Ajattelin tiedustella asiantuntevia mielipiteitä hieman erikoisemmassa tilanteessa liittyen koirien astutukseen. Meillä on 13-vuotias hyvässä kunnossa näinkin korkealle iälle pysynyt viriili hirvikoirauros, joka on ollut läpi elämänsä ja on edelleen rakastettu perheenjäsen. Tätä päivää eläessä ikä on alkanut jo painaa, vaikka koiramme onkin perusterve, ja olen alkanut oivaltaa sen katoavaisuuden aivan uudella tasolla - koirallamme ei nimittäin ole ainuttakaan jälkeläistä tässä maailmassa ja aloin tuossa pohtia, ettei koirastamme jää myöhemmin jäljelle kuin ihanat muistot. Ajatus tuli mieleeni lukiessani erästä pennunhankintaa koskenutta tekstiä. Tietysti jokainen koira on omalla tavallaan ihana, mutta olen vähän vieroksunut ajatusta pelkästä uuden pennun ottamisesta - vaikka rakastan kaikkia koiria, suhde vanhaan herraamme on ollut niin ainutlaatuinen, että pelkkä ajatuskin uudesta koirasta tuntuisi vanhan koiramme korvaamiselta. Sellainen ei olisi oikein uuttakaan koiraa kohtaan, sillä katson jokaisella yksilöllä olevan oikeus arvostukseen omana itsenään, eikä vanhan lemmikin jatkeena. Saatan olla hölmö, mutta tunnetasolla oman koirani jälkeläinen olisi kuitenkin aivan toinen juttu, koska silloin tietäisin, että pitäessäni siitä hyvää huolta ja sitä rakastaessani sitä omana itsenään, en hylkäisi tai korvaisi millään tavoin rakasta koiraamme, vaan olisin yhä pitämässä huolta senkin eduista. Eikös oma lapsi ole meistä jokaiselle se tärkein asia maailmassa, jos sellainen on siunaantunut?

Käytännön puoli kuitenkin arveluttaa. Tähän tilanteeseen on ylipäätänsä päädytty, koska olin melko nuori koiran tullessa meille - 7-vuotias. Vanhemmilta on puuttunut tahtoa tässä asiassa, eikä minun mielipiteitäni ole tietenkään lapsena pahemmin huomioitu. Nyt olen kuitenkin parikymppinen, joten tilanne on vähän toinen. Mutta onko nyt jo auttamattomasti liian myöhäistä?

Biologian tunneilla olen itsekin oppinut, että naaraan korkea ikä on terveysriski niin tälle itselleen kuin pennuillekin. Uroksella puolestaan ikä vaikuttaa ainoastaan geneettiseen puoleen - vanhenemisen myötä mutaatioriski uroksen sukusoluissa kasvaa. Olisiko jollakin koirankasvatuksesta paljon kokemusta omaavalla henkilöllä tietoa siitä, miten varteenotettava riski tuo uroksen ikä on? En halua missään nimessä vaarantaa yhdenkään eläimen hyvinvointia ja jos riski on todellinen, on koko asia tietenkin unohdettava. Haluaisin kuitenkin selvittää, onko poikakoiramme vielä mahdollista saattaa jälkeläisiä tähän maailmaan, jos sopivassa iässä pentujen saannin suhteen oleva kumppani löytyisi.

En elättele suuria toiveita sen suhteen, että yksikään kasvattaja olisi kiinnostunut teettämään pentuetta näin iäkkään uroksen kanssa. Varmaa tietoa minulla ei tästäkään ole ja toivoisin asiasta paremmin tietävien kannanottoja tähän liittyen. Täysin puhdasrotuiselta koiraltamme löytyvät kyllä paperit sukupuineen ja rekisteritodistuksnineen, se on lähtöisin hyvistä vanhemmista, mutta näyttelyssä emme ikinä ole käyneet. (Kaikki on kuitenkin kunnossa ja käsittääkseni koiramme on aikalailla rotumääritelmän mittasuhteissa. Kivekset laskeutuneet normaalisti ajallaan, purenta kohdallaan ja kaikin puolin muutenkin sopusuhtaisesti kehittynyt, eläinlääkärin vuositarkastuksissa ei ole tullut ilmi mitään poikkeavuuksia. Uskon, että näyttelytulokset olisivat olleet vähintäänkin hyviä, jos niissä olisi joskus käyty.) Koska koirani lienevät tulevan aina olemaan perhekoiria ilman virallisia harrastustoimia, en pidä puhdasrotuisuuttakaan välttämättömyytenä koirani pennuille. Tiedän kyllä, ettei moni asiantuntija pidä hyvänä ideana sekarotuisen pentueen tietentahtoista teettämistä - toisaalta taas, kuten jo totesin, kasvattajat eivät liene kovin innostuneita tuottamaan jalostuskoiria 13-vuotiaalla uroksella. Mikä olisi paras ratkaisu?

Keinohedelmöityskin kävi mielessäni, vaikkei ensisijainen vaihtoehto missään nimessä olekaan. Olen joskus kuullut menetelmistä, että koiralta talteen kerätyn sperman voi pakastaa myöhempää käyttöä varten. Onnistuuko tämäkään enää iäkkäältä urokselta, miten kauan pakastettu sperma säilyy ja millaisissa summissa tällaisen operaation hinta mahtaa liikkua?

Lopuksi haluan todeta, ettei se millään tavalla muuta syvää kiintymystä ja rakkautta täynnä ollutta ainutlaatuista ystävyyssuhdetta elämäni parhaaseen ystävään, vaikkei sillä jälkeläisiä koskaan jälkeen jäisikään. Rakkaat muistot tulevat elämään aivan samoin sydämessäni, mutta ellei koirastamme jää ainoatakaan pentua jäljelle tähän maailmaan, tulen suremaan myös tuon mahdollisuuden menettämistä silloin, kun hänestä aikanaan aika jättää. On ollut henkisesti hyvin rankkaa huomata iän hiljalleen tuomat muutokset ja tietää lopun alkavan lähestyä. Toivon täydestä sydämestäni, että meillä on jäljellä vielä monta yhteistä onnellista vuotta ja että koirallamme on pitkä ja onnellinen vanhuus. Pyydän, etteivät tähän vastaavat katso minua pahalla, vaikka haikailenkin tuohon onnelliseen aikaan kuuluvan myös elämän jatkuvuutta tutunoloisten pikku tassujen tepsutuksen muodossa.

En nyt tähän sano mitään muuta kuin, että mielestäni ei ole oikein alkaa 13-vuotiasta käyttämään jalostukseen. Eihän pentu olisi korvike. Vaan uusi koira ja varmasti yhtä hyvä ja hieno koira kuin edellinenkin. Uusi pentu olisi vähän sama asia kuin uusi talo, ethän sinä ota vanhan talosi lattialankkujakaan mukaasi, että tuntisit olosi kotoisemmaksi. Huono esimerkki, mutta silti.

Kuuleppa ei mitään moraalitonta tai väärää ole käyttää vielä vanhaa urosta astutuksessa, mikäli se on kunnossa oleva ja sen sperma vielä on tepsivää.

Pentujen rekisteröintiä varten koiralla pitää olla joko näyttelyssä tarkastettu kivekset normaaleiksi, tai vaihtoehtoisesti aivan yhtä tepsivästi sieltä omaeläinlääkäriltä ns kivestodistus. Se tarvitaan sitten pentueilmoituksen matkaan kennelliittoon, jotta pennut saadaan rekisteriin.

Ota selvää millaiset PEVISA-määräykset teidän koiranne rodussa ovat tällä hetkellä. Tätä asiaa ja tämän tiimoilta voi kysellä, jutella, soitella vaikkapa kyseisen rodun rotuyhdistyksen jalostustoimikunnasta jalostusneuvojalta, tai vaikkapa sen uroksenne omalta kasvattajalta. Joillain roduilla on mm uroslistoja. Sinne pääseminen voi vaatia toisaalta jonkinlaisia koe- tai näyttelymeriittejä tai sitten terveystarkastuksia, kuten lonkka- ja silmätarkastuksen. Ota reippaasti selvää, ja jos esim uroksen silmät pitäisi tarkastaa, se ei ole kummoinenkaan homma viedä se tarkastettavaksi. Ainoa mitä se vaatii, on 50-60 euroa rahaa ja koiran rekisteripaperit matkaan. Ellei urosta ole tunnistusmerkitty, se on myös saman tein tehtävä.

Yksi vaihtoehto on se, että tosiaan otat selvää jalostusehdoista eli mitä tarkastuksia on oltava pakollisesti, ja nyt kun koirasi vielä elää, hoidat ne kuntoon ja hommaat hyvästä linjasta lupaavan narttupennun tarkalla valinnalla kasvamaan, ja mikäli siitä kasvaa hyväluonteinen ja terve rotunsa edustaja, voit keinosiemennyttää sen aikanaan aikuisena tämän teille niin rakkaan ja vielä vanhanakin terveen seniorin spermalla. Siihen ei ole mitään periaatteellista estettä.
Joskus voidaan esim todella vanhalle mutta muuten terveelle urokselle anoa ja saada rotujärjestön kautta erivapaus esim lonkkakuvauksista, jos niitä ei ole nuorena tehty, mutta jos sillä olisi muuten antaa jotain kivaa rodulleen pentujen isänä. Lonkkakuvat otetaan rauhoituksessa, eikä tahdota turhaan vaarantaa enää senioriherroja. Rauhoituksessa voi olla riskinsä, vaikka sydän kuunnellaankin aina ennen rauhoittamista. Se riippuu tietysti koiran kunnosta. Jotkut eläinlääkärit kuuleman mukaan eivät pidä ikää terveen koiran kuvaamisen esteenä ja osaavat rauhoittaa "kevyesti".

Ota näistä asioista selvää ! Muuta estettä iäkkäämmän käyttämiseen ei ole, ellei ole kyse siitä, että sperma ei enää ole elävää tavaraa, tai jokin muu todellinen kunnon jalostuseste ilmi.

Voit nyt asiantuntijaeläinlääkärillä otattaa siltä spermaa talteen, missä tilanteessa myös tutkitaan sen laatu, ja mikäli se vaikuttaa priimalta elävältä hyvälaatuiselta tavaralta vielä, siinä tapauksessa voitte pistää pakastaen sen. Tällaisilla lisääntymistieteen eläinlääkäreillä tai -asemilla on pakastaussäilytykset tällaisia varten. Se maksaa hiukkasen, muttei mahdottomia. Se säilyy jopa ainakin yli 10vuottakin pakkasessa, riippuen tietysti, joskus huonompi sperma kestää sitä säilytystä huonommin.

Muistaakseni pari vuotta sitten pohjoisemmassa osassa Suomea hinta mistä puhuttiin, kun otetaan spermaa ja tutkitaan ja pakastetaan ja siemennetään osalla, olisi ollut noin nykyiset 250 ellen muista väärin. Pelkkä tuoresperman otto ja tutkiminen sekä sillä nartun siemennys oli suurinpiirtein 125 e luokkaa. Eteläisessä Suomessa olen kuullut silloin paljon halvempia hintoja.

Spermantalteenotossa olisi loistava juttu olla joku naapuruston tai tutun juoksuinen narttu mukana "kiihokkeena", mutta tarkoitus ei ole harjoittaa mitään "sopimattomuuksia", vaan neidin hajun olla kiihokkeena ja apuna. Joskus tämmöinen apu löytyy nettipalstojen kautta kuuluttelemalla sopivalla etäisyydellä olevaa juoksunartun omistajaa apuun; joskus kyseinen eksperttilääkäri osaa tietää jonkun sellaisen vähän ammattinsa puolesta.

Sellainen uros on tosi hyvä isävalinta, josta jo ikänsä vuoksi tiedetään nuoria uroksia verraten erilailla terveys, luonne, ja aikamoisen hyvin selvitettävissä myös sen oman pentueen jäsenten ja vanhempien/lähisuvun sairausriskit, - niitähän aina on, mutta ne on hyvä tietää esim partnerin valintaa kohdistaakseen mahdollisimman hyvin -. Kaikki koirat eivät elä terveinä 13 v vanhuuteen asti.

Toivotan vanhalle gentlemannille vielä morsianonnea mikäli mahdollista, ja jokatapauksessa paljon onnellisia elinpäiviä ! Hyvin olette häntä pitäneet, tuonikäinen vielä ja terve