Fin Mva
Karimäen Bodie "Leevi"
6.4.1999-21.7.2007
Leevi lähti 11.2.2007 muutaman suoraan etupihalle tulleen kauriin perään keskellä päivää Ylöjärven Vuorentaustassa, Leevin "toisessa kodissa", isäni synnyintilalla. Se juoksi itsensä eksyksiin ja tapaus johti lähes puolen vuoden etsintöihin lähialueilla ja vihjeiden perässä.
Melkein puolen vuoden etsintä on nyt kuitenkin aika lopettaa. Leevi oli joutunut ilmeisesti auton töytäisemäksi Lielahdessa Paasikiventiellä, muutama sata metriä Nokian moottoritien liittymästä Vaasaan päin lauantain vastaisena yönä 21.7.2007. Ruumis oli maannut pari vuorokautta tienpenkalla ennen kuin se oli maanantai-aamuna korjattu siitä pois (kenen toimesta, sitä emme tiedä). Saimme asiasta tiedon valitettavasti vasta viikkoa myöhemmin ja sen myötä pieni epäilys vielä hiertää mielessä. Useamman soittajan kertomat tuntomerkit ovat kuitenkin niin sopivat, että ihme olisi, jos kyseessä olisi ollut jokin toinen koira. Niin mielellämme olisimme Leevin haudanneet, mutta sitä ei meille nyt suotu.
Kiitos kaikille teille, jotka autoitte tämän puolen vuoden aikana. Ilman teitä emme olisi jaksaneet. Epätoivo on nyt vaihtunut itkuksi, mutta se toivottavasti muuttuu hetken päästä hyviksi muistoiksi.
Leevin oma ikkunalauta olohuoneessamme on nyt ikuisesti tyhjä.
Kuningas on kuollut. Kauan eläköön kuningas.
