Sipa, nyt ei sitten enää ole muita vaihtoehtoja kuin se, että Sinä perustat sen käsityöliikkeen

. Tää Itiksen myymälän "täti" ei enää juurikaan tilaile tuotteita, kun on kaiketi suunnittelemasa jo eläkkeelle siirtymistä tai sitten jotain aivan muuta.. On tosiaan harmillista, kun kaikki mukavat kaupat alkavat olla katoavaista nykypäivänä.
En ole käynyt Salon käsityöliikkeessä vielä, joten en osaa sanoa, miten täydellisesti siellä on varustauduttu eriaisia käsitöitä varten. Ehkäpä nyt viikonloppuna tulee siellä käytyä tutkailemassa tilannetta. Lähdetään näet vaunulle huomenna, on alueen lehtiharavointitalkoot viikonloppuna, joten jos jossain kohtaan haravoinnin lomassa käväistäisiin sitten siellä puodissakin.
Toinen paikka, missä tiedän olevan monipuolisen käsityöliikkeen, sijaitsee Loviisassa. Tuossa Itiksen parkkipaikassa oli jotkut markkinahumut viime keväänä ja markkinoilla kierrellessä tutustuin käsityökojun tuotteisiin ja ihastuin ikihyväksi runsaaseen valikoimaan. Mutta, mutta..., kukas sitä autolla ajo rumbaa lähtee toteuttamaan ympäri, ämpäri Suomea, muutaman pöytäliinatilkun ostaakseen

. Niin, onhan niitä bussivuorojakin käytössä, mutta taitais tulla langat kuin muutkin hankinnat kovin arvokkaiksi matkojen kanssa.
Mieti nyt, Sipa, tarkkaan, että josko se olisit sittenkin Sinä, joka tänne pääkaupunki seudulle perustaisit sen mukavan, monipuolisen ja viihtyisän käsityöliikkeen

Jotenkin uskon, että sellaiselle puodille ois tarvetta sekä kysyntää.
Sain viimeiset pistot tehtyä keskenjääneeseen työhöni, joten nyt ois huutava tarve monipuoliseen käsityötarvikeliikkeeseen

. Nyt on turvauduttava Salon liikkeen antimiin, mutta ehkäpä jo seuraavalla kerralla on vuorossa Sipan liike avajaistarjouksineen

.