Voin kuvitella tai siis noin luettuna huvitti tuo putkesta namia suoraan suuhun, varmasti kätevää mutta jotenkin hassua. Meneekö jo ohi tarkoituksensa?
Olisit nähnyt Evitan seuraamisen niin olisit todennut, että jatka vaan sen tuubin kanssa.
Mä en muuten syötä koiraa niin paljon tuolla tuubilla, tai siis palkkaan saman verran kuin ennen, mutta nyt palkka on pienempi kun ennen oli melkein puolikas pyörykkä.
Wandalle käytän nameja tosi vähän enään, tänään tein puolet treeneistä ilman namia, ja hyvin meni!
Ja Wanda ei muuten ymmärrä koko tuubi juttua, se ei halua syödä siitä ja kun sieltä tuleva tavarakin on kaameeta tahnaa
Evita on rasittava ohituksissa, muut osaa ohittaa niin hienosti, mutta tuo kakara saa Vivinkin sekoileen. Perkuleen noutaja räkyttää tuplasti enemmän kuin sammarit yhteensä. Se on kohta sitruunapannan osto. Siis ohittaa se osaa ihan hyvin, ei ole tunkemassa haisteleen, yms. mutta se haukkuminen...!
No toisaalta omaa vikaa, se kun on tuommoinen pellossa kasvanut ja me loppujen lopuksi tosi vähän edes remmilenkkeillään.





