Eli ajattelin nyt laittaa aiheen ystävistä ja ystävyydestä.

Millaisia ystäviä teiltä löytyy? Oletteko paljon yhteyksissä? Oletteko saman ikäisiä? Asutteko samalla paikkakunnalla? Mistä tunette? ja jne.
Onko teillä yksi selkeä ja hyvä ystävä vai eikö ole selkeää ystävää van liikutte jonkunlaisessa isommassa kaveri porukassa tms? Mitä vaaditte ns. parhaalta ystävältä? Oletteko riidelleet? Sopineet? Olleet joskus jonkun kanssa ystäviä tai kavereita ja sitten mennyt välit poikki?

Tälläistä galluppia näin alkuun.. Ainakaan en haulla löytänyt muuta saman tyylistä aihetta. ??

Niin ja kaikenlaista voi kertoa onko mennyt jonkun kanssa sukset ristiin tänään ja jne tai ollut hauskaa... Tai ärsyttääkö joku ihminen..

Kiva aihe

Joo, elikkäs minulla on pari tosi hyvä ystävää ja sekalainen joukko kavereita. Olen muuttanut 6 kertaa elämäni aikana, ja se on aiheuttanut sen, etten ole kunnolla juurtunut mihinkään. Minulla on kaksi kaveria, jotka on tutut jo päiväkerhosta asti, jotka olen viimeksi nähnyt tokaluokkalaisena kun muutimme (huom, täytän 18). Heidän kanssa olen yhä tekstailuväleissä. Asuin ikävuodet 9-13 Vantaalla, jossa kavereita oli laidasta laitaan. Pari heistä on lähempiä, joiden kanssa yhä nähtäillään ja soitellaan jne. Sitten täällä Virroilla minulla on pari tosi hyvää ystävää ja todella hyviä kavereita muutama sekä myös kivoja juttukavereita.

Voin kertoa lähemmin minun ja yhden parhaimmista ystävistäni tarinan. Olimme (täällä Virroilla) yläasteella rinnakkaisluokilla, mutta emme koskaan olleet jutelleet. Tähän henkilöön (joka on poika) liittyi paljon erinäisiä ennakkoluuloja, ja myös minä ajattelin niin. Kunnes jouduimme samalle luokalle lukiossa. Meillä on yksi yhteinen ystävä (tyttö), jonka kautta me tutustuime paremmin. Koulussa juttelimme vain, mutta sitten tuli eräitä ihmissuhdeongelmia. Lähetin hänelle tekstarin ja aloimme mailailla (vaikken ollut todellakaan varma silloin mitä hän siitä pitäisi). Me molemmat yllätimme toisemme, suurin syy oli ehkä se, että kärsimme hirveän samantyyppisistä ongelmista. Oikeastaan se oli se tilanne/ne ongelmat, jotka yhdistivät meitä, mutta ei ystävyytemme ole siihen loppunut. Toistaiseksi olemme pitäneet salassa sen, mitä meillä on. Oma mutkansa tuli matkaan, kun hän muutti pois Suomesta. Nyt mailailemme, ja edelleen hän on se, joka ymmärtää minua ainutlaatuisella tavalla, ja jolle voin kertoa huoleni. Uskon, että siitä tilanteesta mistä aloimme, kasvoi välillemme todellinen ystävyys. Ei sen hoitaminen ole helppoa, ei todellakaan, ja on ollut kertoja jolloin päätän itsekseni, että tähän se loppuu. Mutta totuus on, etten pärjäisi tässä maailmassa ilman häntä ja että hän tulee aina kuulumaan elämääni. Hän myös tietää heikkoukseni ja vahvuuteni ja tietää myös sisäisen pienen epävarmuuteni, ja siksi hän juuri tunteekin minut niin hyvin.

Arvostan tässä maailmassa ystäviä todella paljon. Jos puhutaan ystävyydestä ja seurustelusta, niin valitsen mieluummin ystävyyden kuin lyhytaikaisen suhteen (pitkään kestäneessä suhteessa kumppanithan ovat toisilleen ystäviä tietenkin).
Minä itse haluaisin olla ystävilleni oikea ystävä, rehellinen, auttava ja sellainen, joka ei jätä. Toisaalta en jaksa hoitaa suhdetta yksipuolisesti, ja sellaisesta en pidä ollenkaan, että joku haluaa olla/esittää ystävää, muttei kuitenkaan uskalla olla rehellinen, vaan ikään kuin pelkää, ettei häntä hyväksyttäisikään. Esim. minulla on yksi tosi ihana kaveri, mutta joistain pienistäkin asioista hän valehtelee minulle Näen sen läpi, ja se sattuu.

Myös itse tykkään tutustua uusiin ihmisiin, mutta toisaalta läheisempien suhteiden kehittyminen vie minulta ainakin jonkin aikaa. Olen nimittäin hyvä juttukaveri ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mutta silti vie jonkin aikaa sekä itseltäni että muilta ennen kuin minut oppii tuntemaan kunnolla. Yksi kaverini sanoi minulle kerran, että "miksi minun pitää olla samaan aikaan sekä avoin että sulkeutunut?" Siihen kun tietäisikin vastauksen.

Ja tulen myöhemmin kyllä puolisemaan lisää, tämä on aihe, josta on sanottavaa!

Ah, tätä lörpöttelyn autuutta!

Luettelen tuntemani ihmiset näin=
*kaverit
*ystävät
*luokittelemattomat

Kaverit ja ystävät tarkoittavat kahta ihan eri asiaa minulle. Ystäviä löytyy ehkä vain 1, hänelle voi kertoa ihan kaiken, on luotettava,emme ole vissiin koskaan riidelleet,meillä on täysin samanlainen huumorintaju..jne. Tapasimme koulussa, ja kauhulla ajattelemme joskus minkälaista olisi jos emme olisi tavanneet.
Kaverit voisin olla vaikka niiitä joiden kanssa olen yhteyksissä mutta en kuitenkaan niin paljon. monet kaverit ovat jäänet taakse koulun vaihduttua( ), niitä kavereita joiden kanssa olisin viälä halunnut olla.
Luokittelemattomat voisi olla niitä jotka eivät ole ihan kavereita eivätkä ihan ystäviäkään. Toisilla voi olla monta ystävää mutta en pidä jokaista kaveriani ihan äkkiä ystävänäni. Esim. parhaan ystäväni kanssa olen tuntenut jo/vasta 5 vuotta. Olemme joka päivä yhteyksissä, jos emme näe koulussa esm. toinen on kipeä, niin varmana jotenkin pidetään yhteyttä. En tiedä olisiko ystävyytemme aikana ollut yhtään viikkoa jolloin emme olisi nähneet
Tietysti on viälä sukuaiset ja muut erikseen muttanyt ei kerkeä niistä löpinöimään.-saikohan kukaan selvää?

Minulla meni nyt vähän aikaa sitten välit poikki, mun parhaan kaverin kanssa..

Mulla on kuitenkin 2 hyvää ystävää, joille voin kertoa ihan rauhassa kaiken. Usein en helposti joitakin laske ystäväksineni, mutta nämä 2 sain kyllä varsin nopeasti. Heihin pystyi jotenkin heti luottamaan ja olemaan luonnollisesti heidän kanssaan.
Sen lisäksi minulla on myös lukuisia kavereita joista yksi on hyvä kaverini, hänen kanssaan tulee oltua koulussa nyt sen jälkeen kun ton parhaan kaverin kanssa meni välit poikki. Hän on mukava ja luotettava ja rehellinen mutta en häntä ystäväkseni laske joku meillä ei ihan kolahda, mutta toimeen tullaan silti hyvin ja osataan pitää yhdessä hauskaa tms.
Sitten on näitä ns. luokittelemattomia jotka ovat lähinnä luokka kavereitani ja heidän kanssaan on hauskaa. Mutta en kyllä niille voisi kuvitellani kertovan ikinä itsestäni mitään sen kummoisempia...

Hyvä aihe, vielä näin ystävänpäivän aikoihin !

Minulla on kaksi todella hyvää ystävää, ja sitten sekalainen porukka kavereita. Nämä ystävät olen tuntenut yli 9 vuotta, eli aika kauan kuitenkin. Muutama vuosi sitten näin heitä kumpaakin melkein päivittäin, nykyään toista noin kerran viikossa ja tällä hetkellä toista vain muutaman kerran vuodessa.
Muuten pidän yhteyksiä sitten ihan puhelimella, sähköpostilla ja mesessä .

Ystävältä vaadin ennen kaikkea luotettavuutta, ja sitä että hän osaa olla oma itsensä. Hänen ei tarvitse olla koko ajan esittämässä tai näyttämässä jotain. Pitää olla reilu ja ystävien pitäisi nauttia keskenään luottamusta ja jonkinlaista arvostusta. Eikä tietenkään saa puhua toisesta pahaa selän takana, eikä olla liian itsekäs. Aika paljon vaadittu, eikä kukaan voi aina onnistua, mutta yrittäminen on tärkeää

Toisen ystäväni kanssa en muista riidelleeni ikinä. Toisen kanssa meillä oli etenkin yhdessä vaiheessa nokat vastakkain aika useinkin. Olen usein miettinyt, mistä se johtuu... Tähän mennessä olen tullut tulokseen, että etenkin hänellä on voimakkaat mielipiteet, ja jos olemme asiasta erimieltä, se aiheuttaa kärhämää. Sovimme kuitenkin aina nopeasti ja myöhemmin näille nauretaan

Itse myös juttelen ihmisten kanssa ja olen kaveri jne. , mutta pidempien ystävyyssuhteiden kehittyminen vie aikaa. Oikeastaan tämä osa *Dalmatiania* kompaten


Kysymys: Kuinka kauan nykyisten ystäviesi kanssa kesti, ennen kuin aloit "kutsua heitä ystäviksi" (jos asian nyt näin voi ilmaista)? Kun joillain tuntuu että "kyräillään" monta vuotta ja sitten tutustutaan tarkemmin, jotkut vaan tunnistaa toisen heti samanhenkiseksi ihmiseksi...

No näille kahdelle tämän hetkiselle ystävälleni aloin puoliksi vahingossa kertoa juttujani, mutta toisaalta tunsin heti heihin luottamusta.
Tämän ex-bestikseni kanssa ensin vähän "kyräilimme" mutta sitten tutustuimme ja tunsimme itsemme samanhenkisiksi. Pari aikaisempaakin riitaa on ollut mutta niistä on selvitty. Nyt hän on vissiin sillä kannalla että välimme ei palaa enää kuntoon. Ilmeisesti hän kuitenkin tykännyt puhua täyttä p***kaa minun selkäni takana, minä en ole hänestä puhunut mitään kun tiedän että se vaan aiheuttaa lisää riitaa. Toisaalta nyt emme ole edes puhuneetkaan mitään. Saapi nähdä mitä tästä sitten tulee..

Mulla on 1 ystävä, jolle voin puhua kaikki huolet ja murheet ja useampi kaveri.

Oon melkoisen ujo, vaikkei kukaan sitä ikinä uskokaan. Jos olen yksin vieraitten ihmisten kanssa, en oikeastaan puhu mitään ellei multa kysytä, mutta jos mulla on kavereita ympärillä, olen paljon avoimempi ihminen. Tosin muutamassa vuodessa musta on tullut paljon ulospäinsuuntautuneempi, kuin mitä olin ala-asteella.

Monta kaveruussuhdetta on kariutunut ja monen tiedän kariutuvan. Nykyisistä koulukavereista todennäköisesti vain yhden kanssa tulee jatkossa pidettyä yhteyttä, kun lähdetään jatko-opiskelemaan, "mut niin elämä etenee, välit viilenee, mut niin se vaan menee"...

Miulla on myös 1 bestis, pari sellast jolle voi jonkin verran kertoa sekä paljon tyyppei joiden kanssa ollaan vaan kavereita, ja sit muutama joiden kanssa ollaan vaa koulukavereita keskenämme.

Parhaan ystäväni olen tuntenut vissiin n. vajaat 2v. Ihan niikus epävirallisesti tavattiin vissiinkin agin sm-kisoissa, mutta oltiin tietty sitä ennen nähty miljoona kertaa ja pari kertaa juteltukin nly-kehien laidoilla. Nykyisin nähdään joka päivä ja vaikka luonteidemme puolesta olemmekin täysin eri maata niin yhteisiä asioita, ym. on rutkasti ja huumorintajummekin käy hyvin yksiin. Isoja ja pieniä riitoja on ollut todella paljon, mutta niistä silti selvitty - kiitos ystäväni anteeksi antavan luonteen. Itse kun osaan riidellä joka asiasta.. Joo no ystäviä tullaan varmaan ehkä olemaan aina. Varmaan sitten 90-vuotiaina ollaan samassa vanhainkodissa kiikkutuoleissa ja muistellaa yhteisiä kommelluksiamme! Omistettu Pinjalle tää teksti, vissii..

Ex-bestikseni kanssa ollaan aika lailla vähän tekemisissä nykyisin. Tähän vaikuttaa se kun asumme eri paikkakunnilla ja nykyisin ajatusmaailmammekin ovat hyvin erillaiset. Tulemme kuitenkin hyvin toimeen - niinä harvoina kertoina kun näemme. Kestihän ystävyyttämme kuitenkin vauvaiästä suurin piirteen kutos luokkaan asti.

Muita ystäviä minulla on paljon ja on muutama sellainen, joille voin kertoa aika paljon omia asioitani. Heidän kanssaan tulen hyvin toimeen, mutta silti olemme niin erilaisia, jne. Sekavaa tää miun raapustus! Joo siinä iha riittäväst tekstii tälle illalle.

^Mie en kehtaa mein "historiaa" käydä uusiksi kirjoittamaan, joten näin lyhyesti sanottuna on bestis, pari ystävää ja kavereita . Et et sie Ida miusta eroon pääse, että vanhainkodissa nähdään .

Oon tosi huono tutustumaan uusiin ihmisiin ja aika ennakkoluuloinen joskus .

Ystävässä tietty tärkeetä on luottamus, huumorintaju yms.

Mulla on monia kavereita joiden kanssa oleilen jos ystävät ei oo koulussa tms.

Minulla on yksi parempi ystävä, jonka kanssa ollaan nyt tunnettu kohta kaksi vuotta. Ensimmäistä kertaa nähtiin sillain että muistaisin niin täälä olleessa mätsärissä missä olin tuomarina ja sijoitin nykyisen ystäväni koiran sinisten pentujen ykköseksi ja lopulta BIS 4:ksi. Sitten "jouduimme" samaan ryhmään lukiossa ja syksyllä oltiin menossa Aukusti rokkiin jolloin istuttiin linkassa vierekkäin, ja siitä se sitten lähti.
Sitten mulla on yksi varmaan ikuinen ystävä jonka kanssa ollaan tunnettu alle vuoden ikäisestä lähtien. Asuttiin samassa kerrostalossa ja koska vanhemmat oli kavereita niin tietysti myös mekin siinä tutustuttiin vaikka eri sukupuolta ollaankin. Hän on ollut meillä monena kesänä ja lomilla sen jälkeen kun muutimme.
Lisänä 3 ei niin hyvää ystävää mutta silti parempia kuin kaveri. (ompas tyhmästi selitetty). Heidän kanssa voi jakaa ilot ja surut.


Niin ja tietysti tärkeintä ystävässä: täytyy olla luotettava ja huumorintajoinen.
Mulla kestää aika kauan että luotan ihmiseen 100%:sesti, mutta kun johonkin luotan niin vaatii paljon että se luottamus häviää, mutta sitten jos se häviää niin sitä ei saa takasin.

Tutustun myös tosi hitaasti uusiin ihmisiin, ja pidän harvoista tapaamista ihmisistä.

Tuli vielä kysymys mieleen... Missä menee raja kaverin ja ystävän välillä? Kuinka itse määrittelisitte ?

Kaverina pidän ihmisiä joille en kertoile itsestäni mitään sen syvällisempiä, asiat pidetään sellaisella tasolla mistä voisi hieman yli sosiaalisempi kertoa kaikille.
Ystävänä taas pidän sellaisia joille voin kertoa kaikesta, he ovat ehdottoman rehellisiä ja luotettavia, sekä jossain kohdin täytyy synkata tietyllä tavalla.

Kuten moni on jo sanonut, ystävät ovat sellaisia, joihin voi luottaa ja joille voi kertoa kaiken. Kaverit sitten niitä, joiden kanssa voi rauhassa lörpötellä lähes mistä vain, mutta ihan kaikkea ei tarvitse kertoa.

Itselläni on melko paljon ystäviä ja sitäkin enemmän kavereita, vaikka tunnen kyllä olevani melkoisen huono tutustumaan uusiin ihmisiin. Aloitetta en ainakaan osaa tehdä, mutta onneksi muut ihmiset sitten ovat sen verran reippaampia, että tulevat juttelemaan helpommin. Ja kun saa jotain juteltavaa, pidän kyllä vieraampienkin kanssa juttelemisesta - inhottavaa on sitten sellainen painostava hiljaisuus, kun juttuaiheet loppuvat ja suomalaisten suosikkipuheenaihe, sää, on sekin jo kulutettu. Koulussahan on ihan älyttömän helppo tutustua muihin ihmisiin, kun "joutuukin" eri kursseille niiden vanhojen tuttujen kanssa ja istuu sitten tunnilla jonkun vähän vieraamman, potentiaalisen tyypin viereen, jos tämä tyyppi on vähänkään avoimempaa sorttia.

Riippuu kyllä ihmisestä, kuinka äkkiä häntä voi alkaa kutsua ystäväksi. Erään kanssa tutustumiseen meni n. puoli vuotta, jonka jälkeen käytin hänestä hyvällä mielellä termiä ystävä. Tosin tuokin ystävyys kuihtui viime vuoden puolella sille tasolle, että nykyisin olemme lähinnä moikkailututtuja Harmillisia tuollaiset, ja ei ole muuten ensimmäinen kerta, jolloin noin on käynyt. Mutta minkäs sille voi, jos kasvaa jonkun kanssa erilleen, tai joutuu olosuhteiden pakosta vähentämään sitä yhdessäoloa.

Riitojahan ystävien kanssa tulee varmasti, ja ainakin itse olen sellainen persoona, että vieraammille en edes osaa suuttua. Nyt puhutaan siis kavereista, eikä joistakin ihan ventovieraista, jotka tunnen vain naamalta/nimeltä. Siinä vaiheessa, kun olen reilut 2 vuotta jonkun henkilön tuntenut hyvin, voin alkaa jo vetää herneitä nenukkiin hänen tekemisistään - typerä piirre, jota itsekin inhoan. Kovin pahasti en kuitenkaan ole kenenkään kanssa vielä tapellut, eli siltoja ei ole tarvinnut ruveta polttamaan, yleensä tosiaan ystävyyssuhteeni loppuvat tuohon hiipumiseen. Toki näitä päivän-parin murjotuksia on tullut puolin ja toisin, mutta itselleni yleensä riittäisi se korkeintaan puoli tuntia mökötystä, jonka jälkeen olen taas hyvällä tuulella

Mulla on PALJON hyvia ystavia ja kavereita.. Koska olen sosiaalinen ja puhelias, ystavystyn helposti ja tulen toimeen kaikkien kanssa.

Mutta sanotaanko etta "parhaaksi" kaveriksi sanoisin kaveriani Mirjamia. Ollaan tunnettu 3-vuotiaasta asti ja edelleen ollaan tekemisissa todella paljon. Vaikka ei olla asuttu enaa 7 vuoteen vierekkain ja han on viettanyt vuoden englannissa, itse olen talla hetkella ja valilla en ole ollut hanen kanssaa niin paljon tekemisissa, silti aina han on se "bestfriend". Hanen kanssaan voin puhua mista itse keksinkin ja voin olla varma ettei han kerro niita eteenpain.

Sitten mulla on kaks hyvaa kaveria viella, joista toinen on serkku, joten olemme tunteneet siten koko elamamme toisemme ja toiseen tutustuin ihan vahingossa paikallisissa junnuharkoissa ja siita se sitten lahti. Talla hetkella "kaikki" kaverini ovat suomessa kun itse vietan valivuotta ja niihin lahimpiin ystaviin tulee pidettya yhteytta lahinna netin kanssa. Viela kun serkkuni lahtee ensi vuonna Australiaan vaihto-oppilaaksi ja itse olen nyt Englannissa tulee meille 2vuoden tauko kun ennen olemme olleet kuin "paitajapeppu".

Mirjamin kanssa en ole varmaan ikina riidellyt kunnolla mutta muiden kanssa tulee otettua yhteen aina valilla, mutta yhta nopeesti ne menee kylla ohikin. ( itse kun en ole mitenkaan pitkavihainen.. )

Vaikka mulla on hyvia ystavia niin kuitenkaan en koskaan oikeastaan pahemmin niille avaudu, jotain pienta mutta oikeastaan ketaan en ole viela koskaan paastanyt "kunnolla sisalleni". Valilla kylla arsyttaa tallainen mutta kuitenkaan en ole sellainen tyyppi joka heti alkaisi kaverille itkemaan ja ... Yleensa suren ja mietin asiat itsekseni jos ne ovat vahankaan henkilokohtaisia... Olisi kiva jos olisi vahan helpompi avautua edes parhaalle kaverille.

Itseni on kyllä vähän vaikea joskus tehdä aloitetta mihinkään suuntaan. Jos toinen on minusta kiinnostunut ja kyselee paljon, niin minunkin on helppo olla avoin ja puhelias, mutta yksin en aina oikein osaa
Hiljaisuus on kuitenkin kaikkein kestämättömintä, se on kiusallista. Toivoisin itselleni vähän enemmän varmuutta, kaikissa ihmissuhteissa, ettei se kynnys tehdä aloite olisi niin suuri, vaikka sitä itse haluaisikin.

Minulla on todella paljon hyviä ystäviä... Heidän kanssaa keksitään kaikkea kivaa ja joskus jopa hulluja juttuja.. niistä ei sen enempää..
Yleensä minä tulen hyvin juttuu ihmisten kanssa sekä poikien että tyttöjen.. Se taitaapi johtua siitä että olen melko puhelias ihminen..
Öö.. ei minulla tavallaan ole parasta ystävää vaan kaikki ovat yhtä huippuja tyyppejä omalla tavallaa..