Seurasin asioita viime laman aikoina. ihmiset vetivät törkeää velkaa ja ajelivat Volvoillaan ylihintaisiin koteihinsa töistä illalla.
Labradorien kasvatus pääsi ylittämään 2000 pennun rajan/ vuosi.
Maailmalla meni lujaa ennen ku kaikki putos ja lujaa.
Sitten tuli lama ja 500 000 työtöntä. Sen jälkeen tuli asuntoja myyntiin aivan sairaasti ja pankkeja kaatui. Ihmisiä jäi kodittomiksi jne.
Labradorien myynti putos 1000 kpl/ vuosi
Miltä nyt alkaa näyttää maailaman touhu? Melki kaikki nuoret on 30 vuoden lainakoukussa, pörssit romahtaa ja jenkkien talous ei vedä...
Mutta lapukoiden myynti alkaa olla taas siinä 2000 yksilöä/ vuosi.. asuntojen hinnat romahtaa ja valtio tekee jälleen kerran kaikkensa että myös kansantalous romahtaa.
Lapukat heijastaa Suomen taloutta

Cee
Elikkä nyt kun parin vuoden sisään vienti pettää, on suomessa taas pian työttömiä ihan kivasti, ja taas saa taloja ja vähänkäytettyjä citymaastureita halvalla. Perustetaan jälleen realisointikeskuksia jne (kuka muistaa kuinka viimeks kävi).
Seuraa niin sanottu varallisuudensiirto.
Ja lapukoita rekisteröidään taas alle tuhat. Toisaalta tervettä, hommassa käy kuin jäniksille, kun populaatio kasvaa liikaa, hoitaa luonto hommat kuntoon.
Cee
Miksi vienti tulee pettämään? Siksi, koska euro on aivan liian vahva valuutta nykyään.
Päättäjämme EU:ssa ja Suomessakin haluavat että se on vahva.
Vahva euro tarkoittaa sitä, että turistina EU:n ulkopuolella, vaikkapa jenkeissä, saat rahalla paljon enemmän tavaraa kuin ennen.
Mutta se tarkoittaa myös sitä, että muulle maailmalle kaikki euroalueen tavara maksaa paljon enemmän kuin ennen.
Se hyydyttää viennin, koska viennin osuus EU:n ulkopuolelle on suuri. Eikä kai se muuten hyydyttäis, mutta kun muualla maailmassa on kilpailijoita joiden tuotteet on halvempia kuin vahvan euroalueen.
Ja kun Suomi elää vientiteollisuudesta, se tarkoittaa tulevaa työttömyyttä monissa paikoissa. Tähän vielä kun lisätään valtiovallankin ohjaama nouseva inflaatio, niin alkaa ihmisiltä työt kadota koska yrittäjät kokevat homman kannattatomaksi.
Siksi tulee omaisuuden uusjako, ja siksi työttömillä ei ole varaa ostaa ees koiranpentuja.
Ja siksi Labradorin rekisteröintiluvut ovat vuonna 2011 jälleen alle 1000 kpl.
Sanokaa mun sanoneen.
Cee
e: näppis rikki
onninen
5.11. 2008, 19:56
Lapukoista en tiedä, mutta vuoden päästä voidaan ostaa halpoja asuntoja, veikkaan mä.
LAINAUS(onninen @ 5.11. 2008, 19:56)

Lapukoista en tiedä, mutta vuoden päästä voidaan ostaa halpoja asuntoja, veikkaan mä.
Ei siihen vuotta mene. Autoja, mönkijöitä, moottoripyöriä, veneitä jnejne saa kans pian sikahalvalla. Jopa isoja lähes uusia taulutelkkareita ja sellasta ilmestyy huutonettiin.
Itse olen miettinyt että josko keväällä ostaisin vähänkäytetyn prätkän.
Vaikka labradorien myynti romahtaa, niin koirien määrä valtakunnassa kasvaa aina huonoina aikoina. Ne tosin on enemmän sitte sekarotuisia koiria.
Työttömät kaipaavat seuraa, ja monasti koira korvaa entiset työkaverit ja muut sosiaaliset suhteet.
Cee
ps. Huomatkaa muuten kuinka kirjoitin viennin tulevasta romahduksesta suomessa jo yli puoli vuotta sitte. Viennin osuus on 40% bruttokansantuotteesta joten sen kaatuminen tietää lamaa.
Voi luoja millaisia ministereitä meillä on. Rouva Rehn (ei tosin nykyinen ministeri, vaan kunniasellainen) selvittelee uutisissa käsiasenäkemyksiään vailla täydellistä asioiden ymmärrystä. Kuinkahan ne ees menee haastattelemaan noin syyntakeetonta ihmistä. Ja vielä asiasta joka ei rouvalle perkele kuulu.
No eikä siinä, toinen kemoterapiapotilasämmäministeri (työministeri) samankaltaisilla ominaisuuksilla mutta asianosaisena selvittelee kuinka meillä on ens vuonna vaan 10 000 uutta työtöntä. Enempiki kuulemma vähän tulee, mutta kun ihmiset hienosti hakeutuu koulutuksiin ja muuta, niin uusia työttömiä tulee tosi vähä sitte kaikenkaikkiaan.
Jaa,a enpä tiedä. Mistähän meille näitä idiootteja riittää ministereiksi.. En ole edes v*ttuuntunut enkä katkera, vaan aidon surullinen. Kuinka ihmiset ministeritasolla voi olla noin pihalla ihan kaikesta. Noi ämmät laittaa varmaan aamulla leivänpäällisekki kahvikuppiin ja ihmettelee ku on niin mautonta leipää mutta kahvi on suolasta. Eikö ministerit vois vaikka kerran vuodessa tarkistuttaa psykiatrilla ja muilla lääkäreillä että ne on ihan työkunnossa. Ministerit ku ikäänkuin on vaikuttamassa koko kansan asioista..
Noista työttömistä. Minä sanon, että meillä on vähintään 150 000 uutta työtöntä ensi kesään mennessä. Eli 150 000 työtöntä enemmän kuin nyt, vaikka kortistoa siivottaisiin kaikin tavoin. Ensi vuoden jouluna meillä on 200 000 työtöntä enemmän kuin nyt. Seuraavana vuonna luku ei ainakaan laske. 2011 jo toivottavasti lähtisi parempaan päin.
Se tekee mut niin surulliseksi noitten ministerien osalta, että ihan tavalliset kansalaiset ymmärtää asioita paljon paremmin kuin nää ministerit.
Mun käy ne ämmät ihan oikeesti sääliks. medialta vaatisin itsekuria sen verran etteivät käyttäisi hyväkseen syyntakeettomia ihmisiä skandaalihakuisissa haastatteluissaan joissa ainoa tarkoitus on katsojalukujen maksimointi. Eli jättäisivät poliitikkomme rauhaan tai antaisivat ainakin jonku tukihenkilön avustaa poliitikkoja haastattelujen ajan. Tai mieluummin poliitikkojen täytyis käyttää jotain nimitettyä yhdyshenkilöä joka hoitais koko jutun ikäänkuin poliitikon edustajana ja puolesta, ja poliitikoille annettais mahdollisuus levätä ja/kuntoutua rauhassa omalla tahollaan. Tää edustaja olis joku täysjärkinen virkamies joka samalla korjais poliitikon mielipiteet silleen realistisiksi ja esittäis sitte ne juttunsa muka poliitikon ajatelmina ja ehdotuksina.
Cee
LAINAUS(Cee @ 11.11. 2008, 22:15)

Katsoin että Elisabeth on nykyisin vain pelkkä ministeri.. Ja tuota samaa mä ajattelen joka kerta, että mihin ne saa ujutettua kaikki noi työttömät.. Tlastojen on pakko näyttää "siisteiltä" vaikka monta firmaa pistää porukkaa tuhansia ulos.. ei noiden laskujen mukaan tule juurikaan työttömiä..
Mun mielestä kaikki jotka ovat kursseilla
ovat työttömiä, koska he eivät ole silloin töissä, miksi näitä tilastoja aina vääristellään..
Joka jumalaton päivä joku firma ilmoittaa pistävänsä porukkaa ulos kun ei tule tilauksia tarpeeksi, ja reilu kuukausi sitten kaikki vannoivat suureen ääneen että suomen tilanteeseen toi jenkkien lama ei vaikuta mitenkään.. just niin..
Jaa,a kuulkaas tytöt ja pojat...
Nokiakin nyt sitte antoi tulosvaroituksen ja lupas tehostaa toimintoja.
Son suomeks aika surullinen juttu. Nokiahan on se, jonka piti pitää koko suomi pystyssä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Nokia on kuin telakat ja metsäteollisuus entisessä suomessa, kansakunnan peruskivi.
Tai siis oli ennen tätä tulevaa lamaa.
Nyt sitte alkaaki se realismin aika kaikille muille paitti sille suomen typerälle työministerille joka varmaan vetää liimaa ku on niin pihalla kaikesta.
Nokia kun tehostaa, niin siinä menee aika monta 30 vuoden velalla hankittua neukkusementtikuutiota (joita myös asunnoiksi kutsutaan) myyntiin ku tulee taas lisää työttömiä. Ja tulee muuten lisää citymaastureitakin taas myyntiin ja halvalla.
Luulis että tää Lasolia juova työministerikin alkais pikkuhiljaa unohtaa työvoimapulapuheet jo hyllylle ja jäädyttäis monikansallisten tulevien työntekijöiden passit hetiki alkuunsa rajalle.
Suomi EI TULE hetkeen tarviin tummaa työvoimaa muualta.
Suomessa on sellanen aika nyt, että kun telakat ulkoistettiin koreaan, mettäteollisuus hirtti itte ittensä, eläkevakuusrahastot kämmäs eläkesäästöt, ja nyt vielä Nokia (kuten odotettua olikin) hyytyy, niin rupee oleen aika jokaisen miettiä elämänsä perusasioita uudelleen.
Pian ei olekkaan enää niin tärkeetä kellä samassa vanhassa DDR -pahviväliseinärivarissa on isoin taulutelkkari, vaan se, että kuka pärjää ilman soskua mahdollisimman pitkään kun luottokunta painaa päälle ja asuntolainaki pitäs maksaa pikavipeppejä unohtamatta. Eikä noissa muuten mitään, mutta kun tuli irtisanomislappu käteen.
Kuka viimeseks siinä ikivelkasessa gyprokkirivariosakeyhtiössä nauraa, sillä on eniten velkaa jota se ei ees tajua. Se vaan nauraa, kunnes vouti vie hampaatkin suusta. Sittekki se ikivelkainen nauraa, mutta sössöttäen... Kun se reppana vaan ei tajua...
Nyt katsokaas mennään niin, että lama on fakta. Lama, joka ei voinut koskea suomea (vrt: Vanhasen ja Kataisen jutut). Lama muualla mutta ei suinkaan suomessa, ja liimanhaistelija Gronberg haluaa lisää rättipäitä suomeen työvoimaksi.
Liimanhaistelija Gronberg putos varmaan pienenä bostikpataan (vrt. Obelix joka putos taikajuomapataan) ku juttelee vieläkin mitä juttelee ja leipäjono tällävälin kasvaa sementtihelvettihelsingissä.
No joo, en jaksa paasata enempää.
Sen neuvon nyt kuiteski antaisin kaikille kehäkolmosen sisällä "wannabemetropolissa" Tschekkoslowakialainakuutioissa asuville: realisoikaa kaikki minkä vielä kerkeette ja ostakaa jostain juntilta iso tontti ja talo. Omavaraisuus tulee oleen aika kova juttu seuraavat 10 vuotta. Ei ole velkaa ja kaikki mitä tilillä on, on plussaa. Mä tein niin jo edellisessä lamassa (vaikken tokikaan eteläsuomeen olis silloonkaan eksyny ku kilon paloina). Ite silloin tajusin ostaa joltain ahdingossa olevalta kravattipelleltä kämpän ku sen oli pakko myydä.
Nykyään ei paljo lamat heilauta, vaikken ees ole vielä joutunu turvautuun omaan peltoon tai mettään.
Toisen vinkin annan kans ja tääki ihan ilmatteeks. Ne joilla mahdollisuus on, vaihtakaa ajoissa sellaseen duuniin jota ei lamat hetkauta. Ihan vaan siks, että ns. varmoja työpaikkoja on aika rajatusti.
Tän laman kanssa toivotan onnea kaikille joilla ei ole asuntovelkaa tai liikaa muutakaan velkaa. Niille jotka sekaantui asuntokuplaan tai kulutushysteriaan, toivotan kans myös tietty hyvää jatkoa. Älkää ampuko koko perhettä jos katoo lattia alta. Ampukaa vaan ittennä.
Kyllä viimenen sammuttaa valot...
Cee
Mutta se, miksi minua ei kiinnosta tuleva, jo koputtava lama sen kummemmin, on koirieni laatu kautta aikojen. Paitti nyt se eka geelivi*tuaivopaskiaislapukkani.
Käyttölinjainen labradori ei ole evoluutiossaan koskaan kärsinyt lamasta. Ei koskaan. Kaikkinaiset labradorien kannanvaihtelut koskien määrää on aina koskenut kutakuinkin geeliä ja rahaa. Elikkä itsekästä teinipaskiaiskysyntää koskien vanhojakin geelihuijarimammoja jotka luulee vielä olevansa nuoria ja kehittävänsä jotain koirarotua. Niiden myynnistä se lama on pois, joten taas kerran lama on ihan tervetullut ilmiö.
En tietenkään tässä lähde nimeämmän mitään esimerkkejä paskiaisista joille on tärkeämpää oma kunnia kuin lemmikin hyvinvointi, mutta vahvoja linjoja sellaset on kasvattavinaan.
Lama takaa hyvien labradorien olemassaolon. Lama on kuin hyökyaalto, joka putsaa paikkoja.
Tosin tulevan lamankin aikana lapukan rekisteröinti yltyy tonne vielä tuhanteen, joista 50 käyttistä, mutta silloin päästään ees 5% hyviä koiria suhteessa geeliin, ku nousukaudella käydään alle 2,5%...
Cee
Gynter
14.11. 2008, 20:57
LAINAUS(Cee @ 14.11. 2008, 17:51)

Jaahas, tulikohan geelille mitta täyteen, kun mun tunnarit tänne puskikseen ei enää toimi

Siinä itteasiassa päästäänkin jo taas geelin ytimeen: Ne poistetaan joita ei sielu ei kestä kattella.
Geeli pursuaa niin että muaki jo pahaa tekee.
Mulle se ei tietty aiheuta ongelmaa, eikä pitäis muillekkaan käyttäjille, mutta ylläpidolle se sitte vissiin on, kun ei enää sallita vanhoja käyttäjiä.
Ongelma ei ole sensuurissa, vaan siinä, ettei suvaita vapaita mielipiteitä asioista. ja mun mielestä se on aika iso ongelma jos haluaa keskustelupalstaa pitää yllä.
Mistä riittää puhuttavaa jos aiheet on sensuroitu?
Pitäiskö nyt vaan kehua ylläpitoa ja toivoa tunnarit takas?
haistakaa ihan vaan v*ttu.
Cee
Kannattais ehkä nyt oikeesti myydä ne kalliin rahan (velka)asunnot; jos SWAN -venetuotanto sanoo jo tässä vaiheessa väkeä irti / lomauttaa, niin ollaan kyllä oikeesti lamassa. Swanin asiakaskunta taitaa pääosin olla jossain muualla, kuin Suomessa.
Ulko-ovi on ihan siinä nurkan takana vasemmalla, ja viimeinen sammuttaa valot...
Jaahas, vuosi on vaihtunut ja missä nyt mennään?
Nyt mennään siinä, että lomautuksia tulee joka päivä, irtisanomisiakin. Itseasiassa ei uutisissa paljon muusta puhutakkaan.
No entä se labradori? Se menee just kuten sanoin. Nyt suomen kolmanneks rekisteröity koira, 1700 kpl... (
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/....asp?id=1632000 )
Se meni kuten odotinkin...
Ja nyt mä sanon, että vuonna 2010 (elikkä aikaistan entistä arviotani vuodella) rekisteröintejä alle tuhat taas niin että heilahtaa. Tänä vuonna jo alle 1300..
Näin tää vaan menee...
Ja kaikki rekisteriromahdukset onneks osuu geeliin.
Pas*ka osuu tuulettimeen

Mun mielestä taantumat ja lamat sopii varsin hyvin lapukkapopulaatiolle! Silloin vaan parhaat, ja tietenkin osa geeleistä (koska geeli on kuin kakspuolinen tarra, aina tarttuu johki, ja eroon ei pääse kuin polttamalla) jää jatkamaan sukua..
Cee
Tosigeelimammahan ei valitettavasti ymmärrä rajoittaa tuotantoaan eli hyvää bisnestä, ennen kuin homma kaatuu päälle. Eli nurkat täynnä myymättömiä pentuja.
Mutta siihen on onneksi geelirouvalle ratkaisu: Rajoitetaan tuotantoa, ja nykyiset myymättömät pennut annetaan sijoitukseen. Silleen saa työtönkin "rotulappiksen" päiviensä iloksi, ja geelirouva siirtää bisnesmurheensa pari vuotta kauemmas uutta nousukautta toivoen.
Ja jos hyvin käy, ja uusi nousu alkaa, on geeliparonittarella tulossa kovasti pentuja sijoituskoiriensa kautta juuri sopivasti myyntiin..
Nyt on vaan sellanen mutta, että seuraavaa nousua tarttee pikkusen odottaa, elikkä geelitäti joutuu nyt pohtiin tarkkaan tekemisensä.
Käyttölinjaisten lappisten kohdalla ei ole olemassa lamaa. Laatukoirakasvatus ei tunne suhdanteita.
Cee
LAINAUS(Cee @ 14.11. 2008, 17:37)

Jaa,a kuulkaas tytöt ja pojat...
Nokiakin nyt sitte antoi tulosvaroituksen ja lupas tehostaa toimintoja.
Son suomeks aika surullinen juttu. Nokiahan on se, jonka piti pitää koko suomi pystyssä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Nokia on kuin telakat ja metsäteollisuus entisessä suomessa, kansakunnan peruskivi.
Tai siis oli ennen tätä tulevaa lamaa.
Nyt sitte alkaaki se realismin aika kaikille muille paitti sille suomen typerälle työministerille joka varmaan vetää liimaa ku on niin pihalla kaikesta.
Nokia kun tehostaa, niin siinä menee aika monta 30 vuoden velalla hankittua neukkusementtikuutiota (joita myös asunnoiksi kutsutaan) myyntiin ku tulee taas lisää työttömiä. Ja tulee muuten lisää citymaastureitakin taas myyntiin ja halvalla.
Niin valitettavaa kuin onkin, mun ennustukset käy toteen...
Nokia tänään 00Nokia tänään 01No, tuskin mä olen ainut joka ennusti näin.
Mutta pohjat tulee vasta ens vuonna.
Ja se on sitte karua luettavaa mitä ens vuoden tammikuussa todetaan kuluneesta vuodesta.
Vaikuttaa koko suomeen, vaikkei meidän ministereiden mukaan mikään koskenut meitä...
Cee
No niin, nyt suomen poliittinen johtokin alkaa myöntää että suomi on lamassa. Pian (viim. kesällä) ollaankin jo ihan myönnetysti kusessa.
Näin tää homma etenee aina, elikkä kielletään murheet kunnes ne on pakko myöntää, koska koko maa on jo katastrofin partaalla ja kaikki muut on tajunnu sen jo kauan ennen ku valtaa pitävät sen myöntää.
Kopioin loistavan kommentin suomen kansan valitsemien edustajien laadukkuudesta hoitaa asioita:
*************
Ei mitään hätää!
Meillä on eduskunnassa, Karpela-Saarela-Vienonen-mikälie, Alatalo, Salovaara, Mieto, Lindén, Sasi, Väyrynen, Veltto-Virtanen, Guzenina-Richardson (pässikin tajuaa, että Music Televisionin juontajuudesta saa kivikovan poliittisen osaamisen), Urpilainen, Vanhanen (en ole kuullutkaan), Katainen (Suomi selviää taantumasta säikähdyksellä), Sinnemäki, Kalliomäki, Karhu ja ties mitä kansamme terävintä tietotaitoa, poliittista osaamista ja yhteisvastuusta kiinnostuneita poliitikan huippuammattilaisia.
Kansa on puhunut, kansa ei voi olla väärässä.
200 edustajaa - osa ikuisesti (presidentin valtakaudet on rajattu kahteen, kansanedustajan ja itseään Jumalana pitävien pääministereiden valtakausilla vain taivas on rajana).
Sitten EU-vaaleihin haetaan kaikenmaailman entisiä uimareita (miten uimalla tulee taitavaksi poliitikoksi), strippareita ja muita syntymälahjana ylivertaisen valtiotieteiden, sosiaalipolitiikan, historian ja talouden huippuosaamisen saaneita.....
*************
Koko keskustelu:
taloussanomatKieltämättä aika hyvä kommentti ja yhteenveto asioista. Mutta äänestäjäthän päättää...
Ja lama jatkuu ja syvenee...
Cee
Lama ei ole edes vielä tullut silmille, tulee vasta syksyllä, ja kuitenkin jo nyt velkaneuvojat ovat
ylityöllistettyjä.
Vaikka suomessa nyt on jo lomautettuja ihmisiä jne, todellinen lamahan on vasta tulossa nyt kun vientiteollisuus hyytyy ja on jo osittain hyytynyt.
Jotkut luulevat, että velkaneuvojien tilanne johtuu taantumasta, mutta ei se johdu. Sama tilanne olisi tullut joka tapauksessa, koska suomalaiset ovat eläneet yli varojensa jo vuosia.
Se olisi tullut eteen muutenkin nyt, ilman maailmanlaajuista lamaa. Ylilyönteihin tulee aina stoppi, koskee myös velkaantumista.
Se ehkä on vaikea ymmärtää ja uskoa, mutta meille olisi tullut lama joka tapauksessa suomeen. Suomalainen on hankala ihminen viinan ja rahan kanssa. Kumpaakaan ei saa olla tyrkyllä liian helposti, muuten tulee ongelmia.
Oikeasti suuret ongelmat alkavat vasta kesän jälkeen kun todellinen maailmantauden tila kohtaa suomen ihan kunnolla. Sitte ei enää tarvita velkaneuvojia niinkään, vaan terapeutteja.
Tähän asti ollaan vaan hissuteltu ja ihmetelty huonoja uutisia. Valtiovalta on jopa jo myöntänyt että ongelmia on, mutta vieläkään ei tajuta kuinka ikävästi tulee käymään.
Turha keskustella enää mistään eläkeiästä tai mamuista muutamaan vuoteen, kun suomessa on pian yli 500 000 työtöntä plus piilotyöttömät.
Cee
LAINAUS(Cee @ 26.2. 2009, 17:51)

Lama ei ole edes vielä tullut silmille, tulee vasta syksyllä,
Joo kyllä tiedän, että nyt jo on lama, mutta se oikeasti tulee kunnolla vasta syksyllä ja tulevana talvena ja jatkuu muutaman synkän vuoden. Pitkin maailmaa.
Tulevaisuutta on vaikea visioida, mutta toivotan kaikille onnea.
Cee
Maarit S
27.2. 2009, 10:35
Nyt olis hyvä olla Ceen tapaan sitä ylimääräistä joutomaata (josta maksetaan siis veroa), jossa sitten voisi viljellä potaatit ja sipulit niin ei tartteis laittaa hampaita naulaan. Ehkä pieni paasto sitten syksyllä tekeekin hyvää.
LAINAUS(Maarit S @ 27.2. 2009, 10:35)

Nyt olis hyvä olla Ceen tapaan sitä ylimääräistä joutomaata (josta maksetaan siis veroa), jossa sitten voisi viljellä potaatit ja sipulit niin ei tartteis laittaa hampaita naulaan. Ehkä pieni paasto sitten syksyllä tekeekin hyvää.
Ajatus sinänsä voi tulla monenkin pääkaupunkilaisen, tai muuten urbanisoituneen, mieleen vielä ens syksynä ja siitä eteenpäin. Tai ei ei oikeastaan vielä syksyllä, vaan joskus 2011,
Koska koko maailmantalouden ja jopa "kapitalismin" käsitelmät todennäköisesti menee uusiin puihin.
Maailmasta on tämän laman mukana kadonnut virtuaalirahaa enemmän kuin kukaan uskaltaa edes ääneen sanoa.
Virtuaaliraha on kuitenkin oikeeta rahaa 99% kansan elämästä. Virtuaaliraha on sitä, minkä voit muuttaa biteistä seteleiksi ja päinvastoin.
Virtuaaliraha on sitä, mitä jenkit painaa nyt lisää taannuttaakseen laman. Eli tehdään keinotekoista rahaa jolle ei ole perusteita. EU sortunee pian samaan. Aasia lienee jo sortunut.
Virtuaalirahalla saadaan tavara taas liikkeelle, mutta kun sillä ei saa vastiketta kuin hetken, suistuu systeemi inflaatiokierteeseen.
Tarvitaan lisää rahaa ilman vastiketta ostaa asioita. Inflaatiokierteen jokainen varmaan ymmärtää sen kummemmin selittämättä.
jotkut isommat tahot pelkäävät jo
stagflaatiotaRahan todellinen arvo kulkee aina vastikkeessa, ei summissa eikä muissakaan matemaattisissa luvuissa.
Pörssi on virtuaalirahan kehto ja sydän, siksi ensimmäiset pahat kolaukset tulee aina sieltä.
Kun pörssi sitte aikanaan ottaa uskoa taas vastikkeettomaan rahaan, alkaa nousu oikean rahan kanssa vasta vuosien viiveellä.
Siksi lama on suomessa vasta edessä, vaikka nyt jo tuntuu pahalta.
Cee
e: no mikä nyt sitten on oikeaa rahaa? Kulta tällä hetkellä on aika hyvässä kurssissa, mutta kahden vuoden päästä jopa peruna ja riisi, jolla voi tehdä ihan oikeaa kauppaa kun ihmisillä alkaa olla nälkä. Alkoholia osaa tehdä kaikki, joten siihen ei kannata panostaa. Mutta peruselintarvikkeet on tuottoisia ennen ku tuleva lama on ohi.
Miksi nyt sitten ollaan koko maailman lamassa?
siksi, että virtuaalirahaa oli aivan liikaa kuljeksimassa. Virtuaalirahaa, jolle ei ollut todellista vastiketta.
Miettikää, suomessakin pankit saa lain mukaan lainata yli kymmenkertaisesti oman pääoman verran, muualla euroopassa ja jenkeissä vielä enemmän. Elikkä lainata rahaa jota ei ole olemassakaan.
Mutta sellasta se kapitalismi on, tai oli.
Oletteko koskaan ajatelleet miks kaikki kuluttaa velaksi? Siksi, että tätä virtuaalirahaa riittää. ellei riittäisi, niin miten voisi ikuinen nousu jatkua ja jatkua ja jatkua ?
Nousua pitää olla, vaikka todellisuudessahan ihan matemaattisin perustein ihmiset eivät voi loputtomasti myydä toisilleen asioita saaden jokainen voittoa koko ajan.
Jostainhan sen voiton lähde tulee aina lopuksi löytää, ja nyt maailma on umpikujassa kun virtuaalilainaraha loppuu.
Nyt ollaan menossa kohti todellisuutta, ja jälki tulee olemaan sen mukaista.
Cee
ps. Elikkä kannattaa oikeasti kattella ehkä se oma kasvimaa, niin ei tartte maksaa miljardia tomaatista niinku Zimbabwessa nykyään.
LAINAUS(Cee @ 11.11. 2008, 22:15)

Noista työttömistä. Minä sanon, että meillä on vähintään 150 000 uutta työtöntä ensi kesään mennessä. Eli 150 000 työtöntä enemmän kuin nyt, vaikka kortistoa siivottaisiin kaikin tavoin. Ensi vuoden jouluna meillä on 200 000 työtöntä enemmän kuin nyt. Seuraavana vuonna luku ei ainakaan laske. 2011 jo toivottavasti lähtisi parempaan päin
Jopa mä luulin liikaa vielä viime vuonna. Liikaa siksi, että olin optimisti.
Cee
Nyt en enää ole edes iloinen ennustuskyvystäni tai ajatuksistani tulevaisuudesta.
En halua ennustaa enää mitään, koska osaan ennustaa näköjään liian hyvin.
Elikkä hyvää jatkoa niille jotka luotti esim. hallituksemme kehoituksiin velkaantua vaan lisää jne...
Cee
-lamamies-
Nyt meillä on yli 300 000 virallista työtöntä ja 83 000 lomautettua, joista melkein kaikista tulee kans työttömiä syksyllä. Nämä siis virallisia lukuja.
Todelliset luvut ihan jotain muuta. Surullista.
Vielä surullisempaa on, jos vain voi olla, että uusikin työministeri on yhtä salaatti kuin edeltäjänsä. Kai tää SinneKäki haluaa kans lisää maahanmuuttajia kuten Cronääliö.
Cee
e: Cronberg pääsi muuten sluibaseen työministerin duunistaan kuin koira veräjästä. Kieltämättä oikein ajoitettu poistuminen, koska kansa vaatii pian päitä vadille näiltä mamu -hyysääjiltä kun alkuperäiskansalta loppuu ruoka ja vouti vie asunnot.
Uusi työministerihän on syytön, koska on uusi.
Muistutan kuitenkin että molemmat ovat samasta puolueesta ja omaavat saman ideologian täyttää maa kulttuurinrikastajamoniosaajilla. Pahempia ovat jopa kuin RKP:n edustajat.
LAINAUS(Cee @ 19.8. 2009, 18:36)

Tosi mukavaa luettavaa, mutta tämänhän me tiedettiin jo ennen lamaa, että se tulee koskemaan myös Suomea vaikka noi muuta väittivät.. Miten ihmeessä me muka oltais vältytty siltä..

Ei mitään hämminkiä: Titanicillakin tanssittiin ihan loppuun asti !
LAINAUS(Cee @ 11.11. 2008, 23:15)

Voi luoja millaisia ministereitä meillä on. Rouva Rehn (ei tosin nykyinen ministeri, vaan kunniasellainen) selvittelee uutisissa käsiasenäkemyksiään vailla täydellistä asioiden ymmärrystä. Kuinkahan ne ees menee haastattelemaan noin syyntakeetonta ihmistä. Ja vielä asiasta joka ei rouvalle perkele kuulu.
No eikä siinä, toinen kemoterapiapotilasämmäministeri (työministeri) samankaltaisilla ominaisuuksilla mutta asianosaisena selvittelee kuinka meillä on ens vuonna vaan 10 000 uutta työtöntä. Enempiki kuulemma vähän tulee, mutta kun ihmiset hienosti hakeutuu koulutuksiin ja muuta, niin uusia työttömiä tulee tosi vähä sitte kaikenkaikkiaan.
Jaa,a enpä tiedä. Mistähän meille näitä idiootteja riittää ministereiksi.. En ole edes v*ttuuntunut enkä katkera, vaan aidon surullinen. Kuinka ihmiset ministeritasolla voi olla noin pihalla ihan kaikesta. Noi ämmät laittaa varmaan aamulla leivänpäällisekki kahvikuppiin ja ihmettelee ku on niin mautonta leipää mutta kahvi on suolasta. Eikö ministerit vois vaikka kerran vuodessa tarkistuttaa psykiatrilla ja muilla lääkäreillä että ne on ihan työkunnossa. Ministerit ku ikäänkuin on vaikuttamassa koko kansan asioista..
Noista työttömistä. Minä sanon, että meillä on vähintään 150 000 uutta työtöntä ensi kesään mennessä. Eli 150 000 työtöntä enemmän kuin nyt, vaikka kortistoa siivottaisiin kaikin tavoin. Ensi vuoden jouluna meillä on 200 000 työtöntä enemmän kuin nyt. Seuraavana vuonna luku ei ainakaan laske. 2011 jo toivottavasti lähtisi parempaan päin.
Se tekee mut niin surulliseksi noitten ministerien osalta, että ihan tavalliset kansalaiset ymmärtää asioita paljon paremmin kuin nää ministerit.
Mun käy ne ämmät ihan oikeesti sääliks. medialta vaatisin itsekuria sen verran etteivät käyttäisi hyväkseen syyntakeettomia ihmisiä skandaalihakuisissa haastatteluissaan joissa ainoa tarkoitus on katsojalukujen maksimointi. Eli jättäisivät poliitikkomme rauhaan tai antaisivat ainakin jonku tukihenkilön avustaa poliitikkoja haastattelujen ajan. Tai mieluummin poliitikkojen täytyis käyttää jotain nimitettyä yhdyshenkilöä joka hoitais koko jutun ikäänkuin poliitikon edustajana ja puolesta, ja poliitikoille annettais mahdollisuus levätä ja/kuntoutua rauhassa omalla tahollaan. Tää edustaja olis joku täysjärkinen virkamies joka samalla korjais poliitikon mielipiteet silleen realistisiksi ja esittäis sitte ne juttunsa muka poliitikon ajatelmina ja ehdotuksina.
Cee
No nyt on Zuke"the fantastinen" Käteinen ottanut sen verran oppia että meillä on pian tilastojen siivoomisenkin jälkeen 400 000 työtöntä. Aiaiai ja lama on vasta alussa.
Ei taida enää "euroopan parhaalla ministerilläkään" olla paljon juteltavaa.
Jykä vois mun puolesta erota, niin epäonnistunut hän on työssään. Ja Sinnemäki vois kans vaan taas sanoitella piisejä, koska kovasti artikuloimalla ja silmiä räpsimällä ei työttömyys hoidu.
No mutta, Jyrki "zuke" Käteinen sanoi ennen tätä lamaa, ettei tää koske Suomea. Nyt sama kravattipelle jo itkee kuinka koskikin suomea suunnilleen euroopan koviten.
Cee
LAINAUS(Cee @ 29.8. 2009, 09:12)

No mutta, Jyrki "zuke" Käteinen sanoi ennen tätä lamaa, ettei tää koske Suomea. Nyt sama kravattipelle jo itkee kuinka koskikin suomea suunnilleen euroopan koviten.
Cee
Tulikohan tämä sille itelleenkin yllätyksenä..
Mä sanoisin että irti eurosta ja markka kellumaan. Sekin tekee kipeää, mutta vähempi kuin nykyinen tulevaisuus...
Suomi on oikeasti konkurssissa. Sitä vaan on kenenkään paha myäntää.
Toisaalta konkan jälkeen on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä.
Mutta ei näiden korruptiosikojen kuten zuke ja 69 kanssa.. Siis ihan puhtaalta pöydältä...
Cee Käteinen
LAINAUS(Cee @ 30.8. 2009, 14:12)

Mä sanoisin että irti eurosta ja markka kellumaan.
Ja mä sanoisin, että irti eurosta ja markka takaisin ja jos tarvetta, niin sitten kellumaan.
Mutt emmä kyllä tullut ton asian vuoksi tänne, enkä varsinaisesti lamankaan takia, mutta katsoin tänään Mot-ohjelman (todennäkösesti juuri sen nimisen ohjelman, kun en alusta lähtien seurannut otsikkoa myöten, mut TV-ohjelmistosta löytyi nimi tolle näytösajalle) ja minusta ohjelma oli hyvä. Tehty sellaiseksi, että tavallinen kadunmieskin tajusi, miten tuloerot olivat suurentuneet ja millä tavoin -90 luvulta alkaen. Hatun nosto ohjelman tekijälle, selkeästä havainnollistamisesta sekä julkaisijalle.
Sanatarkasti en osaa kertoa, mutta kuvaannollisesti kuitenkin jotenkuten. Jos tavallinen duunari sai esim. 7-10 v:n ajalta palkankorotuksia yhteensä n. 52%, niin saman firman johtajalla samoilta vuosilta kasvoi tulot monta 100% enemmän. Ja ne pieni palkkaiset saivat maksaa veroprosentteja aina vaan rankimman mukaan, mutta tirehtööreillä putosivat 72 prosentin verotukset pienemmiksi ja pienemmiksi, joten heille käteen jäävä osuus sen kuin suureni suurenemistaan, kun taas duunarille käteen jäävä osuus oli aina se vähin mahdollinen bruttotuloista tehtyjen verovähennysten jälkeen.
Erinomainen ohjelma ja todellakin se havainnollistaminen siinä.
Edelliseen lisäten, niin noiden tuloerojen rajuun kasvuun oli vaikuttamassa myös, että pääomatulojen vero% on vain 28 ja niistä tuloista kun poistetaan kulut (yleensä) niin lopputulos useammallakin oli, ettei verotettavaa pääomatuloista jäänyt. Ei pelkkää ansiotuloa saavan verotuksiin löydy vähän eikä paljon poistoja, mitkä vaikuttaisivat verotuksen huomattavaan vähennykseen tai jopa veottomuuteen.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2...in/200919559/12Siinä taas luettavaa. Onneksi ei koske suomea, kuten Käteinen aikanaan vakuutti

Cee
Ahtaajat menivät lakkoon ihan kivalla hetkellä. Yli sata miljoonaa päivässä, melki miljardi viikossa on lasku kaikille. Näinhän sitä lamaa torjutaan.
Ahtaajat tienaa vaan 40 000 vuodessa, eli korotusta tarvitaa äkkiä, ja myös tietenkin vuoden irtisanomissuoja.
Kyllä muut duunarit kiittää. Yksi paperitehdas pysäytti tutannon jo tänään ja jatkoa seuraa.
Cee
Mukava lukea vanhoja tekstejä. esim. tietenkinkin omia, koska olen lähes ideaali kirjoittaja joka juo muutakin kuin perunankuoriviinaa:
**********************************************
Mä hieman ihmettelen meitä Suomalaisia. Meillä on kaikki hienosti ja hyvin. Kuten norjalaisilla, joilla on öljyä, ja jotka tuntuvat teettävän kaikki paskahommat ulkomaalaisilla, ja maksavan näille vieläpä suhteellisen hyvin.
Suomessakin on kaikki vissiin hyvin, kun Riitan Herkku jne, tilaa marjanpoimijat ulkomailta, ja valittavat vieläpä, ettei marjoja ja sieniä saada metsistä jatkojalostukseen, vaikka sato on hyvä, ja ostajia olisi paljonkin.
Mutta marjoja ei saada metsistä pois. Eikä sieniä.
Suomihan elää metsistä, eikö vain? Nyt kuitenkin metsäteollisuutta uhkaa lama kun Venäjältä ei saada tarpeeksi puuta Suomeen. Pahimmillaan tehtaita jopa suljetaan, koska puuta ei saada Suomeen jalostettavaksi.
VR:n ongelmat tulevat lisääntymään, koska rahaa ei ole kunnostaa ratakiskoja, siis jo olemassaolevia. Pakko pienentää junien nopeuksia.
Autotiet nyt ovat mitä ovat aina olleetkin, autoilijoita kohtaavista veroista huolimatta. Eli niidenkin nopeusrajoituksia pitää pian varmaan laskea kun teiden kunto romahtaa.
No joo, eipä tossa ylläolevassa mitään uutta ole kellekään kaiketi.
Mua vaan hämmästyttää mihkä tää maa ja kaikki sen vitun IT-asiantuntijat ja muut teknopellet on menossa, ja mistä ne luulee pian palkkansa ja lainansa maksavansa, ku lopullinen totuus iskee päin kasvoja.
Koko tää iso maa ei ole mikään sivistyksen johtotähti eikä kehto, vaan tarttee täällä tehdä muutakin kuin kouluttautua tietoliikennepelleksi.
Miettikääs hieman:
- Suomeen tuodaan joulukuuset Tanskasta.
- Suomeen tuodaan joulukinkut Tanskasta.
- Suomeen tuodaan puutavara venäjältä.
- Suomeen tuodaan kastematoja ulkomailta ongintaan
- Suomeen tuodaan maitoa Virosta
- Suomeen tuodaan voinkorviketta Ruotsista
Jnejnejne... Lista on loputon..
Markkinatalous on synkkä. Sieltä tuodaan mistä kannattavuus on paras.
Mutta miettikääpä miksi asia on niin, ettei meidän oman maan kansalaisten kannata tehdä mitään, ei ees työttömän poimia marjoja?
Me otamme jatkuvasti uusia pakolaisia, annamme rahaamme sinne ja tänne Afrikkaan ja muualle, olemme hieno kansakunta jne.
Mutta marjanpoimijatkin tuodaan yksityisten yrittäjien rahoilla ulkomailta.
Eikö vaikkapa työttömiä pakolaisia, joita me elätämme ympärivuotisesti, voitaisi laittaa poimimaan marjoja ja sieniä metsästä, tai kantamaan tukkeja teollisuuttamme varten? Tai tekemään jotain muuta hyödyllistä?
Ei voida, koska olemme sivistysvaltioiden kärkikastissa kuten Ruotsi ja Norja.
Suomi vaan ei tule kovin kauan kestämään tätä kulttuurivallankumousta, jossa kaikista nuorista kasvaa tietoliikenneinsinöörejä, mutta kukaan ei oikeasti tee mitään hyödyllistä, vaan kaikki ees jotenkin järkevä ostetaan ulkomailta.
No mutta, ajellaan kaikki me vaan velka-autoillamme velka-asunnoillemme pohtimaan huomista palaveria.. Kun meillä homma skulaa.
Eletään hienosti, kunnes tajutaan että sille tulee loppu.
Roomakin loppui aikanaan omaan mahdottomuuteensa. Niin loppuu sivistysvaltio Suomikin. Se loppuu siihen, että meiltä loppuu raha.
Miks meiltä sitte muka loppuu raha, jos Norjasta ei lopu, ja ne elää samoin ku Finskit, tekemättä yhtään mitään.
Meiltä loppuu siksi, kun emme osaa hyödyntää ees sitä metsää mikä meillä on, vaan puutkin tuodaan ulkomailta. Norjalaiset sentään osaa hyödyntää öljynsä.
Kun meidän idiootit paperityöntekijäkommarit meni viimeks lakkoon, niin huomattiin, että parempaa vessapaperia saa muutenkin halvemmalla Saksasta. Siis parempaa ja halvempaa on tuoda sitä puuttomasta keskieuroopasta tähän maahan, joka "elää metsästä".
No mutta, pidetään me vaan venemessuja ja muuta hauskaa, niin kauan ku maailma antaa Suomelle vielä lisää lainaa.
28.07.2007
Cee
-Suomi on sun-
****************************************
e: Huomatkaa, tän kirjoitin jo 2007 eli 5 vuotta ennen täydellistä romahdusta!
^ Enustaja-"eukko" Cee... Mut ihan samaa mieltä tuosta, että ei näin sitä lamaa taiteta, lakkoilemalla pahimpaan mahdolliseen aikaan.. Varisinkaan noilla tuloilla. Laittaisivat nyt sen lakkoeston näihin pattitilanteisiin.
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms.
klikkaa tässä!.