoksu. Seuraavalla viikolla käytiin vielä kerran kierros pyrähtämässä treenipaikalla ja juoksuaika olikin huonontunut oleellisesti tuohon matkaan, josta aikoja olimme seurailleet. Olin sataprosenttisesti varma, että kynnen vaurio olis haitannut juoksua, sillä muuta syytä en ajan heikkenemiseen keksinyt. Vaikka samalla ihmettelin, että mitenkä se juoksuun vaikuttais, sillä olinhan nähnyt koirani vauhdin silloinkin, kun sillä se märkiminen jylläs anturan sisällä eikä se tehnt haittaa, vaikka jokaaskeleella joutuikin painaa kipeän anturapohjan maata vasten. Tää kannuskynsi ei edes hiponut maata.

No, en kuitenkaan perunut kisailmoitustamme, sillä olin päättänyt, että nyt jos koskaan haen ITSELLENI sitä kisakokemusta. Ja kuten sanoin tuossa aiemminkin, niin kokemuksia tuli roppakaupalla. Ei harmittanut koiran jumbotilakaan, vaikka suunnattomasti ihmettelinkin, että mistä syystä se aika oli entisestäänkin edelleen heikentynyt. Kynnen irtoamista edelleen vahvasti epäilin, koska haava oli auennut ja vähäsen vertakin siitä valunut ja muutakaan syytä en hitailuun tajunnut.

Olen huomannut juoksukisojen vuoden ohjelmistosta, että pääkisan eli jonkun tittelin saavuttamis juoksun lisäksi on aina myös toisenkinlainen kisa samanaikaisesti järjestetty, jota sanotaan sijoituskilpailuksi. Viime mainitussa saa itse valita sen matkanpituuden mihin koiransa haluaa laittaa.

Kun kyselin eräältä kokeneelta (vuosikymmenten) whippetkilpailuttajalta, kumpaan kisaan koirani ilmoitan, niin hän ehdotti erikoiskisaa. Kun oltiin juostu ja tapasin samaisen henkilön, joka myös oli tuloksestamme ymmällään, hän kysäisi, että milloinkas koirallani on ollut kiima. Ja kun kerroin, että just oli hiljan ollut, niin siinä se sitten ratkes arvoitus, että miksi vauhti oli hiipunut. Tämä asia muutoin tuli itselleni täysin yllätyksenä, että ainakin juoksija whipunarttujen (muista vinttareista en tiedä) kiiman jälkeisenä aikana vauhti huononee ihan 2-3 kk:n ajaksi. Ja niinpä tää kokenut ihminen siinä sitten sanoi, että jos olis tiennyt kiiman olleen äskettäin, niin olis ohjannut meidät sijoituskilpaan. Tänä 2-3:n kuukauden aikana koiraa ei saisi rasittaa, vaan sille sopis silloin vain sellaiset lyhyemmät juoksupyrähdykset.

Niinpä, vaikka kokemuksia mullakin on koirista ja etenkin nartuista, niin yksikään muu rotu ei ole osoittanut näin näyttävällä tavalla kiimansa vaikutusta kehonsa muutoksilla kuin mitä tämä juoksijawhippet. Vieläkin asiaa ihmettelen, vaikka olen lihasten löysyyden tuntetut ja muutosta normaalitilanteessa elämisessäkin havainnut.

Ja mun juoksijanarttuni ei ole ainoa, vaan kaikki kokeneet kilpailuttajat tietävät tämän tosiasian koiriensa kanssa. Ajatelkaapa niitä, joiden koirien kiima sattuu just esim. kisakauden kynnyksellä. Ensteks kiima aika ja sitten vielä se 2-3kk, niin siinä ajassa ehtii mennä kesä ja sen myötä koko kisakausi pyllylleen , kun se kisakausi on niin lyhyt. Siinä saa vain sitten toivoa koko talven, ettei seuraavana kesänä kävis samaan tapaan. Meillä ehkä käy paremmin, sillä toivossa ollaan, että ennen tämän kesän viimeisiä kisoja ollaan taas vireämpiä juoksuvauhdille, sillä peruskunto on jo nyt kohdallaan, mutta kiiman aiheuttamaa lihasten löysyyden vahvistumista joudutaan vielä odottelemaan. Kiiman aiheuttamaa löysyyttä ei treeneillä paranneta, vaan iinä on annetava luonnonkululle oma kiertoaikansa.

Jeps, että tässä näitä kokemuksia tuli ja pää on kaikesta pyörällään. Mielenkiintoista kaiken kaikkiaan. Mulla ei ole tän ekan whipun kanssa ollutkaan muuta kuin ihmettelemistä, miten paljon ne poikkeavat monellakin tavalla koirista .

Ida-Maria, olipas mukava tavata Sinut kisapaikalla ja se, että vaihdettiin muutama sananenkin keskenämme .

Jahas, jospa jatkettaisiin turinoita ja vaikkapa seuraavien videoiden kera

http://juosten.myphotoalbum.com/view_photo...amp;id=sl380774

Eivät ole kuvattu ensiluokkaisesti, mutta kivat muistot mulle ihan tällaisinaankin.

Video nro 1, ns. ratatreenistä. Siellä sattui lähettäjälle lapsus. Oli ekakertalainen ja varmaan jännitti, muutoin ei erehdystä olisi tullut. Kehoitti laittamaan koiran koppiin ja niin teinkin. Hänen piti antaa vieheen käyttäjälle lähtömerkki, mutta siinä vaiheessa huomasi, ettei koneenkäyttäjä eikä toisaalla kuuluttajakaan ollut paikalla. Siinä se lapsus, sillä aina pitää pyrkiä siihen, ettei koira joudu olemaan kopissa kauan aikaa. Olisin voinut olla laittamatta koiraa koppiin, mutta lapsus multakin, kun en hoksannut itse vilaista, että jokainen tarvittava olisi ollut paikalla ennen kopitusta. Tulihan asianomaiset sitten nopsaan tehtäviinsä ja valkoinen lippu heilahti, merkiksi, että viehekoneen voi käynnistää.

Videot 2-3, ennen nähtyjä puskassa

Video 4, lyhyt näyte käsikäyttöisen treenin kanssa. Malttamaton juoksija ottaa varaslähdön päästäkseen sen verran edelle, että saisi saaliin napattua ennenkuin se karkaa nokan ulottuvilta.

videot 5-7, näyttöä, ettei "koiraa ole karvoihin katsomista" vai pitäisikö sanoa, että "maasta se "pienikin" ponnistaa" . Erinomainen näyttö vieheen ajosta ensikertalaiselta, vaikkei perinteisiin vinttareihin kuulukaan. Ei riepota saalista, mutta ei tarvitsekaan. Riittää, että ilmaisee jollain tavoin sen. Tämä otus tökkii kuonollaan saalista ja joskus painaa myös tassunsa saavutetun saaliin päälle.

Siinä ne pienet yksityiskohdat pääpiirteittäin ajamisesta "pupun" perään näissä vinttarihommissa.