Kaikkein rakkaimpia ovat Amores Perros, Elephant, Lost in Translation, Meri, monet Almodóvarit, Elämäni ilman minua, Pahuus, Dogville... Hyllyssäni on siis melko suuri prosentti ei-amerikkalaisia leffoja (ja toisaalta taas nolla suomalaista).
(edit) jos nyt sitten ruvetaan kunnolla listaamaan, niin tuohon ylempään luetteloon voisi lisätä Sin Cityn, Garden Staten, A Love Song for Bobby Longin, In The Mood for Loven, Valkoisen Oleanterin, Closerin, Match Pointin... Kyllähän niitä jenkkejäkin siis mukaan mahtuu (näistä seitsemästä vain kaksi on muunmaalaisia).
Aiemmin ketjussa mainittu Unelmien sielunmessu on elokuva, jonka olen kahdesti katsonut enkä vieläkään ihan ole varma, mitä ajattelen. Upeasti tehty kyllä, mahtavat näyttelijät (Ellen Burstyn!), ja toisaalta, ehkä on vain hyväkin, että elokuva jättää jälkeensä vähän häiriintyneen olon.
Vahva elokuva.
Nuo edellämainitut lasken omien kriteerien mukaan
laatuelokuviksi, mutta toki niiden lisäksi joukkoon pitää mahtua myös vähän erityyppistä materiaalia. Viime aikojen suuri ihastukseni on Casino Royale, joka ei elokuvallisesti ehkä ole mikään varsinainen taidonnäyte, mutta (silloin harvoin) kun kaipaan astetta kevyempää tavaraa, käännyn sen puoleen. En ole vielä tähän päivään mennessä onnistunut selittämään, mikä tuossa on sellaista joka vetoaa minuun, mutta viihdyn sen parissa yhtä kaikki. Chris Cornellin
You know my name yhdistettynä alun hienoon animaatioon - siitä alkaa hyvä viihdeilta (:
Silloin tällöin kaipaa sitten vielä astetta kevyempää, ja silloin lähtee pyörimään joku Miyazakin teoksista (Kiki, Liikkuva linna, Henkien kätkemä, Totoro, Mononoke...) Visuaalisesti vastustamattoman kauniita, vetoavat romanttiseen pikkutyttöpuoleeni