Olen tätä jo jonkin aikaa miettiny sen jälkeen kun tampereen rautatieasemalla satuin näkemään naisen joka talutti labraa jolla oli piikkipanta kaulassa. Mitä nyt karin mertin päästä pantaa näin, se ei mielestäni ollut "laillinen".
Haluaisin keskustelua yleisesti etenkin piikkipannoista ja täyskuristavista pannoista.
Piikkipannassa siis pannan sisäpuolelle tulee piikit jotka koiran vetäessä painuvat ihoon ja aiheuttavan koiraan kipua jolla ehkäistään vetämistä.
Tässä linkki muutamaan piikkipannasta kertovaan tekstiin
SEYKumikana.orgOnko teidän mielestänne oikein pitää koiralla piikkipantaa joka aiheuttaa hetkettäistä kipua tai väärin käytettynä jatkuvaa kipua koiralle?
Entä täyskuristavat pannat jotka koiran vetäessä kuristavat koiraa, jotkut kun eivät kuristusta tuntiessaan silti lopeta vetämistä.
Oikein käytettyinä ei kummastakaan tietenkään haittaa ole, mutta aina on väärinkäyttöä
Minusta ei ole oikein. Miksi koiralle pitäisi tuottaa kipua, hetkittäistäkään? Ei koira opi olemaan vetämättä, hyökkäilemättä tai mitään muutakaan kivun avulla. Helposti käy niin että koira oppii myös jonkun muun asian siinä sivussa, esim. koira näkee toisen koiran -> vetää -> kipu = toisen koiran näkeminen ja kipu yhdistyvät helposti toisiinsa. Ei tuo voi olla kovinkaan tehokasta, ja lisäksi väärin koiralle

.
Ehkä tuollainen toimii
joillain jatkuvasti vetävillä koirilla. Ei vaan kuulostanut kovinkaan kivoilta nuo terveysvaikutukset tuossa toisessa linkissä... Olen nähnyt koiran joka kiskoi täyskuristavassa niin että oikein kuola valui

Kuonopanta on paaaljon parempi!
Piikkipanta on Suomessa laiton, mutta muualla sitä käsittääkseni käytetään ihan tavallisen pannan tapaan.
Ketjupantaa meillä käytetään lähes päivittäin. Se on meillä tokossa vakkaripanta. Siellä koira on tosin yleensä vapaana, mutta välillä tietysti tarvii antaa pakote, ja meillä se tulee useimmiten hihnan kautta nyppäämällä. Ketjupantaa en käyttäisi koiralla, joka ei kuristumisesta huolimatta lakkaa vetämästä. Omani löysää jo tavalisellakin pannalla heti vedon tuntuessa, joten sille koen pannan sopivaksi. Tuo toinen taas on vasta pentu, ja sillä en vielä käytä ketjupantaa kuin koristeena (on kaulassa, mutta sitä kautta ei anneta ikinä pakotetta tässä vaiheessa).
Milllä tahansa pannalla saadaan koiralle vammoja jos sitä käytetään väärin. Siksi mielestäni ei pitäisi tuijottaa siihen, millaisesta pannasta on kyse, vaan siihen, miten sitä käytetään. Loppuviimein paras väline lienee kuitenkin se mikä oikeasti auttaa. Jos piikkipanta oikeasti lopettaa vetämisen, on se kai sitten ok. Tai ainakin parempi kuin esimerkiksi jatkuva vedonestovaljaiden käyttö, jos koira ei niistä edes välitä ja näin rikkoo kainalonsa.
Jos piikkipantaa käyttämällä koira lopettaa vetämisen, onko sen käyttö ok mielestänne, jos toinen vaihtoehto olisi se, että koira vetäisi tavallisella pannalla henki koristen joka lenkillä? Pitkäaikainen vetäminen on myös riski koiran niskalle.
^ Mutta onko se sitten muka pelkästään pannasta kiinni? Ihminen, joka hommaa piikkipannan saadakseen koiran lopettamaan vetämisen, kuulostaa minusta vähän arveluttavalta... Ei koiraa kouluteta välineillä, ainakaan meillä...
LAINAUS(crim @ 3.11. 2007, 19:11)

Piikkipanta on Suomessa laiton, mutta muualla sitä käsittääkseni käytetään ihan tavallisen pannan tapaan.
Ainakin tuolla SEY:n sivuilla kerrotaan että piikkipanta jonka piikit on alle 8mm ovat sallittuja suomessa.
Piikkipannat on julmia. En kyllä pidä noista täys- ja puolikuristavista pannoistakaan. Mieti nyt, jos ihmiselle laitettais vaikkapa kaulakoru, jossa on piikit sisään päin. Tai sitte kuristava kaulakoru. Ei tosiaankaan mitkään täysjärkiset ihmiset käytä piikkipantoja. Turhaa koiran satuttamista sanon minä.
LAINAUS(crim @ 3.11. 2007, 19:11)

Jos piikkipantaa käyttämällä koira lopettaa vetämisen, onko sen käyttö ok mielestänne, jos toinen vaihtoehto olisi se, että koira vetäisi tavallisella pannalla henki koristen joka lenkillä? Pitkäaikainen vetäminen on myös riski koiran niskalle.
Kumpikaan ei ole okei ja tässä asiassa ei ole vain kahta vaihtoehtoa? Miksi pitää valita hetkittäinen tai jatkuva kipu, kun voi valita täysin kivuttoman tavan?!
edit:// samaa mieltä Cairn. kanssa, että ihan turhaa koiran satuttamista, kun on kivutonkin vaihtoehto.
Hyvää keskustelua ollaan jo saatu aikaseksi

Meillä käytetään sprinkuilla ja amkk:lla puolikuristavia pantoja jotka ovat "kireimmillään" juuri koiran kaulan kokoisia, löysänä sitten roikkuvat kaulalla. Seisojalla käytetään koko kuristavaa noutajatalutinta, tosin koira ei siinä pahemmin vedä.
Samaan keskusteluun voisi vielä lisätä sähköpannat ja sitruunapannat.
Sähköpannat ovat laittomia mutta silti vielä tosi yleisiä käyttökoirapuolella, itse en niitä hyväksy millään lailla. Kyllä koiran saa ilman sähköiskujakin opetettua kunnolla!
Sitruunapannat ovat sitten kaksipiippuinen juttu. Joiltain olen kuullut että pannan suihkauttaessa koira aivastaa ja ainetta tulee lisää aivastuksen äänestä

Kyllä koiran mielestäni saa opetettua olemaan haukkumatta jälleen ilman tuota sitruunapantaakin.
Meillähän on mm. puolikuristavat shelteillä. Näyttelyssä kiristävät ns. "käärmepannat" tai ketjupannat. Hyvä pitää, kun eivät kisko.
Noi sitruuna- ja pippuripannat on kanssa vähän kakspiippune juttu kuten sanoit... Meillä, kun on shelttejä, jotka ovat kohtuullisen herkkähaukkuisia niin ollaan aina "kamppailtu" tuon haukkumisen kanssa. Joskus lainattiin sitruunapantaa tutulta. Todellakin se sai koiran yskimään ja yskäsystä saattaa tulla uusi suhkaus. Sitruuna/pippuripannoissahan on kaksi toimintoa (ainakin näissä aboistopeista), joko se ottaa äänestä tai sitten aataminomenan värähtelystä. Jos laittaa tuon päälle, että se ottaa äänestä ei pannallisen tavitse edes haukkua saadakseen suihkahduksen, jos kaveri haukkuu vieressä. Entäs sitten tuo toinen... no se reagoi aataminomenan värähtelyyn ja kyyllähän se värähtelee ilman haukkumistakin (kuten juuri yskimisestä).
Koirat haisee ihan sitruunalle ja kämppä haisee sitruunalle. Vähän väliä täytyy ostaa uusi purkki sitä sitruunaa, joka on kallista ja myydään eikä pullo ole riittoisa, jos koira on kova haukkumaan. Osa noista negatiivisuuksista on kyllä muilta kuulemaa! Meillä ei ollut, kun vajaan viikon tuo aboistop ja se riitti.
Oman kokemuksen mukaan vetäminen on helpompi opettaa pois, kun haukkuminen, mutta kumpikin on ihan mahdollista ilman mitään kipua ja kärsimystä.
^ Me vuokrattiin joskus Aboistop meidän belgille, eikä siinä ainakaan saanut valittua mitään eri toimintoja.
LAINAUS(crim @ 4.11. 2007, 21:47)

^ Me vuokrattiin joskus Aboistop meidän belgille, eikä siinä ainakaan saanut valittua mitään eri toimintoja.
Aijaa

Kyllä niissä yleensä on se kaksi toimintoa. Joko ottaa haukun aataminomenan värähtelystä tai äänestä.
Miten teidän aboistoppi sitten toimii? Onko pippuri vai sitruuna?
LAINAUS(crim @ 4.11. 2007, 21:47)

^ Me vuokrattiin joskus Aboistop meidän belgille, eikä siinä ainakaan saanut valittua mitään eri toimintoja.
Joo, mä mietin samaa... Meilläkin on ollut viikon vuokrassa, kun mokoma haukkui keskellä yötä. Ajateltiin sitten kokeilla, yöllä on hiljaista, joten panta ei reagoi mihinkään muuhun (paitsi ehkä juuri noihin yskimisiin) ja koira ei koe saavansa ihmisten huomiota haukkumalla yöllä.
Ei siinäkään mitään erityistoimintoja ollut, kyseessä sitruunapanta. Mutta noitahan mainostetaan tosi paljon, käsittääkseni on olemassa myös kauko-ohjattava versio (joka vaatii omistajalta hyviä refleksejä

) muttei reagoi muihin ääniin.
meillä käytetään afgaanilla täyskuristavaa ja vinttikoira-pantaa yhtäaikaa..Eli normi lenkillä yleensä on toi vinttikoira-panta,mut välillä jos on useampi koira mukana,niin Manulla on täyskurkkari, tällöin ei tule turhia kiskomisia yms.
Harjoilla on pehmustetut hurtaa-pannat ja sheltillä puolkurkkari.
Piikkipannasta nyt en sano oiken juuta enkä jaata. Oikein käytettynä se on ihan ok. Samoin kun täykurkkari. Välillä sitten näkee näitä joilla on tämä ketju kurkkari,niin ne hirtää koiriaan kun koira rähisee tai tekee "jotain väärää".
Manulla on kestänyt oppia tuon täysikurkkarin kanssa oleminen.
Välillä poika kiskaisee eteenpäin liian reippaasti,nykyään tosin onneksi harvoin.
Meillä on todettu sitruna panta hyväksi,silloin kun aikoinaan sitä kokeiltiin. Nykyään ei olla sitä edes ajateltu yms. kun ei ole ollut tarvetta käyttää.
Onhan sitten olemassa myös näitä sähkö-pantoja,jotka antavat koiralle sähköiskun joko haukkumisesta, tai jos ihminen niin haluaa,niin kaukosäädintä voi käyttää.
Sähkö-pantojen kannalla en ole... Mielestäni se ei ole oikein koiraa kohtaa enään.
Meillä oli pannassa sitruunaa ja sinappia. Kokeiltiin molempia, kumpikaan ei toiminut.
Hiipivä Siiseli
6.11. 2007, 21:23
Itse hyväksyn kyllä kuristuspannat, sileät sellaiset. Meillä on käytössä puolikuristava panta, nykyään tosin vain tokossa (ketjusta lähtee väriä ja koiran kaulassa menisi harmaa raita jos olisi kokopäiväisessä käytössä) ja löytyy myös täyskuristava ketjupanta, jota käytän silloin tällöin. Normilenkeillä käytän aina nahkaista kuristuspantaa, paitsi jos lähdemme fleksin kanssa liikenteeseen - silloin kaulassa on solkipanta. Eihän tuo minun kanssani vedä, eli sen takia en kuristuspantaa pidä - se vain on niin helppo sujauttaa kaulaan ja pois metsään mennessä. En siis näe kuristuspannoissa mitään pahaa niin kauan kuin niitä käytetään oikein eli koiraa ei remmota, hapeteta tai muuten pahoinpidellä pannan avulla. Piikkipannat ovat sitten asia erikseen, ne eivät meikäläisen kaaliin mahdu.
wiputar
6.11. 2007, 23:35
Minä en edes uskaltaisi kuristuspantaa käyttää... Pelkäisin joko koiran pujahtavan siitä pois tai kuristavani koko koiran hengiltä

.
LAINAUS(wiputar @ 6.11. 2007, 23:35)

Minä en edes uskaltaisi kuristuspantaa käyttää... Pelkäisin joko koiran pujahtavan siitä pois tai kuristavani koko koiran hengiltä

.
Ja eikös vinttareilla ylensä käytetäkin joko niitä leveämpiä vinttikoirapantoja tai sitten valjaita? Kun kerran on pitkä ja laiha kaula...
edit. kirjotusvirheitä
Puolikuristavat pannat olen todennut toimiviksi ja molemmilla koirilla on sellaiset. Meidän whippetillä käytetään myös valjaita ja vinttaripantoja (toinen on puolikuristava).
wiputar
7.11. 2007, 21:45
Meillä ei valjaita käytetä, koska saavat riuhtaistua itsensä niistä pois.
Ihan tavan vinttaripantoja käytetään
Ihmisillä on ihan hirveitä tapoja kurittaa ja hallita koiria
Jos esimerkiksi koira jotenkin kuolisi piikki
pantaan niin maksaisiko vakuutus nuorena kuolleen koiran vai ei? Itse tunnustan että käytän puolikuristavaa, viälä treeneissäkin ehdotettiin sitä käytämmään...
peikkovuorelainen
19.11. 2007, 15:07
Juu Suomessa piikkipannat ovat laittomia ONNEKSI..
Mä en tajua niiden käyttöä, en alkuukaan, aiheutetaan vaan sairasta kipua, laittaisivat oikeasti ite kuristuspannan kaulaan jossa on hirveet piikit sisällä ja joku tulee nykäsee.... eikö oikeasti koiraa voida kouluttaa muuten?? ku aiheuttamalla kipua...

Latviassa niitä oli pilvin pimein ja suomalaiset osti ja toi vaan maahan matkatavaroissaan... Mitäs jos olis jäänyt tullissa kiinni? Varmaan oltais selitetty et meillä on vähän tällästä parisuhteessa tälläsiä leikkejä.. juu varmaan olis menny tullimiehille läpi...
Liewec
19.11. 2007, 16:29
LAINAUS(peikkovuorelainen @ 19.11. 2007, 15:07)

laittaisivat oikeasti ite kuristuspannan kaulaan jossa on hirveet piikit sisällä ja joku tulee nykäsee.
Mielestäni tämä on vähän huono esimerkki, koska ihmisen kaulaan kun laittaisi minkä tahansa pannan nii nvarmaan tuntuisi ikävältä. Uskoisin, että esimerkiksi ohut näyttelynaru tuntuu aivan yhtä kivuliaalta koiran mielestä. Etenkin kun siitä riuhdotaan usein melko voimakkaastikin.
peikkovuorelainen
23.11. 2007, 17:47
No toi oli huono esimerkki, mutta tuli vaan nyt mieleen.... Sori en tarkoittanut pahalla...
On se kuristuspantakin yht kauhea MUTTA kurkkariakin pitää osaa käyttää... olen valitettavasti työskennellessäni kehissä huomannut miten jengi kuristaa oikeasti koiriaan. Omallakin on kehissä mutta aina löysällä, koska ei sitä tarvi kuristaa... Kerrankin koiralta yhessä kehässä meni jalat alta ja koira oksensi kehään ku omistaja piti sitä NIIN tiukalla ettei rajaa.... SE osoittaa omistajan hermostuneisuutta kehässä....
Flavia
23.11. 2007, 19:43
Ihan yleisesti tuosta näyttelyissä koiran "hirttämisestä".
Olen monesti mennyt esittämään vieraita koiria kehään kun on pyydetty ja voin sanoa, että en pahemmin esittämistä jännitä. Olen huomannut koiria esitettäessä sen, että toiset ovat aivan yliherkkiä "hirttämiselle", jos hihna kiristyy edes ihan pikkuisen osa alkaa kakoa, nämä ovat yleensä niitä jotka ovat ensimmäsiä kertoja nyttelyssä ja ovat selvästi hieman arkoja.
Tosin aivan totta, että on kamala katsoa miten jotkut oikeasti "hirttävät" koiraa niin paljon että etutassut eivät melkein maahan ota ja koiran meinaavat sen takia oksentaa.. joku raja silläkin pitäisi olla..
shaairah
8.12. 2007, 23:48
Piikkipantoja en hyväksy, kokokuristavissa on omat ongelmansa jos niitä ei käytä oikein. Sen sijaan puolikuristava on musta ehdottomasti paras mahdollinen, käytän vaan niitä ja suosittelen niitä myös pennunostajillenikin, ihan siitä syystä et moni saluki vetää helposti kapean päänsä solkipannasta jollei se oo hirveen kireellä, ja sillon se taas on epämukava - kun taas puolikuristava kiristää vain jos koira vetää, ja estää sitä (toivon mukaan) rimpuilemasta pannasta, mikä puolestaan voi pelastaa sen esim. liikenteen lähellä.
Sit on toki niitäkin jotka pääsee ulos puolikuristavistakin - mulla on ollu niitä kaks, toinen mäykky, toinen saluki. Niillä oli pakko pitää sekä puolikuristavaa ETTÄ valjaita - jos oli jompikumpi, sumpli ne ittensä irti niistä millon halus.
LAINAUS(Siuwi @ 7.11. 2007, 16:06)

Ja eikös vinttareilla ylensä käytetäkin joko niitä leveämpiä vinttikoirapantoja tai sitten valjaita? Kun kerran on pitkä ja laiha kaula...
edit. kirjotusvirheitä
Meillä on ihan normi puolikuristava panta, ei ole paksu, eikä kyllä ole tarvinnutkaan olla. Pari kertaa kokeiltiin sellasta vinttari pantaa, ja pöh. Se meni kun ei mitään olisi ollutkaan, eli veti ku hullu, ja vaikka mitä teit hihnan toisessa päässä ni ei kiinnostanu. Ketjupantaa (koko kuristavaa) en ole kokeillu, ehkä liian voimakas mei koiralle. Nly pantakin on puoli kuristava ketju, mut on hankittu kyllä koko kuristavakin.
Joo tuo kehissä hirttäminen on vähän turhan yleistä. Jotkut koirat tosiaan kakoo jo vähänkin nyppää hihnasta, ja toisia taas täytyy pitää kokoajan vähän tiukalla hihnalla että ne olisivat kunnolla...
Mutta se, että pieniä koiria nostetaan hihnasta ja hännästä, älytöntä! (tätäkin tulee nähtyä.. )
shaairah
10.12. 2007, 16:17
Mä käytän salukeilla ihan tavallisia puolikuristavia, en vinttaripantoja, tosin nekin on puolikuristavina hyviä.
Flavia
10.12. 2007, 16:43
LAINAUS(shaairah @ 8.12. 2007, 23:48)

Sit on toki niitäkin jotka pääsee ulos puolikuristavistakin - mulla on ollu niitä kaks, toinen mäykky, toinen saluki. Niillä oli pakko pitää sekä puolikuristavaa ETTÄ valjaita - jos oli jompikumpi, sumpli ne ittensä irti niistä millon halus.
Täällä sellainen saksanseisoja joka on muutaman kerran nuorempana kauniilla taakseppäin hypyllä vetäissyt itsensä läpi sekä valjaista että täyskuristavasta (molemmat siis samaan aikaan päällä), valjaat oli vielä suht kireälle säädetty...
Onneksi rouva ei enään yritä keplotella itseään pois..
shaairah
14.12. 2007, 17:35
Joo, jotkut on houdineja

Mä tein meidän houdinien kanssa niin että niillä oli tosiaan sekäpuolikuristava panta että valjaat, ja panta oli kiinni sekä hihnassa että valjaissa. Salukilla piti sen LISÄKS olla vielä mun omatekemä kiristyvä hihna (iiison koiran kuristuspanta) "vyötäron ympärillä, ja se kiinni valjaissa, muuten se pakitti niistä ulos kun huvitti
Charmy
15.12. 2007, 12:37
No meillä on käytössä nämä hyvät valjaat,eli
TÄMÄN tyyppiset käytössä, tosin titavat olla Joken valmistamat.
Noissa minimoidaan koiran karkaamis pääsy,kun koiralla menee yksi "remmeistä" suoraan rinnan poikki. (itse olen lemmikkieläin liikkeessä työskennellyt ja aina asiakkaile on tämän tyyppisiä valjaita ehdotettu,kun ollaan oltu ostamassa koiralle valjaita.

)
Meillä ei olla kertaakaan karattu näistä,vaikka aluksi yritettiinkin..
Toisin kuin
tämän tyyppisistä valjaista,joissa ei ole mitään estettä,etteikö koira saisi itseään niistä revittyä pois.
Minä kyllä voin myöntää,että kehässä jotain koiraa pitää hieman hirttää, mutta tämäkin on vain liikkeessä, joka on siis hyvin vähäinen aika..Mutta koira kävelee ainan normaalisti,mutta minä vain parannan koiran esiintymis ryhtiä tällöin..
Mutta nykyään mulla tuntuu olevan vain näitä tohveleita,jotka liikkuvat itse ryhdikkääti kun ovat oppineet, tai tarvetta ei ole (:
Mari-93
21.12. 2007, 10:52
Meillä käytetään puolikuristavaa corgilla ja valjaita phalenella, joka inhoaa pantoja, vaikka onneks on alkanut jo vähän tottua niihinkin. Piikkipantoja en hyväksy.
Meillä oli pari vuotta sitten koirakoulussa kamala pitäjä, kaikilla piti olla nahkahihnat ja kuristava panta, vetämisestä nyittiin hirveesti. Jos koiran ohjaaja ei itse nykinyt niin ohjaaja otti koiran ja näytti mallia...
Multa sitten paloi pinna sen kouluttajan kanssa kun tuli Maxia (sitä corgia) multa ottamaan, tuli vähän itsekin rähistyä sille. Taisivat mutkin kuulla mitä rähisin, ei sen jälkeen ole montaakaan näkynyt sen tädin ohjauksessa...
Nyt kun saatiin viimevuonna(?) uusi ohjaaja, kehotti käyttämään puolikuristavaa, joka siis todellakaan ei kurista koiraa jos on sopivan kokoinen. Ja vetäminen koulutettiin pois nykimättä hihnaa ollenkaan, ja tulosta tuli. Phalenen kanssa menen taas koulutuksiin ensivuonna jos sama pitäjä on, nyt kun senkin on saatu rokotukset kuntoon ja pantaan alkanut jo vähän tottua. Vaikka saa sinne valjaissakin mennä jos haluaa, siellä ei pakoteta ketään tekemään mitään.
Meillä menee kausiluontoisesti noiden pantojen kanssa. Tällä hetkellä Lunalla normaali niittinahkapanta, Lennillä kuristava ketju. Kun hetken aikaa käyttää normaalia pantaa, meinaa tuo vetäminen taas alkaa. Silloin otetaan muutaman viikon kuristuspanta-kausi, jotta opit palautuu päähän.
sarpparallaa
24.12. 2007, 16:23

Meidän rottweilerillä kyllä käytän kuristuspantaa, sekä kuonopantaa(epäsosiaalinen yksilö) kuristavassa ei mielestäni ole vikaa.
Piikillinen sellainen taas on toinen juttu, minusta se on erittäin väärin kun miettii pistäisikö sitä omaan kaulaan ja lähtisi juoksemaan hihnaan kytkettynä..... (tiedän ihmisen joka käyttää sitä koirallansa)
Jos ei kykene muuten hallitsemaan koiraa, kuin piikkipannalla, pitäisi hankkia ammattikouluttajan apua.
Liewec
27.12. 2007, 13:59
LAINAUS(sarpparallaa @ 24.12. 2007, 16:23)

Piikillinen sellainen taas on toinen juttu, minusta se on erittäin väärin kun miettii pistäisikö sitä omaan kaulaan ja lähtisi juoksemaan hihnaan kytkettynä..... (tiedän ihmisen joka käyttää sitä koirallansa)
Voihan sitä miettä pistäisikö sitä kuristuspantaakaan omaan kaulaansa. Yhtä lailla sen tai kuonopannan käyttäminen koiran hallitsemiseksi on merkki siitä, että jotain pitäisi tehdä. Ja mun mielestä ongelmatapaus on jo sellainen koira, jota hallitaan pääasiallisesti hihnan avulla.
Loppuviimein millä tahansa pannalla tai remmillä saadaan kyllä aikaan koiralle kipua, enkä täten pidä piikkipantaa minään pahimpana välineenä. Oiken käytettynä se on mielestäni ihan ok.
Käytetäänhän hevosillakin ties minkämoisia kuolaimia, joista osa on hyvinkin voimakkaita. Niilläkin voidaan tuottaa kipua jos niitä käytetään väärin.
pikopiko
26.3. 2008, 13:48
Minun mielestäni täyskuristavat pannat ja piikkipannat ovat.. miten sanoisin, epäinhimillisiä koirille. Ajatelkaa itsenne tilanteessa: Olet koira. Haistat ystäväsi vähän matkan päässä, ja haluat mennä tutkimaan häntä, esim. toista koiraa. Alat hyppelhtimään hajun suuntaan, ja yhtäkkiä jokin vain alkaa kauheasti satuttamaan kaulan tienoilla. Et voi kulkea yhtään nopeampaa tai kauemmas, kun kipu vain yltyisi. Sinun on aivan pakko lopettaa nopeampi kävely.
Tietysti tässä on se puoli, että puolikuristavat pannat ovat hyviä sellaisille koirille, joita on vaikeampi pitää kurissa, ettei se vaikka juoksisi tielle tms. mutta piikkipannat ovat kamalia.
Summer.
27.3. 2008, 18:13
Minun kultsullani on puolikuristavia pantoja parikin kappaletta; kankainen ja nahkainen (jossa metalliosuus). Ne ovat mielestäni pantoja muiden joukossa. Edellisellä koirallamme käytettiin vakkaripantana täyskuristavaa metallipantaa, ja se oli sille kyllä paras vaihtoehto. Sillä koiralla oli valkoinen lyhyt karva ja panta jätti ikävät harmaat jäljet, jotka eivät lähteneet pesullakaan

Juuri siksi en käyttäisi enää ko pantoja, kuin äärimmäisessä hädässä.
Ja uskon muutenkin, että kun alusta alkaen ei anna koiran vetää, se oppii kävelemään kyllä tavallisessa pannassa. Pennulle ei ko pantaa tulisi mieleenikään laittaa. Mutta asia on eri, jos alkaa opettaa esim. aikuista koiraa, jolla on käytösongelmia.
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms.
klikkaa tässä!.