Mikä on mielestäsi liian jalostettu koirarotu? Tai pelkäätkö että omaa rotuasi tullaan jalostamaan liikaa?
Miun mielestä Saksanpaimenkoira on hyvä(no en nyt tiiä) esimerkki: huonot luonteet ja selkäviat. Tietty on niitä joka rodun hyviä edustajia viälä.
Entäs inhottaako joku muu kuten koirien esim. villakoirien värjäys?
Tänne kaikki parjaamaan*hienotunteisesti.

Tähän samaan voisi lisätä vielä käyttö- ja näyttölinjaisuudet?
Onko rodussasi? Kumpi on enemmän mieleesi? Mitä hyvää/huonoa? Mitä mieltä olet?

Shar pei:ta on mielestäni jalostettu liikaa. Rodulla esiintyy huolestuttavan paljon iho-ongelmia.

Tällä hetkellä mua harmittaa eniten collieiden luonteet...
Kun tietää millainen collien kuuluu olla, sellainen "lassie - rakastaa kaikkea ja kaikkia jne. jne" niin nykypäivän colliet saavat melkein jo itkemään...
Jossain vaiheessa kun mietittiin tuota isoa koiraa shelttien kanssa niin mielessä pyöri collie ja aussie. Aussie tippu heti pois, koska mielestäni aussien kuuluu olla työkoiran ja ntlkoiran väliltä, eikä meillä olisi resursseja sellaiseen...
Collieta mietittiin ja asiasta mainittiin yhdelle shelttiystävälle, jolla on erittäin pitkä tausta collieiden parissa ja tämä sanoi, ettei ikimaailmassa suosittelisi nykypäivän collieta... muutama sana entisten ja nykyisten luonteiden eroista ja tultiin tulokseen, ettei tahdota collieta. Onneksi päädyttiin katalonianpaimenkoiraan!

Omista roduista...
Shetlanninlammaskoiraa ei ole jalostettu mielestäni missään mielessä liikaa ja katalonianpaimenkoiraa ei sitä vähäänkään, sen verran alkukantainen se rotu on!

Sitten tietty kuin noissa chihuahua porukoissa tulee liikuttua niin on surullista kuulla, kun jotkut ihan nartun astuttaessaan tietävät varata eläinlääkärille leikkausajan laskettunaikana, kun tietävät jo, että koira ei itse pysty synnyttämään...
Kamala ajatellakkin, että ihminen on tietoinen siitä, ettei koira mm. kokonsa ja kroppansa takia pysty itse synnyttämään ja silti teetetään sillä pentuja...

Ulkonäöllisesti pidän esimerkiksi englanninbulldoggeja, shar peitä ja kiinanpalatsikoiraa liian pitkälle jalostettuina. Ylinpäänsä mikä tahansa koirarotu, joka kärsii iho-ongelmista tai joka ei kykene esimerkiksi uimaan ilman kellukkeita on liian pitkälle jalostettu.

SItten toinen huonon jalostuksen tulos ovat luonteet. Tätä näkyy jokaisessa rodussa, collieissa, belgeissä, shelteissä, aussieissa.. Herkimmin se näkyy roduissa, joiden kanssa harrastetaan. Näyttelyissä käyvän koiranhan ei tarvitse luonteeltaan olla kummoinenkaan. Shelteissä taas arkuus ja liiallinen pehmeys ovat mielestäni huonoja asioita, ja valitettavasti tunnen erään joka teetti tällaisella sheltillä pennut.

Oma rotuni (belgianpaimenkoira groenendael) ei ole ulkonäöllisesti joutunut liiallisen jalostuksen kohteeksi, vaikka kritisoinkin jättimäisiä turkkeja, jollaisia belgeillä ei rotumääritelmänkään mukaan saisi olla (turkin pitäisi olla vain keskipitkä). Huonompana asiana pidänkin luonteita, on arkoja, toimintakyvyttömiä ja vietittömiä koiria, jopa flegmaattisia.

Omasta rodustani löytyy käyttö- ja näyttölinjat. Tähän suhtaudun itse melko kriittisesti, sillä toisaalta vastustan sitä ,että mennään äärimmäisyyksiin missään asiassa, mutta toisaalta pidän hyvänä, että maailmasta löytyy toimivia käyttökoiria myös esim. poliisien avuksi. Ulkonäöllisesti käyttölinjainen on lähes poikkeuksetta silmääni enemmän miellyttävä, mutta omassa rodussani pidän kyllä näyttelylinjaistenkin ulkonäöstä.

Itse kannatan siis kultaista keskitietä, mutta jos mietitään tarpeeksi pitkälle, niin käyttölinjahan on se alkuperäinen ja nöyttelylinjainen siitä kehitetty muunnelma. Omasta puolestani en siis osaa pitää esimerkiksi saksanpaimenkoiraa liian pitkälle jalostettuna rotuna, sillä heikkohermoiset banaaniselät eivät ole mielestäni se alkuperäinen saksanpaimenkoira.

Liikaa jalostetuiksi luen kaikki rodut, jotka eivät pysty omin avuin lisääntymään. Ja jos rodussa on sellaisia ominaisuuksia (esim. rakenne, koko), jotka selkeästi alentaa rodun keskimääräistä elinikää tai ominaisuudet jotka hankaloittavat koiran normaalielämistä.

Eniten minua inhottaa liian lyttykuonoiset koirat joiden hengitys rohisee ja räkä lentää. Pahaa tekee myös katsoa kiinanpalatsikoiran liikkumista tai sen yrittämistä. Tietenkin poikkeuksiakin löytyy edellä mainituista roduista.

Luonne on monella rodulla mennyt kohti metsää. Esimerkiksi shelteissä näkyy liian paljon arkoja ja flegmaattisia koiria. Koira ei saa mennä lukkoon ja pissata alleen, jos kauempana menee juna tai jos koiraa kieltää. Tätäkin on nähty.

Omassa rodussa cottonissa huolestuttaa luonteet, arkoja koiria on liikaa. Ja toivottavasti turkin pituus ei enään yhtään kasva.

e: Crimin kanssa samoilla linjoilla. Näköjään yhtäaikaa kirjoitettiin aika samoista asioista yhtäaikaa

Vähän joka ikisessä rodussa aletaan mennä turhan pitkälle milloin minkäkin kanssa.Ajatelkaa esim,kunnon suomen pystykorvaa..jolla alkaa olla kaiken maailman sairauksia vaikka toivon mukaan pitäisi olla mahdollismman alkukantainen rotu.

Nykyisin lähes kaikki rodut taitavat jollain lailla olla "ylijalostettuja". Sekä näyttely että metsästyskoirat. Näyttelykoirilla liiallinen raskaus, liiallinen turkki ym, ja metsäpuolella vastaavasti todella kevyet koirat.

Omissa roduissani ensimmäisenä saksanseisoja, joka ei ole vielä kunnolla jakaantunut kahteen, mutta on paraikaa jakaantumassa. Onneksi on vielä yksilöitä joilla on kunnon vaistot ja upea ulkomuoto. Niissäkin vain on usein luonteeltaan liian pehmeitä koiria, yksi hyvä esimerkki makaa vieressä, koira ei kestä äänen korottamista ja stressaa helposti.

Waleseissa on myös vielä suhteellisen monta niin käyttöön kuin näyttöönkin sopivaa koiraa, mutta niillä vastuttomien kasvattajien työ jolloin todellisuudessa järkyttävän näköisiä koiria jotka ovat jostain onistuneet saamaan ihmeen kaupalla yhden tai kaksi sertiä (waleseilla koira kuin koira voi saada sertin jos siinä ei nyt mitän aivan kamalaa vikaa ole kuten purentavika, 10cm liian korkea jne.), tästä seuraa liian pitkärunkoisia köyry tai notkoselkäisiä, iso päisiä tikkukoiria jotka ovat niin arkoja että sisänäyttelyyn ei edes koiria välttämättä uskalleta viedä. Myös koirien liikkeet ovat alkaneet huononemaan, taka liikkeet ova lähes kaikilla ahtaat ja etuliikkeet leveät, koirat myös usein tikittävät ja kunnon potku liikkeestä jää puuttumaan. Myös epilepsiaa tavataan yhä enemmän ja enemmän.

Enkku on jo jakaantunut kahtia käyttö ja näyttölinjaiseen. Käyttölinjaisia ei edes välttämättä enkuki tunnista vaan mieleen tulee ennemminkin pieni münsterinseisoja. Näyttelylinjaisilta taas usein puuttuu vaistot ja taippareidenkin läpäiseminen tuottaa joillekkin harmia. Enkuilla PRA on yleistymässä ja osa kasvattajista eivät edes välitä siitä. Käytetään yhdistelmiä joissa sukutaulu on pullollaan koiria joilla on PRA...
Luonteet ovat suht tasaisia (vielä) tosin onhan aina niitä arkojakin yksilöitä. Tosin moni enkku on erittäin ahne ja armaan söisi itsensä hengiltä jos saisi.

Amerikankettukoirissa rotu on sinällään suomessa niin pienilukuinen ettei jakaantuminen vielä ole edes mahdollista, silti rotukirjo on todella suuri ja itseäni ärsyttää kasvattajat jotka käyttävät jalostukseen H/T koiria ja alkavat heti ajamaan "käyttölinjaa", eihän ulkomuodolla ole väliä jos koira toimii metsällä .. Omasta mielestäni taas pitäisi jo alussa katsoa että koiralla olisi vaikka se eh näyttelyistä..

Itse komppaan aika lailla crimiä. omasta mielestäni monessa rodussa jos lähdetään etsimään rotumääritelmän mukaista koiraa, sen kuuluu siis olla kaunis ja sillä kuuluu olla vaistot kohdallaan. Monesti ajokoiramiehet sanovat että näyttelykoirien rakenne ei kestä metsällä, ei välttämättä kestäkkään jos koirat ovat liian raskaita, mutta eikö kailli lähde siitä että koira on kaunis, jolloin sen rakenne on kunnossa ja kun rakenne on kunnossa se on kestävä ja kun koira on kestävä sitä voidaan käyttää metsällä ongelmitta.
on sääli, että käyttö ja näyttöpuolen riidat saavat aikaan sen että moni metsästyskoirarotu on jakaantumassa kahtia, metsämiehet kun eivät siedä näyttelyisä kiertäviä ihmisiä ja näyttely ihmiset eivät jaksa metsämiesten arvostelua ja vitsailua.

Suosittuja rotuja aletaan vain jalostamaan, eikä välitetä terveydestä. Kaikki kasvattajat eivät todellakaan ole sellaisia. Mietitäänpä nyt vaikka lapinkoiria tai russeleita. Suosittuja kummatkin. Koiramme- lehdessäkin oli juttua jackareiden jalostuksesta. Sellasille kasvattajille joille raha on tärkein asia, niin menestys on noussut päähän. Koirista ei tulekkaan enää terverakenteisia ja muuten terveitä. Ne sairastuvat helpommin, saattavat jopa elää vähemmän.

Jokaisessa rodussa taitaa olla sellaisia kasvattajai jota eivät rodun tilanteesa liion välitä. Onneksi on myös niitä, joille koiran hyvä elämä on tärkeintä. Jokaiseen rotuun syntyy huonoja ykilöiä, sairaita, heikoluonteisia jne. Ei se välttämättä johdu rodun liiallisesta jalostuksesta, mutta jos näistä yksittäisistä tapauksista ei välitetä ja ne ohitetaan olankohautuksella, sitten tulee ongelmia.

Itse pidän ylijalostettuna rotuna mopsia ja kiinanpalatsikoiraa. Niillä on todella "littanat" kuonot, jotka aiheuttavat jossakin määrin hengitysvaikeuksia.

Omat rodut:
Suomenajokoiraa ei oikeastaan voi (ainakaan helposti) jakaa näyttely- ja käyttölinjaisiksi, sillä se on kumminkin kokonaan käyttökoiraksi tarkoitettu. Nykyään jalostus on aiheuttanut niille liian lyhyttä karvapeitettä ja liian löysää tai muuten huonoa selkää. Myös niiden käpälien tämän hetkinen tila voi olla jalostuksen syy...
Englanninspringerspanielit on jaettu jo nyt näyttely- ja käyttölinjaisiin. Itse pidän enemmän näyttelylinjaisista.

Flavian kanssa olen samaa mieltä, käyttölinjaista enkkusprinkkua ei välttämättä tunnista samaksi roduksi kuin näyttelylinjaista. Ja se PRA ja muut silmäsairaudet ovat tulleet juuri jalostuksella.

Nimenomaan, näin sen ainakin pitäisi olla Jostakin kumman syystä vain "äärikäyttökoiraihmisten" ja "äärinäyttökoiraihmisten" on aivan mahdotonta saada tälläistä ajatusta mahtumaan päähänsä..

Mun mielestänin on erittäin valitettavaa, että moni rotu on jakaantunut käyttö- ja näyttölinjoihin. Mä olen monesti miettinyt, mitä tälläisellä jakaantumisella loppujen lopuksi edes saavutetaan? Kaksi eri rotua ainakin (, jotka nimellisesti tosin kulkevatkin samana rotuna)..

Ns. ylijalostettuina ja rakenteensa puolesta ainakin jossakin määrin sairaina rotuina pidän kaikkia lyttykuonoisia rotuja, sekä esim. shar peitä (osalla varsinkin aivan karmiva määrä sitä "ylimääräistä" nahkaa), chow chowta (missä kulmaukset?) sekä eräitä erittäin lyhytjalkaisia terrierejä (kuten norfolk, herrajestas, mitkä tappijalat, hyvä että kävelemään pystyy!).

"Oma" rotuni (novascotiannoutaja) on ainakin vielä toistaiseksi pysynyt rakenteeltaan liioittelemattomana, eikä myöskään ole jakautunut eri linjoihin (ja toivottavasti ei koskaan tule jakautumaankaan!). Joskin sikäli kun olen ulkomailta jonkin verran kuvia oman koirani sukulaisista saanut, ne vaikuttavat kyllä jo melkoisen raskailta eivätkä käyttöominaisuudet ole järin kehuttavat, mutta näyttelymenestystä löytyy sitten kyllä sekin edestä.. joten saapi nähdä, mihin suuntaan tässä ollaan sitten menossa.

Mä muistan joskus jostain kuulleeni että Suomen novaskotit olisivat "liian" sukusiittoisia joka on vaikuttanut jo luonteisiin?

mmm.. Ovathan nuo tietyssä mielessä ehkä vähän turhan sukusiittoisia johtuen tiettyjen urosten liikakäytöstä, mutta toisaalta en mä kyllä tiedä onko se suoranaisesti heijastunut luonteisiin. Suurin osa tollereiden "luonnevioista" johtuu siitä, että koira on vain ns. väärissä käsissä (ts. ostaja on hankkinut söpön "minikultsun" tajuamatta lainkaan, millainen paketti ulkokuoren alta löytyy). Jonkun verran on sitten tietysti ihan kyllä oikeitakin luonneongelmia, minkä minä puolestaan koen useimmiten johtuvaksi siitä, että eräät kasvattajat eivät tunnu juurikaan piittaavan, millaisilla koirilla pentuja teetetään.. Tolleri kun tuntuu nykyään olevan jonkin asteinen muotirotu, joten pennuilla tuntuu kysyntää riittävän (ja joskus tuntuu, että jotkutovat unohtaneet sen, että jalostuksen tavoite on parantaa laatua, ei kasvattaa koirien määrää).

Itse luen myös ylijalostetuiksi kaikki sellaiset rodut, jotka eivät tulisi toimeen ilman ihmistä. Tottahan toki on, että alun perinhän koira on kesytetty ja jalostettu nimenomaan ihmisen kumppaniksi, ja näin ollen se joidenkin tahojen mielestä saakin olla ihmisestä riippuvainen, oli kyse sitten synnyttämisestä tai ruokkimisesta. Olen kuitenkin eri mieltä. On niitä villikoiriakin, eivätkä ne koiratkaan parissa päivässä eivätkä edes parissa vuodessa kesyyntyneet.

En viitsi osoitella rotuja sormella, kyllä jokainen itse osaa päätellä, millainen koira tulisi toimeen luonnossakin (huom! Ei pelkästään Suomen luonnossa). Jos koiralla on jatkuvia vaikeuksia esimerkiksi liikkumisen, hengittämisen, ihonsa tai nartuilla synnyttämisen kanssa, niin mielestäni jalostus on mennyt liian pitkälle. Miksi? Ketä se silloin palveleekaan, ei ainakaan koiraa.

Kyseessä ei käsittääkseni ole ylijalostaminen (tietääkseni alun alkaen jonkinlainen geenimutaatio?), mutta omaan ymmärrykseeni eivät kyllä sitten millään mahdu nämä karvattomat koirat. Kiinanharjakoira on vielä ihan ok, sillä on sentään hieman sitä karvaa, mutta perun- ja meksikonkarvattomat eivät lainkaan ilahduta, eivätkä pelkästään siksi, että näillä koirilla on keskivertoa reilusti enemmän rajuja hammaspuutoksia ja muita mutaatioita.

Mielestäni on vähän hankalaa sanoa, onko kyseessä ylijalostaminen, jos ulkonäköä jalostetaan käyttöominaisuuksien kustannuksella, tai toisin päin. Onko silloin kyseessä jonkin piirteen ylijalostus, vai sen toisen "alijalostus", jos sellaista termiä yleensä voi käyttää.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että suurin ongelma ei ole mikään yksittäinen koirarotu, jonka piirteet ovat pitkälle jalostetut niin, että ne haittaavat normaalielämää (siis yksilötasolla haittaavat, mutta puhuttaessa koirien jalostuksesta yleensä...). Sellaiset ominaisuudet kuin esim. todella lyhyt kuono tai muu vastaava erittäin liioiteltu piirre ovat vain jalostuksella ylläpidettäviä ja risteytyksillä häviävät kyllä erittäin nopeasti. Enemmänkin olisin huolissani siitä, miten pienellä populaatiolla (josta vielä karsitaan iso osa pois jalostuskäytöstä erinäisten syiden vuoksi) voidaan ylläpitää jotain koirarotua, johon ei rotuunoton kautta oteta uutta verta.

En tiedä, kuinka paljon näitä asioita on tutkittu ja kuinka paljon yhteyksiä on saatu erilaisten sairauksien ja pienen populaation välille, mutta maalaisjärki sanoo, että hyvää siitä ei seuraa. Pieni, suljettu geenipooli, mahdollisesti korkeat sukusiitosprosentit tekevät sen, että on erittäin todennäköistä, että molemmat vanhemmat kantavat resessiivisiä sairausgeenejä. Normaalipopulaatiossahan se on suhteellisen epätodennäköistä kuitenkin. Mitä olen itse tutkinut eri rotujen terveystilanteita niin voin sanoa, että terve koira ei minun mielestäni ole sellainen, joka on jatkuvassa tulehduskierteessä, allerginen ties mille, ja jolla on muitakin heikon immuunipuolustuksen merkkejä.

Jotenkin en itse ymmärrä sitä, että pyrittäisiin täyttämään täydellisesti rotumääritelmään laaditut ominaisuudet. Itselleni rotumääritelmä on jonkun ihmisen / ihmisten tekemä ohjenuora siitä, millainen jokin rotu pääpiirteissään on. On jotenkin absurdia, että jalostuksella pyrittäisiin täydellisiin yksilöihin, jotka kaikki olisivat tismalleen rotumääritelmän mukaisia, jokaista piirrettä myöten. Minusta terveen ja elinvoimaisen populaation merkki on nimenomaan suuri vaihteluvuus. Koiranjalostuksen ja sen yhteensovittaminen taitaa kuitenkin olla aikamoinen haaste, ainakin toistaiseksi...

Mä taas koen nimenomaan harjiksen "sairaaksi". Harjakoirillahan se karvattomuutta aiheuttava on ns. letaalitekijä, mikä siis aiheuttaa kuoleman osalle pennuista. Joskin pennut (tai sikiöt/alkiot miksi niitä nyt sitten oikeaoppisesti kuuluukin kutsua) kuolevat/tuhoutuvat yleensä niin aikaisessa vaiheessa, ettei siitä sinänsä sanota olevan haittaa. Kaikista järkyttävintä tässä kuitenkin on mun mielestä se, että jotkut rodun kasvattajat eivät edes tiedä/suostu myöntämään lainkaa tätä asiaa!

Ja noihin tollereihin piti vielä kommentoida (kun aiemmin kirjoittamastani saa muutoi ehkä hiukan väärän kuvan tilanteesta): vaikka rakenne onkin ihan ok, niin muutoin rodun terveystilanne on aika inhottava. Suurinpana ongelmana ovat autoimmuunisairaudet. Toki "perinteistä" lonkkavikaa, silmäsairauksia yms. esiintyy, mutta niiden suhteen en pidä tilannetta mitenkään erityisen huolestuttavana. AI-sairaudet sen sijaan ovat erittäin iso ongelma. Ensinnäkin ne ovat koiralle erittäin tuskallisia ja toisekseen monien kasvattajien linja on ollut se, ettei AI-sairastumisia myönnetä ääneen. Julkistamisessa ollaan onneksi Suomessa menossa todella hyvään suuntaan, yhdistyksen sivuilla on nykyään kaikkien näkyvillä lista niistä AI-sairaista koirista, joiden omistaja on antanut suostumuksensa tiedon julkaisuun. Tälläinen lista on rodun kannalta erittäin hieno ja merkittävä asia ihan maailmanlaajuisestikin

Minä en ylipäätänsäkään osaa ymmärtää kasvatuksessa minkäänlaista salailupolitiikkaa, jota kuitenkin valitettavasti esiintyy ihan joka rodun kasvattajien joukossa. Miten sairauksen salaaminen auttaa jalostustyötä rodun kannalta?

Samaa mieltä Jessien kanssa. Mm. kaverillani on koira varsin pienikantaisesta, uudesta rodusta. Usein olen miettinyt, että kuinka mahtaa jalostus toimia tämänkin rodun kanssa? Tarkkaa määrää en ole löytänyt, mutta näitä koiria ei kovinkaan paljoa ole. Mahtavat olla vähän turhan läheistä sukua toisilleen. Sitten kun ryhdytään valitsemaan näitä "hyviä yksilöitä" jalostukseen, tilanne on äkkiä se, että samoilla koirilla on todella monia pentueita.

Ja niin kuin Jessie totesikin, niin nämä korkeat sukusiitosprosentit saavat sitten aikaan kaikenlaisia sairauksia, vaikka pentuja teetettäisiinkin terveillä ja tutkituilla vanhemmilla.

Tätä en tiennytkään, hyvä, kun mainitsit! Olen kerran nähnyt näyttelyssä myös karvallisen perunkarvattoman. Onko siis myös näillä perun- ja meksinkonkarvattomilla kyseessä letaalitekijästä johtuva karvattomuus, vai jokin muu? Onko näilläkin roduilla samanlaista pentu- tai sitä sikiökuolleisuutta kuin harjakoirilla?
Tiedätkö, kuoleeko jälkeläisiä enemmän/vähemmän riippuen karvanlaadusta? Olen ymmärtänyt, että harjakoirissa saa risteyttää keskenään vain nakun ja puuterihuiskun. Näin ollen pentueisiin syntyy siis yleensä kai 50%:n todennäköisyydellä molempia pentuja yhtä paljon. Siis suhteessa. Olisi mielenkiintoista tietää, vaikuttaako karva (tai vaihtoehtoisesti sen puuttuminen) pentuihin millään tavalla.

Samaa mieltä olen tuosta, että sillä salailulla ei kyllä voita koirien jalostuksessa yhtään mitään, enkä voi ymmärtää, miksi jotkut kasvattajat näitä asioita salailevat. Jos on jotain salattavaa, kannattaisi katsoa peiliin.

Itsellä riittää tästä aiheesta vaikka kuinka paljon sanottavaa, mutta koska aloittaja haki rotua niin sanoisin että karvattomat koirat. Mielestäni koiralla täytyy olla turkkia ja hampaita, että se selviää kylmälläkin ilman kaikenmaailman toppatakkeja ja kykenee metsästämään ruokaa itselleen. Metsästyskoirista moni ja terrierit joita vielä kätetään metsällä ( esim. saksanmetsästysterrieri yms...) ovat eniten mieleeni. Niissä panostetaan siihen miten eläin olisi mahdollisimman hyvä siinä tarkoituksessa mihin ne on alunperin tarkoitettu. Mielestäni liian monen rodun jalostuksessa on menty aivan liian pitkälle. Mitä väliä jollain tietyllä pilkulla tietyssä kohtaa turkissa on, jos rotu on tarkoitettu esim. käyttökoiraksi. Vaikuttaako sen väri suuresti sen tapaan oppia ja totella. Olen samaa mieltä Jessien kanssa näistä asioista. Rotumääritelmä ja jalostus palvelee nykyään liian usein ihmisen silmää ei koiraa.

Sikäli kun olen ymmärtänyt meksion- ja perunkarvattomilla karvattomuutta aiheuttaa eri geeni, joka ei siis ole letaalitekijä.

Harjiksissa karvattomuus on dominoiva ja "karvallisuus" puolestaan resessiivinen. Jos kuvataan karvallisuutta esim. p:llä, on siis karvallinen harjis genotyypiltään pp ja karvaton Pp. Myöskin genotyyppiä PP oleva harjis olisi karvaton, mutta johtuen P:n letaalivaikutuksesta genotyypiltään tälläisiä nakuja ei löydy. Näin ollen jos yhdistetään kaksi karvatonta (Pp), on pennuista tilastollisesti 25% tyyppiä pp, 50% Pp ja 25% PP (=kuolleita). Yhdistämällä puuterihuiskun (pp) ja nakun (Pp) taas tilastollisesti saadaan nimenomaan 50% tyyppiä pp ja 50% Pp. Ja kahden puuterihuiskun (pp) yhdistämisestä syntyy vain tyyppiä pp.
Tuo karvattomuuden geenit vaikuttaa myös hampaisiin, joten siksi nakuilla harjiksilla esiintyy erilaisia "hammasvikoja", joita ei siis ole lainkaan puuterihuiskuilla.

Täysin samaa mieltä, onhan se jo koiraakin kohtaan väärin jos ei ymmärrä miksi sen on vaikea hengittää,kävellä tai miksi sitä palelee. Tulipas huonosti selitettyä...
Olin pääsiäisnäyttelyssä ja näin kuinka englanninbuldoggia "ravautettiin" kehässä. Eihän se mitään ravia ollut. Koira vain yritti parhaansa mukaan kävellä omistajansa mukana mikä oli todella vaivalloista koska sen jalat olivat niin lyhyet ja ruumis paksu ja matala. Koira parka

Toisaalta useimminte se käyttölinjainen on ollut se alkuperäinen muoto rodussa. Itse kritisoin liian pitkälle menemistä kummassakin ääripässä, etenkin omassa rodussani, jossa malikoitakin jalostetaan lähestulkoon pelkkää suojelua silmälläpitäen. Toki nämä koirat ovat luonteeltaan parempihermoisia jne, mutta ne eivät todellakaan ole joka ihmisen koiria ja ikävä kyllä tiedän parikin malikkaa, jotka ovat sellaisilla ihmisillä, joille ne eivät todellakaan kuuluisi.

^ En nyt tiedä onko ne kaikki käyttömalit niin hyvähermoisia ... Tuntuu, että hermot ovat jo kärsineet viettikyyden takia = pää ei kestä.

Itse miellän sellaisen koiran (rodun) joka ei pysty yhtäkään synnytystä synnyttämään ilman keisarileikkausta...se ei ole enää luonnollista....
Miksi rodunjalostus menee näin pitkälle??
Haetaan ulkonäkö ihanteita, katsotaan kuinka monta ruusuketta sillä on seinällä ja kuinka monen lehden kannessa se on ruusukkeiden kera.... näin se valittavasti joskus menee.... miten on sukulinjat? Terveys?
Totta kai koira pitää tarkistuttaa jos rotu on PEVISASSA mutta mutta tässä on tämä porsaanreikä... rodussamme mm kuvaustulos ei estä rekisteröintiä, kysynkin: MITÄ hyötyä PEVISASTA ON?

Itse olen jaatellut niin, että hermot ovat paremmat kuin näyttelylinjaisilla, mutta koska viettiäkin on tullut vastaavasti lisää niin joskus se hyvähermoisuus kumoutuu sitten sen takia... Pahinta tässä on se, että ainakaan minun tuntemani käyttöihmiset eivät tätä tunnusta ollenkaan.

Collie tuntuu olevan monelle rotu, jonka luonteessa on menty eniten persiilleen jalostuksen myötä. Itse collie-ihmisenä myönnän rodun luonteissa sekä rakenteissa olevan suuria puutteita, ja niistä todellakin pitäisi puhua avoimemmin. (niin kun nyt ylipäätänsä asioista tulisi puhua avoimemmin, rotuun katsomatta).

Otan nyt seuraavanlaisen collie-esimerkin:
Olin ihan normaalisti kolmen koirani kanssa iltalenkillä viime kesänä, kun vastaan tuli ilmeisesti nuori(?) collieuros. Heti ensimmäiseksi tämän yksilön rakenne herätti "mielenkiintoni", sillä se poikkesi täysin collien rotumääritelmästä (ja kyseessä todellakin oli collie). Siinä kohtaa missä ohitimme tämän koiran ja sen omistajan, oli rakenteillaan uusi talo, jota silläkin hetkellä oltiin rakentamassa. Mies ryhtyi ampumaan naulapyssyllä jotakin, ja koira meni täysin paniikkiin. Kyllä sitä siinä vaiheessa ryhtyi miettimään että tällaiseenkö todellakin ollaan päätymässä collieiden luonteissa. Omat koirat, vaikka hieman pehmeinä niitä olenkin aina pitänyt, pystyvät ohittamaan tällaiset tilanteet sen ihmeempiä reagoimatta. Tuolloin lähinnä ihmettelivät mitä se kaveri siinä tien toisella puolella ryhtyi panikoimaan.

Collieissahan se pääpaino valitettavasti tuntuu olevan näyttelypuolella (tämmöisen tuntuman nyt olen siitä saanut), halutaan aina vaan isompaa turkkia ja lisää näyttävyyttä, ja tietysti sitä parempi mitä "helpompi" se on kotona, ei tarvitse paljoa aktiviteettia, flegmaattinen tai todella arka ja pehmeä, jolloin harrastaminen vaikeutuu melkoisesti.

ONNEKSI myös collie-kasvattajista löytyy vastuuntuntoisia ihmisiä, joiden kasvateilla on rakenne ja luonne kohdallaan. Perinnölliset silmä -ja lonkkasairaudet vaivaavat rotua, mutta perehtymällä tarpeeksi hyvin kasvattajiin ja linjoihin, löytyy joukosta myös nippu terveitä koiria.

Sitten niitä rotuja joita en ottaisi nk. "ylijalostamisen" vuoksi

BORDERCOLLIE, rotuun sen kummemmin perehtymättä ja sen jalostuksesta kovin paljon tietämättä en ottaisi, luonteissa tuntuu olevan todella paljon vikaa, vielä enemmän kuin collieissa. Tai sitten olen vain törmännyt sellaisiin yksilöihin.
SAKSANPAIMENKOIRA ihan jo terveyden ja luonteiden perusteella, sekä niin selvän kahtiajaon vuoksi.
KULTAINENNOUTAJA luonteet ja terveys, ei kiitos
DOBERMANNI lapsuudenajan haave joka eli aina näihin päiviin saakka. Tutustuttuani rotuun ja sen harrastajiin jotka kertoivat rodun tämän hetkisestä tilanteesta (jatkuva piippaaminen jne.) niin sinne meni se haave.
Ja ylipäätänsä rodut joiden elämä on vaikeutunut liian jalostamisen vuoksi, esim. shar pei, kiinanpalatsikoira, lyttykuonoiset rodut joilla hengitysvaikeuksia jne.

Itselleni lähinnä herää kysymys miksei koira voisi olla samaan aikaan hyvän näköinen sekä käyttökoira?

^ En ihan allekirjoittaisi tuota, että bc:llä olisi enempi luonneongelmia kuin collieilla. Ylipehmeitä yksilöitä niissäkin on, mutta ainakin mitä koekäyttöä miettii, niin tuloksia ko. rodulla on enemmän.

Kyllä sitä aina kaikennäköistä kuulee kun koirien parissa elää. Jopa mitä erilaisempia syitä siihen, miksi koiraa ei voida luonnetestata ("Olis tää kyllä laukausvarma, muttakun tää on pienenä pelästynyt rakettia/pamausta/jotain...").

Tulipas pyöristynyt olo kun lukia Flavian tekstiä Enkku- ja walesisprinkuista...
Nuo ovat sellaisia rotuja, jotka eivät ole koskaan mua enempi liikuttaneet, eikä oo tullut edes rotuun perehdyttyä, eikä ole tuttujakkaan noiden rotujen parista... Ihan pimeetä tollainen (kuten moni muukin asia)
ihan pöyristyttävää ajatellakkin, että tuollainen rotu ja liikkeet menossa tohon suuntaan... Henk. koht. mun silmiin yleensä osuu koira, joka liikkuu hyvin, terveesti ja rodunomaisesti... Tuosta PRA:sta en viitsi edes sanoa mitään...
Luojan kiitos shelteissä PRA:sta on saatu hyvin kiinni...

En minäkään ihan allekirjoittaisi tuota, että bordercollieilla on enemmän luonnongelmia, kuin collieilla Edes shelteillä ei ole niin paljon luonneongelmia, kuin collieilla ja rodun harrastajana täytyy sanoa, että shelttien luonteet ovat menneet paljon paljon parempaan suuntaan..

Kataloissa on "hauskaa", kun jotkut suomalaiset katalaharrastajat ovat jopa ylpeitä kataloistaan, kun ne ovat varautuneita (osa jopa pelkopurioita...näistä tosin ei ole kukaan ylpeä), mutta rodun kotimaassa, Espanjassa, katalat ovat ystävällisiä, eivät suin päin syliin ryntää, mutta moikkaavat kuitenkin ja rodun erikoisnäyttelyssä Espanjassa pari viikkoa sitten oli yksi tuttu juuri ihastellut näitä luonteita ja pannut jopa merkille, että näyttelyalueella oli paljon lapsia, jotka kävivät moikkailemassa melkein kaikki katalat läpi ja jopa muutama jopa tunki samoihin häkkeihin
Ja jotkut suomalaiset kirkkain silmin puhuvat kuinka "katalan kuuluu ola tälläinen jne. jne.", vaikka rodun kotimaassa koirat ovat täysin erillaisia. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti liity jalostukseen, koska lähinnä nämä koirat ovat tälläisiä vähäisen sosialistamisen takia.. Meidän Karo on siitä vähän epätyypillinen, että yrittää tunkea syliinkin asti, jos sitä moikkaa... mutta haluttiin siitä sosiaalinen katala, eikä tuollaista "häntä koipien välissä" - tyyppiä, tosin niitäkään ei onneksi ole kun nämä muutama, jotka sitten sanotaanko "luottotehtävien" myöte saivat aika väärin ymmäretyksi katalan.. Ei niitä arkoja ole läheskään niin paljon, kun annetaan ymmärtää ja vielä kun kantakin on niin suppea...



Tätä mä en ymmärrä (taas OT) mikä ihmeen juttu tämä on, että nykypäivänä tapellaan siitä, että ketä saa olla kansikuvissa... ainakin shelteissä on kamala tappellu siitä kuka siinä kannessa saa olla

^voipi olla noinkin, itsellä sitten vain "huonoja" yksilötä sattunut kohdalle Silti en ottaisi, jokin siinä rodussa mättää (ei vain iske).

Tosin edelleen on kasvattajia, jotka teettävät pentuja myös aroilla yksilöillä Se on sääli.

Eiköhän melkein rodusta kuin rodusta löydy kasvattajia, jotka käyttävät jalostukseen siihen "kelvottomia" yksilöitä, valitettavasti

On joo ja ne on sen verran hyvin selvillä, että kun kadulla tulee vastaan sheltti, joka pelkää niin laskemalla "1+1" ulkonäkö ja luonne niin tietää mistä ne tulevat (ja heti kertovat säälistä ottaneensa )... Sitten jos tulee vastaan koira, joka on arka, mutta sen tunnistaa sentään sheltiksi, niin on ne määrätyt loput ketkä tätä tyystin arkoja koiria käyttävät jalostukseen ja sitten vielä pennuilla on sellaiset elinolosuhteet ettei se edes auta yhtään sitä, että niistä tulisi "edes vähän" yhteiskuntakelpoisempia mitä ovatkaan!
Yksi tuttu-kasvattaja teki juuri extempore reissun tähän ensiksi meinitsemaani paikkaan, koska taasen hänen ystävänsä on tämän "edellä mainitsemani paikan" ystävä (mutta onneksi eivät tee kasvatuksellisesti mitään yhteistyötä, koska tuttumme ystävä tietää kyllä että ne koirat ovat järkyttäviä) ja kasvattaja-tuttumme kertoi, että kyllä hän tiesi, että kannattaa sitten jo hyvissä ajoin koota itsensä tulevaa vastaan, mutta silti konkreettisesti sen näkeminen järkytti. "Kasvattajalla" oli pennut siellä, joilla ikää 6 viikkoa ja tuttumme pääsi tasan yhteen koskemaan nappaamalla sen salaman nopeastii kiinni... Loput pennut majailivat emänsä ja muutaman muun koiran kanssa sohvan alla paniikkissa Sen mitä sitä ainutta kiinni jäänyttä pentua pystyi katsomaan niin sitä jo huomasi selkeästi ne tyypilliset "tämän kennelin" merkit, joista ne kadullakin tunnistaa...

Näistä on onneksi saatu kiinni ja muut kasvattajat tietävät tasan tarkkaan nämä määrätyt tapaukset ja niistä valistetaan täydellä teholla pennun hankkijoille, etteivät ottaisi sellaisesta paikasta, koska selaisen koiran kanssa ei pysty elämään normaalia elämää ja näiden määrättyjen henkilöiden kanssa ei tee ketään edes yhteistyötä...

Ylijalostettujen rotujen määritelmä on mulla pitkälti sama kuin monilla muilla vastanneilla eli ehkä ei tarvitse sitä näppäillä

Oma rotuni, cairnterrieri, on ihan hyvässä jamassa tällä hetkellä, Suomessa rakenteet on pysyneet ihan terveinä ja kerholla on hyvät jalostussuunnitelmat ja terveystilanteen kartoitukset. Näillä tiedoillani voisin sanoa että cairni on terveyden suhteen ihan hyvissä asemissa ja useimmat koirat testataan (silmät ja polvet pääasiassa) ennen jalostuskäyttöä.
Liikkeistä Flavia puhui aiemmin.. Cairneilla aika harvoin näkee edestä ja takaa nappiliikkujia, useat liikkuvat köyhien etuosien takia löysästi edestä ja ahtaasti takaa.

Cairni on kuitenkin rotumääritelmän mukaan "sievistelemätön koira, jolla ei ole mitään liikaa", mutta joillakin kasvattajilla ei taida ola ihan se mielessä kun näyttelypokaalit kiiltelee silmissä ja taakse haetaan lisää kulmauksia, selkää lyhemmäksi, kaulaa pitemmäksi.. Ei ole ihan tyypillisin cairni välttämättä aina se joka korkeimmalla korokkeella seisoo ryhmäkehissä. Aina ei näin tietenkään ole, ja Suomessa tätä tyyppiä ei näe mielestäni ihan niin paljoa kuin vaikka Ruotsissa.

Briteissä (juueli rodun alkuperämaa) kun kävin keväällä, niin kyllä cairnit ovat siellä ihan eri tavalla sievistelemättömiä ja vaatimattomia kun pohjoismaissa ovat olevinaan. En tosin väitä että se tyyppi mitä siellä näin olisi oikea vaan kyllä pohjoismainen tyyppi (ei nämä ääripäät kuitenkaan) on enemmän mieleeni ja Suomen cairnien taso ulkonäön kuin terveydenkin puolesta, ja erityisesti luonteen puolesta! on ihan hyvällä kantilla


Pakko tähän tarttua kun jollain tapaa miellän folkin kuitenkin omaksi rodukseni... Mutta norfolkkeja jos seuraa niin sangen hyvärakenteisia ja luoliinkin sopivia koiria ovat, jalat eivät missään nimessä ole niin tapit kuin mitä tekstistäsi voi ymmärtää.. Norwich on ennemminkin menossa siihen suuntaan että liian lylleröitä ovat, mutta jos vaikka näiden kahden rodun arvostelua seuraa huomaa ihan selvästi folkkien olevan rakenteeltaan kevyempiä ja omaan silmääni huomattavasti nätimmän ja terveemmän näköisiä..

Cerasi
Kiitos tuosta harjisten periytyvyysselityksestä!


Collieista ja niiden luonteista kommentoisin sen verran, että nykypäivänä monen collien heikko ja ns. "huono" luonne on edelleen peruja niiltä ajoilta, kun Lassie palasi kotiin, ja sytytti valtaisan colliebuumin ympäri Eurooppaa. Jokainen halusi itselleen tällaisen uskollisen lassien, ja tällöin voi sanoa rodun luonteellisen (ja myös ulkomuodollisen) jalostuksen karanneen käsistä; kaikki teettivät koirillaan pentuja välittämättä siitä, olivatko ne lainkaan sopivia siihen hommaan, koska pennut menivät kaupaksi. Varsinkin soopeliväri oli tietenkin suosittu.
Pentuja ei tietenkään rekisteröity, koska harvoin rekisteröityjä olivat edes vanhemmat. Aina kyseessä eivät olleet edes täysin puhdasrotuiset koirat.
Vielä nykypäivänäkin juuri tuolloin tehtyjä virheitä varsinkin luonteen kohdalla koitetaan edelleen korjata. Toiset ottavat sen sydämenasiakseen ja onnistuvatkin erinomaisesti, toiset eivät viitsi vaivautua niin pitkään, kun hyllyssä riittää palkintoja.
Suosittelisin lämpimästi Rainer Vuorisen kirjoittamaa kirjaa "Elämää collien kanssa", se auttaa edes hieman ymmärtämään siinä, miksi colliella on nykypäivänä niin huono maine kuin on.

En nyt ole kääntämässä tätä miksikään colliekeskusteluksi, mutta koska oma rotu on kyseessä, sanon vielä tuohon collie vs. bordercollie -asiaan oman mielipiteeni. Bordercollieita näkyy tosiaan tänä päivänä huomattavasti aatelissukuista serkkuaan enemmän kilpakenttien kärjessä. Kuitenkin monissa PK-lajissa ja toko:n ylemmissä luokissa alkaa vaikuttaa jo paljon se, miten vietikkäästi koira toimii. Collieissakin on niitä PK-valioita (niin jäljessä, haussa kuin muistaakseni viestissäkin, ja ennen muinoin muun muassa Ljan Loren -niminen collieuros saavutti tuloksen suojelussa), mutta vaikka niiden hermot kestäisivät kisatilanteen tuoman paineen moitteettomasti, niiden suoritus on kuitenkaan harvoin yhtä vietikäs kuin bordercollieilla, vaikkakin olisi täysin virheetön.

Sen sijaan tiedän kyllä muutaman menestyneenkin kisabortsun, jotka eivät esimerkiksi kentällä harjoitustilanteessa kestä sitä, että joutuvat odottamaan hihnassa sidottuna muiden koirien suoritusta. Kailotuksen määrä yltää kyllä ihan mielenkiintoisiin lukemiin. Hyvät hermot. Kyllä, kyllä. Ennen kuin kukaan ehti sanoa, että koira on vain innoissaan, niin kerron vielä, että kyllä siellä monet aivan yhtä innokkaasti treenaavat koirat makoilevat aivan hiljaa paikallaan, kun omistaja on niin käskenyt.
Sitten on tietysti myös näitä, jotka kotioloissa haukkaavat vieraita takaraivosta, kun nämä kääntyvät selin koiraan päin.

On niitä collieissakin kyllä todella huonoluonteisia koiria, mutta on niitä muissakin. Älkää kiltit ihmiset solvatko niin helposti, jos ette ole sen kummemmin asiaan perehtyneet.

Itsekin olen tällaisiin törmännyt ja samaten yhteen, jonka kuppi menee ihan nurin jos treeneissä tapahtuu jotain poikkeavaa (esim. yllättävä häiriö tms). Tämän jälkeen koira ei kykene enää toimimaan niissä treeneissä. Koira on TVA.

Meiltä löytyy ihan kotoa asti tuo Rainerin kirja, samoin Marita Axin vastaava shelttikirja ja molemmat ovat selaisia raamattuja, että... Itse olen asiankin sisäistänyt sen mistä tuo collieden luonneongelmat johtavat ja asiaan olen perehtynyt, tai siis näin teoreettisesti olen asiaan perehtynyt (teoreettinen ei ole edes puolta totuutta! sen myönnän) ja tietty yhdeltä hyvältä ystävältä, jonka uskon tietävän hyvin paljon collieista. Konkreettista kokemusta ei ole sen enempää, kuin jonkun näköinen huono tuuri (??) kun usemmaat colliet joihin olen törmännyt ovat olleet kamalia luonteeltaan...
En tietty voi tietää kaikkea, koska en ole ikinä omistanut collieta ja varsinaisesti ollut colliepiireissä...

Minä olen vain ymmärtänyt, että collieissa on hyvin paljon luonneongelmia, mutta en ole missään vaiheessa sanonut, että kaikki olisivat luonnevikaisia. Uskon, että on niitäkin kasvattajia, jotka yrittävät kaikkensa tämän eteen ja haluavat parantaa colleiden maineen ja luonteen. Ei sellaista rotua olekkaan missä ei olisi luonnevikaisia yksilöitä, se on varma, mutta minä olen ymmärtänyt, että colleissa tämä on ongelma..

Jemmis ehkä osasi pukea sanoiksi sen mitä en itse edes kyennyt saamaan edes sanoiksi asti (äidinkieli ei tosiaankaan ole se vahvin aine). Kyllä vietikkäiden ja hyvähermoisten kisakoirien pitäisi osata myös rauhoittua, siinä missä myös koti -ja harrastuskoirankin. Rainerin kirjoittama kirja tosiaan hyvä, on moneen kertaan lainattu kirjastosta ja luettu kannesta kanteen.

Tavallaan kun omat koirat on aina olleet suht täyspäisiä, niin sitä helposti unohtaa minkälainen collie voi kauheimmillaan olla. Ja ehkä siinä missä pips_a:lla on käynyt huono tuuri tapaamiensa collieitten kanssa, on minulla taas käynyt huono tuuri bordereiden kanssa. Ja myönnettäköön, yleistäminen on niiiin helppoa

Okei, kiitos ojennuksesta Mä en ole näyttelyssä vähään aikaan noita "sillä silmällä" katsellutkaan, joten pitänee mennäkin seuraavalla kerralla kehien laidalle kunnolla tiirailemaan ja tekemään vertailua.
(Ja tuon aiemman mielipiteeni perustin siis lähinnä muissa tilanteissa kuin näytelmissä vastaantulleiden koirien varaan..)

Koiramme-lehdessähän oli joku aikaa sitten koirien jalostuksesta ja just mm. tuosta karvattomien koirien periytyvyydestä juttua minkä itse ahmin kunnlla, mutta nyt tuli taas lisää tietoa,kiitos


Hyvinkin mahdollista että sulle on sattunut juuri noita töppöjalkaisimmasta päästä olevia folkkeja vastaan, Suomessa kanta on kovasti hajanainen ja tyyppierot ovat isoja

Mielestäni hyvin monet koirat ovat ylijalostettuja, mitään sellaista koirarotua ei nykyisin ole olemassakaan jossa ei ongelmia olisi. Kaikki liiallinen korostaminen koiran luonteessa, rakenteessa tai muussa ulkonäössä menevät mielestäni liioittelun ja samalla ylijalostuksen puolelle. Sellaiset asiat, jotka vaikeuttavan koiran itsensä elämää, ovat liioittelua - kuten monet muutkin ovat täällä jo maininneet.

Pahinta on se, että minkä tahansa rodun kasvattaja/harrastaja väheksyy rotunsa ongelmia tai jättää ne kokonaan mainitsematta. Tunnen tällaisiakin ihmisiä, jotka väittävät ettei heidän koiransa rodussa ole minkäänlaisia periytyviä sairauksia - ei rakenteessa eikä luonteessa. Sukulaiseni on tällainen ihminen, hänen koiriensa rotua sen kummemmin mainitsematta. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että hänen koirillaan on jos jonkinlaista suuvaivaa (ientulehdusta, hammaskiveä, hampaiden lohkeilua tms.) sekä lievää huonohermoisuutta tai erittäin pehmeää luonnetta. Koirien käytös voi tietenkin olla osaksi koulutuksesta kiinni, mutta minusta se on epätodennäköistä sillä koirat ovat kuitenkin samaa rotua ja vieläpä samaa sukua. Kivenkovaan hän kuitenkin väittää omaa rotuaan terveimmäksi roduksi mitä maailma päällään kantaa.

Itse "uskallan" myöntää omien rotujeni ongelmat, ongelmien kieltämisellä ei voita mitään - päinvastoin saattaa tehdä tilanteen huonommaksi. Koiranjalostuksessa on vaikeaa asettaa asioita tärkeysjärjestykseen: toiset kasvattajat kasvattavat ulkonäköä, toiset taas luonnetta ja käyttöominaisuuksia. Onko niin vaikeaa saada koiraan kaikki suurinpiirtein kohdalleen? Onko sellaista koiraa olemassakaan, joka olisi niin ulkonäkönsä kuin luonteensakin puolesta rotumääritelmänsä mukainen ja kaiken päätteeksi vielä terve?

Onko ylijalostuksen syy huonoissa kasvattajissa, joita löytyy joka rodusta, vai harrastajissa jotka vaativat tulevalta koiraltaan tiettyjä ominaisuuksia tai valmiuksia johonkin jo ennalta päätettyy harrastukseen? Jotkut kasvattajat kenties jalostavat koiriaan kysynnän mukaan, sillä asiakashan on tunnetusti aina oikeassa.

Luultavasti kaikissa noista .

Ja ylijalostuksestakin voi todeta, että on rotuja, esim. mopsi, shar pei, joiden ongelmat piilevät mm. ulkomuodossa, jota sitten jotkut jalostuksessa liioittelevat liikaa. Sitten on käyty kovaa keskustelua esim. joidenkin collieiden huonoista luonteista, jotka eivät kuitenkaan ole tavoiteltavia jalostuksessa. Eli luonneongelmat ovat joillekin roduille tulleet liian kasvattamisen ja huonojen vanhempien tuloksena.Eli en sitten tiedä voiko sitä kutsua ylijalostamiseksi, koska se ei kuitenkaan ole tavoitteellisesti aiheutettua, vaan sen on saanut aikaan piittaammattomuus. Tietenkin on myös paljon niitä rotuja, joissa luonnetta on jalostettu liiallisuuksiin parempien ja parempien ominaisuuksien toivossa.

edit. kirjoitusvirheitä

Sitäpaitsi useimmat koirarodut ovat todella sairaita pelkän jalostuksen takia...Tuskinpa täysin tervettä koiraa enää löytykään

^^Tästä jaloista ilmoittautuu yksi hämmästyttävän terveenä reilut 7 vuotta pysynyt yksilö

Sitäpaitsi useimmat koirarodut ovat todella sairaita pelkän jalostuksen takia...Tuskinpa täysin tervettä koiraa enää löytykään dry.gif

Lempo saisi varoa sammokoita joita näppikseltään nettiin päästää...

-Mites onkaan syntyneet koirarodut? -ja mitä tarkoittikaan jalostus? -Onko tutkimattomat koirat terveempiä kuin tutkitut? -lisääkö tieto tuskaa? -mikä on terve ja mikä on sairas? - Ja kenen tulkinta terveestä/ sairaasta on oikea?

Eräs kasvattaja sanoi kerran, että sitten vasta voi kommentoida jalostusta kun näyttöä noin viiden polven ajan omien kasvattien osalta, minkä ymmärrän täysin kun lueskelee edellämainitun kaltaisia kommetteja. Kritisointi ja tuomitsimen on niin helppoa mutta tosi asiat käytännön toteutuksina eivät...

Suosittelen pohtimaan kysymyksiä ja ottamaan selvää asioista sekä keskustelua rakentavassa mielessä. ( Äärilaitoja on aina helppo tarkastella, mutta todellisuus paljastuu ehkäpä keskiarvoista paremmin.. )

Tein joskus tutkielmän aheella "sudesta koiraan", mitä aineistoa keräsin niin koirarotujen kehityksessä avaintekijänä oli se, millaisen koiran sen ajan ihmiset tarvitsivat.

Yleinen harhaluulo on ollut pitkään se, että sekarotuiset ovat terveämpiä kuin puhdasrotuiset. Todellisudessa tieto lisää tuskaa. Monenko sekarotuisen koiran polvet, lonkat, kyynerpäät, silmät tms on tutkittu? Ja jos suhteessa ajatellaan tutkittujen koirien määrää sekarotuisissa ja rotukoirissa niin prosentit ovat aika eri luokkaa..

Jokaisesta rodusta löytyy sairaita yksilöitä, se on fakta.
Ja vaikka en olekkaan ilmeisesti sinun mielestäsi tarpeeksi pätevä sanomaan jalostuksesta yhtikäs mitään niin oletko sinä sitten joku sanomaan muiden mielipiteistä, mikä on oikein ja mikä ei?
ei Lempo minun mielestäni sammakoita päästellyt. Valitettava tosiasia on se, että lähes joka rodussa on niitä sairaita yksilöitä jotka pilaavat rodun maineen (vrt. miksi pittejä pidetään "tappaja koirina"). Mitä enemmän rotuja tutkitaan, sitä enemmän sairauksia löytyy, ja vastuuttomat kasvattajat jotka teettävät pentueita sairailla koirilla ovat yksi päätekijä siinä miksi vähitellen sairaiden yksilöiden määrä kasvaa.

Mielestäni ystäväsi joka on sanonut että jalostuksesta ei parane puhua jos ei ole kasvattanut vähintään viittä polvea koiria. Eihän se loppuviimeksi kerro mitä kasvattaja jalostuksesta tietää, ei vaadi paljoakaan tietoa genetiikasta tai perinnöllisyydestä viedä narttu kiima-aikaan uroksen luokse..

Minusta olisi sääli, jos kasvattamisesta ja jalostamisesta saisivat puhua vain kasvattajat itse. Moniko meistä on geneetikan asiantuntija? En ainakaan itse tunnusta olevani, pohjaan tietoni vain saatavilla oleviin tutkimustietoon ja siihen, mitä käytännön elämässä olen havainnot. Pelkkiä mielipiteitä toivottavasti kukaan ei erehdy pitämään absoluuttisina totuuksina ja toivon mukaan kukaan ei esitä mutu-tietoa faktana.

Flavia mainitsi tuosta ikuisuusväännöstä sekarotuisten ja puhdasrotuisten terveyden osalta. Mitä sekarotuisilta sitten pitäisi tutkia? Lonkat, kyynärät, silmät, polvet, selkä, häntä, munuaisarvot, maksa-arvot, koko koira? Toki, jos tiedossa on, että koiran lähisukulaisissa esiintyy jotain tiettyä sairautta tai ongelmia ed. mainittujen kanssa, niin sitten. Monen polven sekarotuisissahan periaatteessa voi esiintyä kaikkia noita, mutta kuinka todennäköistä se sitten on? Täällä aiheesta, ovatko sekarotuiset puhdasrotuisia terveempiä, tutkimustietoa: http://www.koiranjalostus.fi/sekarotu.html . Niillä geneetikan tiedoilla, mitä itse olen oppinut, sekarotuinen yleisesti ottaen on puhdasrotuista terveempi, yksittäisistä koirista en nyt tässä puhu.

Tottahan toki kritisointi ja tuomitseminen on helppoa, mutta kyllä asiasta pitää voida keskustella. Jalostamisesta puhuttaessa ei kuitenkaan minusta voida ketään yksittäistä tahoa osoittaa syyttävällä sormella, siihen vaikuttavia tekijöitä on niin monia. Ihan tavallisellakin koiranomistajalla on vastuunsa, yhtä lailla kuin vaikka kasvattajilla. Itse en ole hetkeen ryhtymässä koiria kasvattamaan, mutta kyllä minä ihan tavisomistajana mietin, millaista jalostustoimintaa tahdon tukea.

Koska sekarotuisilla ei ole mitään "normaalia" sairautta, on paha mennä kenenkään sanomaan mitä niiltä pitäisi tutkia.

Miksi sekarotuinen olisi terveempi kuin rotukoira? Ajatellaan vaikka että enkku + walesi = sekarotuinen, enkuilla on PRA:ta ym, waleseilla epilepsiaa jne. Eikö silloin pennuille olisi silloin "ominaista" sairastua niihin? (jos ymmärrätte mitä tarkoitan)

Se, että ovatko sekarotuiset oikeasti terveämpiä kuin rotukoirat selviää vain ja ainoastaan sillä, että sekarotuisia alettaisiin tutkia. Vaikka vain normaalit mitä tutkitaan lähes joka rodulla, eli lonkat ja silmät.

On toki hieman eri asia, puhummeko nyt kahden rodun risteytyksestä vai monen polven sekarotuisesta, sekarotuiset kun eivät ole yksi iso homogeeninen ryhmä. Mainitsemallasi roturisteytyksellä on toki mahdollisuus myös siihen, että se sairastuisi k.o. roduille tyypillisiin perinnöllisiin sairauksiin. Ei kahden rodun risteytys todella automaattisesti ole yhtään sen terveempi kuin vanhempansa. Automaattisesti terveempi ei ole yksikään sekarotuinen, mutta kun katsotaan kokonaiskuvaa, huomataan, että sekarotuiset _yleisesti ottaen_ kuuluvat terveimpien joukkoon.

Otan tähän nyt yhdeksi esimerkiksi sekarotuisten terveyteen vaikuttavista tekijöistä immuunipuolustukseen vaikuttavat MHC-geeniryhmät, jotka jokaisella meistä ovat yksilölliset. On arveltu, että esim. ihmiset hakisivat tiedostamattaan kumppania, jonka MHC-ryhmä on mahdollisimman erilainen, mikä taas takaisi, että jälkeläiset olisivat elinvoimaisempia. Ihminen on jakanut koirat erilaisiin ryhmiin, rotuihin, ja näiden ryhmien sisällä säädellyt koirien lisääntymistä omien tarpeidensa ja mieltymystensä mukaan. Eri roduissa on korostettu tiettyjä piirteitä ja taas koetettu hävittää joitain toisia ominaisuuksia. Lisääntymään päässeiden koirien osuus koko populaatiosta monissa roduissa on aika pieni, mikä on johtanut taas mm. siihen, että vain pieni otanta MHC-ryhmistä on käytössä (MHC-kompleksit eivät ainakaan minun käsittääkseni vaihda sukusolujen muodostuessa geeniainesta vastinkromosomien kanssa, eli tekijäinvaihduntaa ei tapahdu -> MHC periytyy sellaisenaan jälkeläisille, kummaltakin vanhemmalta yksi ryhmä). Mitä samankaltaisemmat yksilön MHC ryhmät ovat, sitä herkemmin se sairastuu ja immuunipuolustusjärjestelmä pettää. Näin ajateltaessa monen polven sekarotuisella olisi käytössään paljon laajempi MHC-kompleksi, kun rasitteena ei ole sukusiitos tai erilaiset vakiinnutetut ominaisuudet. Sen vanhemmat ovat perimältään voineet olla kaikki perimältään hyvinkin erilaisia. Teoriassa siis se voi olla puhdasrotuista kaveriaan terveempi, käytännössä se saattaa myös olla sairaampi, mutta todennäköisyys sairastua pienenee huomattavasti.

No juu, en edelläänkään ole genetiikan asiantuntija ja varmasti tässäkin oli asiavirheitä. Yksinkertaistettuna ajatuskulkuni on kuitenkin se, että kun vanhempien geenipooli on mahdollisimman laaja ja toisistaan eroava saadaan keskimääräisesti elinvoimaisempia ja terveempiä jälkeläisiä, kuten olenkin jo aiemmin tässä keskustelussa todennut.

Ja vielä tuosta sekarotuisten tutkimisesta, tuossa antamassani linkissä on koottu tutkimuksia, jotka ovat pääpiirteissään osoittaneet, että sekarotuiset ovat terveempiä ja mahdollisesti pitkäikäisempiä. Asiaa on tutkittu esim. vakuutustilastojen perusteella (näin on vertailtu myös eri koirarotujen sairastuvuutta keskenään).

Sammakoita?