Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Kasvattajia ja "kasvattajia"
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > Kasvattajafoorumi
hoplaa
Otsikko kertoo jotain siitä millaisia "kasvattajia" löytyy. Valitettavasti ei taida olla ainoa laatuaan...

Kyseessä on ystäväni koira joka on sijoituksessa (yllätysyllätys), sopimuksessa lukee 2 pentuetta. Nyt nartulla on pennut kaiken hässäkän tuloksena mutta kerrottakoon hieman taustaa.
Narttu haettiin astutettavaksi. Kasvattaja ilmoitti viikon päästä ettei onnistunut, hae koira pois. Kyytiä koitettiin järjestää että saadaan koira kotiin, kunnes kasvattaja oli soittanut ja ilmoittanut toisen uroksen olevan kiinnostunut nartusta, kokeillaan vielä.
Meni toinen viikko ja kasvattaja oli tuonut koiran kotiin. Missään vaiheessa ei kuulemma kertonut oliko narttu astutettu vai ei. Jälkeenpäin kävi ilmi että uros ja narttu olivat olleet tarhassa valvomatta kunnes narttu siirrettiin toiselle urokselle.

Pennut syntyivät, ja kun kasvattaja kuuli pentujen värit tuli vastauksena kirosanaryöppy... Ilmeisesti pentueessa on kahden eri uroksen jälkeläisiä, mutta pennut rekisteröidään vain toisen uroksen "nimiin", ja tietenkin sen jolla on isompi rivi titteleitä...
Olen kyseisen pentueen nähnyt ja pennut ovat tyypiltään, kooltaan ja väreiltään kaikki kovin erilaisia joten pistää miettimään... Toki nuo seikat ei kaikkea kerro, mutta tässä tapauksessa epäilys herää.
Lisäksi kasvattaja on kuulemma myynyt jo kaikki pennut, vaikka ei ole edes nähnyt pentuja!

Tekisi mieli "käräyttää" mutta kun koira ei ole minun. Lisäksi emä on tarkastettu tutulla eläinlääkärillä tyyliin ensin tarkastus sitten tatska. Ja narttu on purentavikainen. Pentuja on kuulemma kaupattu lupaavina näyttelykoirina blink.gif

Sääliksi käy tulevia pennunomistajia, tietävätköhän he mitä ovat ostaneet...?

Että tälläistä.
Ystävälläni tuli mieleen että saakohan pennuista polveutumistietoja dna-testeillä kun uroksista/isäehdokkaista ei näytteitä varmastikaan saa?
missi
LAINAUS(hoplaa @ 22.10. 2007, 14:29) *
lYstävälläni tuli mieleen että saakohan pennuista polveutumistietoja dna-testeillä kun uroksista/isäehdokkaista ei näytteitä varmastikaan saa?


FINNZYMES tutkii koirien polveutumisia.
Eli: KAIKKI pennut + emä ja isäehdokkaat vain tutkittavaksi. Tutkimus on helppo; DNA-näyte (karvanäyte, poskisolunäyte tai verinäyte) otetaan eläinlääkärin toimesta. Mulla otti poskisolunäytteen pienel. hoitsu uudelleen, kun ei ell saanut kunnolla karvanäytteitä parist koirast.

Hullua antaa pentujen mennä sit tolleen tutkimatta toisen uroksen nimiin, ei sit ole mitään järkeä.

esim. Vuosia sitten sattui eräälle coton -kasvattajalle tilanne, jossa koira oli suunnitelmallisesti astutettu vieraalla uroksella. Kotona oleva samanrotuinen uros oli sitten viikko tästä päättänyt astua samaisen nartun uudelleen.
Pennut syntyivät ja rekattiin ensimmäisenä astuneen uroksen tiedoilla -kasv. ei tiennyt tästä toisesta astumisesta mitään, kun koiranhoitsu ei ollut muistanut infota asiasta angry.gif - Sitten kävikin niin, että uroksen omistaja tuli katsomaan pennut ja sanoi, etteivät ne ole hänen koiransa jälkeläisiä. Hoitsu kertoi asiasta vasta tämän jälkeen.

Pennut, emä ja urokset laitettiin tutkittavaksi... todettiin, ettei yksikään näistä pennuista olleet sen uroksen kuin olisi pitänyt olla. Ja niin pennut rekattiin uudelleen oikean uroksen nimiin.

Ystäväsi kannattaisi jutella uudelleen kasvattajan kanssa asiasta.
pips_a
Just joo... Täytyy sanoa, että näitä tapahtuu aika paljon, harvat vaan jäävät kiinni (en nyt puhu vain suomesta)! ja yleensä oikeastaan se tapahtuu niin että astutetaan uroksella X, mutta pennut rekataan ja kaikille kerrotaan, että isä onkin uros Z rolleyes.gif
Vuosia takaperin mm. yksi ruotsalainen tuomaripariskunta kärähti tälläisestä toiminnasta ...

Toi on hankala juttu... ei tiedä pitäisikö käräyttää vai jättää omaksi tiedoksi unsure.gif
hoplaa
Sepä se tuossa onkin hauskinta kun molemmat urokset ovat kasvattajan omia/sijoituskoiria eli niistä tuskin saa mitään näytteitä millä varmistaa pentujen isä. Kasvattaja tuntuu suhtautuvan kaikkiin asioihin tyylillä "yks p****n hailee", vähempää ei voisi kiinnostaa kunhan vaan saa rahaa. Eiköhän tuo ettei kasvattajaa edes kiinnosta nähdä millaisia pentuja on syntynyt(ei ole pyytänyt edes kuvia) kerro jo jotakin... Saatika että hän olisi yleisesti kiinnostunut miten pennut kasvavat ja kehittyvät. Myydään vaan kovaa kyytiä tietämättä mitä myydään!

Olen tässä jutellut muiden koiratuttavien kanssa ja tämä ei ilmeisestikään ole kasvattajan ainoa vastaava pentue jossa kenelläkään ei tunnu olevan tietoa kuka on pentujen isä ja muutenkin touhu on kovin leväperäistä, ensimmäisenä tulee mieleen pentutehdas jossa motiivina on vain raha. Kukaan ei välitä koirien hyvinvoinnista, eläimet hoidetaan niin ettei valituksia tule/eläinsuojelumääräyksiä juuri ja juuri noudatetaan ettei ole aihetta puuttua toimintaan. Arvatkaapa monetko itkut ystäväni on itkenyt että meni ottamaan koiran tälläisestä paikasta? Koirassa itsessään ei ole mitään "vikaa", se on ystäväni suuresti rakastama lemmikki ja koiraa hän ei pois anna.

Tässä kohtaa vaan tulee taas mieleen sellainen pointti että kun Suomessa ei saa tehdä mitään "mustia listoja" henkilöistä. Jos saisi niin tältä olisi ehkä vältytty(ja hyvinhyvin monelta muulta vastaavalta tapaukselta) ja koira hankittu muualta. Tässä tapauksessa soiteltiin sinne ja tänne kun ystäväni pentua hankki, puhelimessa kasvattaja oli "itse täydellisyys", samoin pentua hakiessa. Homma muuttui kun pentu pääsi kotiin.Ystäväni laski että hän on lähettänyt koiran kasvua,koulutusta,juoksuja ynnä muuta koiran elämään liittyviä tärkeitäkin tietoja kasvattajalle sähköpostilla 28kpl 2 vuoden aikana, eikä yhteenkään postiin ole koskaan saanut vastausta. Kun ystäväni kerran soitti että saithan tiedon koiran juoksusta kun mitään ei kuulunut,kasvattaja oli kironnut puhelimeen että "V****ako viitsin kaikenmaailman p***aan vastata" blink.gif

Jos esim. kennelliitton tulisi tarpeeksi paljon AIHEELLISIA valituksia jostain määrätystä kasvattajasta niin kennelliitto voisi ruveta pohtimaan onko jokin vialla. Tai jokin muu instanssi,rotujärjestöt tms. Mutta näitä ei vissiin saa loppumaan niin kauan kun "kasvattajat" saavat toimia miten haluavat kenenkään asioihin puuttumatta.
Suokaa anteeksi vuodatukseni, kyse ei ole edes minun koirasta mutta vierestä seuranneena olen ystäväni puolesta erittäin tuohtunut, ja kiukuttaa kun asialle ei oikein voi mitään.
pips_a
LAINAUS(hoplaa @ 22.10. 2007, 22:39) *
Tässä kohtaa vaan tulee taas mieleen sellainen pointti että kun Suomessa ei saa tehdä mitään "mustia listoja" henkilöistä. Jos saisi niin tältä olisi ehkä vältytty(ja hyvinhyvin monelta muulta vastaavalta tapaukselta) ja koira hankittu muualta. Tässä tapauksessa soiteltiin sinne ja tänne kun ystäväni pentua hankki, puhelimessa kasvattaja oli "itse täydellisyys", samoin pentua hakiessa. Homma muuttui kun pentu pääsi kotiin.Ystäväni laski että hän on lähettänyt koiran kasvua,koulutusta,juoksuja ynnä muuta koiran elämään liittyviä tärkeitäkin tietoja kasvattajalle sähköpostilla 28kpl 2 vuoden aikana, eikä yhteenkään postiin ole koskaan saanut vastausta. Kun ystäväni kerran soitti että saithan tiedon koiran juoksusta kun mitään ei kuulunut,kasvattaja oli kironnut puhelimeen että "V****ako viitsin kaikenmaailman p***aan vastata" blink.gif


Mulla myös on yksi tälläinen kokemus... Ostettiin koira yhdeltä kasvattajalta ja ei millään päästy katsomaan pentua aina tällä kasvattajalla oli jotain muuta menoa ja loppujen lopuksi hän jopa halusi tuoda sen meille (välimatka on todella pitkä) vaikka oltiin valmiita hakemaan se ja oltaisiin jopa menty katsomaankin ennen luovutusta. Sillon ei tajuttu mutta myöhemmin tajuttiin, että mehän ei kertaakaan päästy katsomaan pentua ja millaisessa paikassa ne asuvat!
Ennen pennun tuloa äiti ja kasvattaja juttelivat paljon sähköpostin välityksellä, mutta pennun tultua meille loppu yhteyden pito. Laitoin paljon viestejä ja kuvia "tältä Pipsa näyttää nyt" ja vastaavia, joita itse kasvattajana tykkään saada. Koskaan en saanut vastauksia.
Nähtiin myös näyttelyissä... koiramme kasvattaja ei edes moikannut takaisin! Koko pentueella oli myös nuoruusaikana kaiken näköistä, että ell. ravattiin vähän väliä. Millon mitäkin.. Kasvattaja kielsi kaiken ja väitti, että omistajien syytä.

Nyt koiran ollessa kuuden vuoeden ikäinen ja annettiin se asumaan yhden ystävän luokse ja asiasta satuin kirjoittamaan kotisivuillani niin tämäpä oli bongannut sen ja nosti kamalan mekkalan, kun hänen kasvattainsa laitettu kiertoon ja vaikka mitä! Tosiasiassa annettiin se ystävälle viettelemään eläkepäiviä. Nosti myös mekkalan, että hänellä on kauppasopimuksessa lukenut, että hänellä on etu-osto oikeus. Todellisuudessa kauppakirjassa ei lue mitään etu-osto oikeudesta ja vaikka olisikin lukenut niin onneksi kasvattajalla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta saada sitä takaisin!
Ko. koiralla tehtiin kolmet pennut ja jälkeen ei oltu tyytyväisiä, mutta kasvattaja alkoi raivoamaan, että hän olisi voinut vaikka tehdä sillä pennut. Todettiin, ettei ko. koira ole jättänyt sellaista jälkeä, että sitä tarvisi enempää viedä eteenpäin niin tämä alkoi selittämään, että mutta kun se on mustavalkoinen ja niitä on niin vähän niin ei mustavalkoista shelttiä voi jättää jalostuksesta pois! rolleyes.gif Siinä vaiheessa muutama ulkopuolinenkin kasvattaja totesi, että "muistathan, että koiraa ei jalosteta värin takia" siihen tämä, että "no en mä nyt ihan sitä tarkoittanut..."!

Vähän sen jälkeen hän laittoi mulle viestiä, että on kokoamassa sivuilleen kasvateistään galleria, joten voinko laittaa muutamia kuvia ko. koirasta. Siinä vaiheessa meinasin laittaa, että nyt kun koira on seitsemänvuotta vanha niin olet siitä kiinnostunut, mutta jätin kommentoimatta, enkä ikinä vastannut.

Ko. kasvattajan touhu on muutenkin vähän pimeetä... Muutama koira on mystisesti kuollut! Toinen oli osaomistuskoira ja toinen tuonti, jonka kuolemasta hän selitti eri tarinoita monille eri ihmisille mm. toiselle, että naapuri oli ampunut ja toiselle, että jäi auton alle ja ell. lopetti kärsimyksistä, kasvattajan kanssa oli aikaisemmin sujuvasti keskustellut, mutta yhtäkkiä hän ei ymmärrääkään sanaakaan ruotsista tai englannista.... eikä ne tarinat lopu noihin kahteen!
Tässäkin sääli, että ei pysty levittämään sanaa muuta, kun juoruamalla, jotte ihmiset tietäisivät olla myymättä hänelle koiraa tai tekemättä ylipäätänsä mitään yhteistyötä ko. henkilön kanssa!

Toivottavasti ei ketään haitannut, että kirjoitin tarinan tänne, koska asia liippasee kumminkin läheltä lookaround.gif
Lazer
Joo tuollaiset "mustat listat" saisivat ainakin minulta kannatusta.
Itselläni ei ole muita kuin positiivisia kokemuksia, ja toivon ettei muunlaisia tulekkaan.
Loppuen lopuksi pennun osto on omalla tavallaan aina arpapeliä! Ikävä kyllä.
pips_a
LAINAUS(Lazer @ 23.10. 2007, 09:50) *
Joo tuollaiset "mustat listat" saisivat ainakin minulta kannatusta.
Itselläni ei ole muita kuin positiivisia kokemuksia, ja toivon ettei muunlaisia tulekkaan.
Loppuen lopuksi pennun osto on omalla tavallaan aina arpapeliä! Ikävä kyllä.



Joo todellakin "mustat listat" saavat multakin kannustuksen...

Ja kasvattajan kulmasta voisi sanoa myös, että koiran myyminenkin on aina riskipeliä.
Koskaan ei tiedä, vaikka ostajat olisivat käyneet kaksi kertaa katsomaan ja kaikki menee hyvin ja tulevat pennun hakemaan kotiin, mutta koskaan ei tiedä....
Meidän Citro landseer myytiin perheeseen Turkuun ja ei kuulunu tpaljon mitään kuulumisia eikä mitään ja olisiko ollut vuoden ikäinen niin saatiin puheli yhdeltä kissakasvattajalta, joka tarkasti tuliko puheluoikeeseen osoitteeseen onko tämä Citro meidän kasvattimme ja kertoi juuri hakenuneensa kissakasvattinsa pois sieltä ja oli selvittänyt kuka sen huonosti kohdellun koiran on myynyt, että sekin voidaan pelastaa. Siitä sittne suoraan uhelun lopettua lähdimme ajamaan Turkuun ja haimme Citron pois. Se oli talon edessä metrin liikkumisvaralla seinässä kiinni kettingillä, langan laihana ja huonosti kohdeltuna. Otettiin koira ja vietiin autoon. Äiti koputti ovelle ja ilmoitti, että tultiin hakemaan koira pois, omistaja ei laittanut edes vastaan vaan totesi, että hyvä.
Myöhemmin tajuttiin, että olisi voinut tehdä ilmoituksen siitä, että tyyppi saisi sakot niskoilleen, mutta siinä vaiheessa on niin kiihtynyt ja haluaa äkkiä saada koiran turvaan, ettei tajunnut.
Citro meni sitten tähän riihimäkeläiseen perheeseen, joka oli todella mukava ja olivat odottaneet kauan meiltä koiraa. Koira oli vuoden päivät heillä ja haettiin takaisin, kun koiran kohtelu ei ollut ihan noin pahaa, kun tuolla turkulaisessa perheessä, mutta kuitenkin. Sen jälkeen Citro sai jäädä kotiin asumaan koko loppuelämäkseen meille kotiin, ei ole oikein laittaa noin kärsinyttä enää kiertoon.

Molemmat tyypit olivat todella mukavia pennun hankkioita... ja me ollaan tosi tarkkoja! Jos tulee pienikin epävarma niin saa jäädä se perhe sitten!
Että kyllä se pennun myyminenkin on aina riskiä niinkuin ostaminenkin!
Liewec
Meillä on onneksi molempien koirien kanssa käynyt erinomaisesti, vanhemman koiran kasvattaja soittelee edelleen välillä ja kyselee kuulumisia ja minäkin käyn heillä aika usein.

Nuorempi on vasta 4kk, mutta kasvattaja on erittäin mukava, lähettelee maileja ja järkkää pentutapaamisia usein. Nähdään leireillä ja vaikka välimatkaa on meillekin se 500km, niin on käynyt Tampereellakin.
jööttifani
Jos tuollainen on käynyt niin sun pitäis ilmoittaa asiasta. Kaksoisastutus on luvallista ja pennut voidaan rekisteröidä kummallekin isälle. Kyseinen kasvattaja ei ole toiminut kuten kasvattajan tulisi vaan lähinnä voisi hänestä käyttää jotain muuta nimitystä... Pennunostajien oikeusturvaa rikotaan räikeästi, sillä JOS joskus myöhemmin asia tulee ilmi niin pennut saatetaan poistaa rekisteristä. Kun virheellisten polveutumistietojen antaminen ei käsittääkseni ole sallittua.
Hyvällä säkällä voit saada koirasi omaksi ilman toista pentuetta sillä kasvattaja ei toimi sinun etujesi mukaan tässä asiassa. Häneltä saatetaan jopa evätä rekisteröimisoikeus. Juttelepa uudestaan kasvattajan kanssa.
Flavia
hoplaa: Jos minä olisin sinä, niin tekisin kennelliittoon ilmoituksen kys. kasvattajasta.


Lisäämpä tänne yhden mielenkiintoisen tarinan myös:

Kaverini halusi kultaista noutajaa ja hänen isänsä sitten alkoi pentua etsimään, pentu löytyi ja kaikki sujui hyvin. He kävivät pentuja katsomassa ja hakivat sen sitten kotiinsa ma tietenkin maksoivat hakiessa, eivät saaneet papereita. Sitten muutama kk tuon jälkeen kasvattaja soitti, että hänellä oli tullut virhe kun hän täytti pentujen rekisteräinti papereita ja pentujen syntymäaika on 2kk myöhempi kuin oikeasti. Kaverini ajatteli että no mikäs siinä, kai sen kennelliitossa korjattua saa. Kasvattaja ei halunnut asiaa korjata.
Todellisuudessa kasvattaja ilmeisesti (näin ainakin itse ymmärsin) vaihtoi pennut eri nartulle.
Liewec
^ Saivatko kuitenkin paperit koiralleen?

Eniten tällaisissa tilanteissa hamrittaa toisten puolesta se, jos koiralle ei saada papereita. Joskus on koiran varalle saatettu suunnitella vaikka näytelyuuraa ja sehän menee sitten mönkään jos papereita ei saa. Eihän koirasta tietty multivoittajaa muutenkaan tulisi, mutta paperitonta ei saa vietyä kehään kertaakaan.
hoplaa
Olen tässä keskustellut ystäväni kanssa (siis tässähän ei ollut minun koirasta kyse) ja hän ei ole kovin halukas käräyttämään kasvattajaa, koiran menettämisen pelossa. Narttuhan on siis vielä kasvattajan omaisuutta. Minun ei ole järkeä lähteä soittelemaan minnekkään kun olen tässä välikätenä, voisin vain kertoa toisen käden tietoa, ja tätä tuskin uskottaisiin luotettavaksi lähteeksi(taitaisivat vaan nauraa pellolle).
Kurjintahan tämä on juuri pennunostajille kun todennäköisesti saavat mitä sattuu. Tuli vaan mieleen että kun pennut ovat kasvaneet aikuiseksi ja lisääntymisikään, jos isästä ei ole varmuutta niin joku saattaa tietämättään käyttää koiran isää/isäpuolta tms lähisukulaista (ja sitten ihmetellään miksi syntyy "viallisia" pentuja...)

Todennäköisesti tämä ei ole ainoa tapaus laatuaan eikä taatusti viimeinen enkä tiedä mahtaako näille "kasvattajille" loppupeleissä mitään. Tarpeeksi jos alkaa jokin instanssi hiillostamaan jostain pentueesta niin nämä tämmöiset kasvattajat kuulemma tuuppaavat pennut monttuun niin päästään "puhtaille vesille"...
Raivostuttavaa.
Flavia
LAINAUS(crim @ 28.10. 2007, 21:09) *
^ Saivatko kuitenkin paperit koiralleen?


Saivat juu paperit.
pips_a
LAINAUS(crim @ 28.10. 2007, 21:09) *
^ Saivatko kuitenkin paperit koiralleen?

Eniten tällaisissa tilanteissa hamrittaa toisten puolesta se, jos koiralle ei saada papereita. Joskus on koiran varalle saatettu suunnitella vaikka näytelyuuraa ja sehän menee sitten mönkään jos papereita ei saa. Eihän koirasta tietty multivoittajaa muutenkaan tulisi, mutta paperitonta ei saa vietyä kehään kertaakaan.


Mm. siksi pitääkin aina painottaa pentua etsiville, että vaativat saada ne paperit mukaan ja etteivät usko mihinkään "paperit tulee perässä" juttuihin..

Paperiton koiraha on sama, kuin sekarotuinen.
Flavia
LAINAUS(pips_a @ 29.10. 2007, 21:14) *
Mm. siksi pitääkin aina painottaa pentua etsiville, että vaativat saada ne paperit mukaan ja etteivät usko mihinkään "paperit tulee perässä" juttuihin..

Paperiton koiraha on sama, kuin sekarotuinen.


Juuri niin. Ainut että itse kasvattajana emme anna papereita ennen kuin koira on maksettu.
pips_a
LAINAUS(Flavia @ 30.10. 2007, 16:01) *
Juuri niin. Ainut että itse kasvattajana emme anna papereita ennen kuin koira on maksettu.


Meiltä saa paperit kyllä, mutta omistajatodistuksen saa vasta, kun koira on maksettu kokonaan.
Sama sijoituskoirien kanssa, omistajatodistus jää meille, kunnes sijoituskoira siirtyy omistuksestamme pois.
-Emmi-
LAINAUS(pips_a @ 30.10. 2007, 16:08) *
Meiltä saa paperit kyllä, mutta omistajatodistuksen saa vasta, kun koira on maksettu kokonaan.
Sama sijoituskoirien kanssa, omistajatodistus jää meille, kunnes sijoituskoira siirtyy omistuksestamme pois.


Tyhmä kysyy, mutta mitä se käytännössä hyödyttää että omistajatodistus on teillä?
pips_a
Omistajatodistus kertoo siitä kenen koiran on, pelkällä rekkareilla ei kukaan saa koiraa väärin käytettyä, siirrettyä omiin nimiinsä, pennutettua, antaa jalostukseen yms. Omistajatoditusta voi verrata auton luovutustoditukseen, vain tällä luovutustodistuksella auto rekisteröidään uuden omistajan nimiin, pelkillä rekisteripapereilla kukaan ei tee mitään ja tää sama toimii myös koiran papereissa. Eli me tosiaan annetaan sijotusperheelle koiran rekisteripaperit, mutta omistajatoditus pidetään itsellä niin kauan kunnes koira siirretään sijotusperheen omiin nimiin. Kaikista parhaiten tämä tulee esille uroksen sijotukseksessa, kun joku nartun omistaja käyttää sijoitusurosta jalostukseen, siitä syntyviä pentuja ei voi rekisteröidä Suomen Kennelliittoon ilman äitini allekirjoitusta. Tällä siis varmistetaan, että sijoituskoira on kasvattajan käytettävissä, kunnes se siirtyy perheelle. Toisena esimerkkinä voisi sanoa, jos pentu maksetaan osamaksulla voidaan rekkarit antaa pennun ostajalle, mutta omistajaotdistus vasta, kun pentu on kokonaan maksettu, jos perhe maksaa osamaksulla ja jättää loppuhinnan maksamatta ja omistajatoditus olisi luovutettu emmem voisi vaatia loppusummaa maksettavaksi, koska kennelliitostakin todettaisiin minkä takia omistajatoditus on luovutettu ja täten "annettu mahdollisuus" pennun omistakan rekisteröidä pentu jo omiin nimiinsä.

Ilman omistajatodistusta perhe ei voi siirtää koiraa omiin nimiinsä ja sijoituskoirahan on kasvattajan koira, joka asuu vain tässä perheessä (sijoutusperheessä).

Ymmärsitkö nytten smile.gif
Sumu
^ nyt selkes ainakin mulle miksi se omistajantodistus on niin tärekä ^^
-Emmi-
Juu, nyt selvis, kiitos pips_a!
mona
Meillä on käynyt huon tuuri kolmekin kertaa!

1.

Ostettiin pk. collien narttu pentu, parin viikon päästä kotiutumisesta pentu alkoi saada outoja kohtauksia, hakkasi päätä lattiaan ja kouristeli. Kutsuttaessa pentu lähti aina normaalisti juoksemaan luokse, mutta sitten yhtäkkiä, metrin tai parin päässä huutajasta pentu ei näyttänyt tietävän missä huutaja on ja lähti vinoon kävelemään. Tätä tapahtui myös mm. syömään kutusttaessa eli teki sen varmasti tahattomasti. Soitimme kasvattajalle. Pennullamme oli epilepsia. Kasvattaja tarjosi parin sadan markan palautusta hinnasta. Äiti ei suostunut ja vei pennun takaisin, myöhemmin kun kysyimme pennun kuulumisia, kasvattaja ilmoitti lopettaneensa sen heti kun toimme sen takaisin, sillä sairaus oli niin paha.


2.

Ostettiin kultainen noutaja narttu, tarkoituksena mm. käydä sen kanssa näyttelyissä ja ehkä jopa teettää pentuja joskus tulevaisuudessa. Haettiin pentu, myyjä oli oikein mukavan oloinen. Ei kuitenkaan saatu rekisteripapereita mukaan. N. kuukausi myöhemmin myyjä soitti että pentuja ei saakkaan rekisteriin! Ehdotti että voidaan palauttaa koira, tietenkään ei palautettu, kun oltiin siihen jo kiinnytty..

3.

Olin ostamassa eräältä tunnetulta ja arvostetulta kasvattajalta pentua. Kaikki meni hyvin, yhteydenpitoa oli puolin ja toisin. Pennut syntyivät ja pyysin kuvaa pennusta. Hän lähetti minulle kuvan parin päivän ikäisestä pennusta takaapäin, käytännössä katsoen siinä näkyi vain koiran persaus! Sanoin että haluan nähdä koiran kasvot ennenkuin varaan sen. Kuvaa ei tullut, ainoastaan tilinumero!!! Lisäksi emässä oli yksi epäilyttävä juttu, kun sitä kyselin niin vastaukseksi sain "Mietippä sitä!!" Se pentu jäi sitten ostamatta.....
Anni
Näistä tulee väistämättä mieleen se että me pennunostajat suosimme näitä kaikenkarvaisia kasvattajia. Ei osata lukea emä-isä -yhdistelmiä, ei kiinnitetä huomiota suvun sairauksiin, ei kiinnosta näyttelyt tai käyttötulokset jne. Kun vaan haetaan sitä ihanaa palleroa kotikoiraksi. Pentuja ostetaan parkkipaikoilta, ei tutustuta emään, ei kysellä emän/isän sisaruksista ym. Itse olen käynyt katsomassa pentua 2-3 kertaa kasvattajalla ja pitänyt muutenkin yhteyttä ja kaikki on sujunut jälkeenkin päin tosi hyvin. Kirjoitellaan kuulumisia ja nähdään näyttelyissä ym. Enkä ymmärrä että joku hakee pennun eikä saa rekkareita mukaan - varsinkin kun kyseessä joku yleinen rotu (kultsu, sakemanni). Kyllä sen paikasta näkee, mistä kannattaa koiran ottaa. Itse en ota ikinä koiraa isosta kennelistä jossa koirat ovat pihalla häkeissään tai kasvattaja kasvattaa montaa rotua ja niitä koiria on paljon. Tai jos kasvattajalla on useita pentueita vuodessa - aivan selvää tehtailua. Kasvattaja joka kasvattaa yhtä, korkeintaan kahta rotua, koirat (joita max. 5-6) asuvat samassa talossa kasvattajan kanssa ja osallistuvat perheen arkeen - näitä minä suosin.

Kyllä tiedän tapauksia jossa eräskin "hölmö" osti bernin isosta kennelistä (monta rotua): varasi ensin pennun käymättä paikan päällä ja maksoi varausmaksun. Kasvattaja soitti jälkeenpäin ja ilmoitti että ei olekaan sulle myydä pentua, soitti taas parin päivän päästä että on täällä yksi pentu. "hölmö" maksoi 1000 euroa näkemättä pentua ja kun haki pennun, sitä ei ollut eläinlääkäri tarkastanut, ei ollut papereita. Paperit tulivat 3 kuukauden päästä kun pennunostaja jatkuvasti kyseli. En ole kyseistä koiraa nähnyt enää 3 vuoteen, silloin oli uroskoira ja huomattavan pienikokoinen. Enpä voinut muuta kun pudistella päätäni. Aivan suoraa kusetusta tältäkin pentutehtailijalta - käyttää häikäilemättä hyväkseen kokemattomia pennunostajia. Vastuuntuntoinen kasvattaja olisi pyytänyt ensin käymään katsomaan pentuja ja sitten vasta puhutaan raha-asioista.

Mutta niin kauan kun ihmiset vaan haluavat niitä söpöisiä pentuja, ei näitä tehtailijoita saada kuriin dry.gif
mona
tapaus 1: Kävimme paikanpäällä, olimme siellä jopa yötäkin, kun välimatka oli todella pitkä. Kasvattaja kasvatti ainoastaan Pk Collieita. Emä oli nähtävissä, isästä oli nähtävissä kuvia.

tapaus 2: Kävimme kerran katsomassa pentuja ja sitten n. kk päästä haimme varaamamme pennun. Tällä kasvattajalla ei ollut muita koiria kuin näiden pentujen emä.

tapaus 3: Suosiostaan huolimatta tämä kasvattaja vaikutti vähintäänkin epäilyttävältä, pentua en sitten ostanut.

Tietenkin tapauksissa 1 ja 2 olisi voinut tutkia paljonkin paremmin vanhempien ja kasvattajan taustoja, itse olin silloin niin nuori (5-10v) etten semmoisia älynnyt kysellä tai tutkia, eikä sitten ilmeisesti kukaan muukaan. Tapauksessa 3 olin itse ostamassa itselleni pentua ja tutkin netistä yms kasvattajasta ja pennun vanhemmista/suvusta kaiken mahdollisen, jolloin paljastui sellaisia asioita, että pentua en enää halunnut ostaa
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.