eli olisin kokemuksia kysynyt sellaisista perheistä / sellaisilta ihmisiltä joilla koira-allergia on, että kuin teille on käynyt allergianne kanssa kun pentuja on syntynyt?

meillä on molemmilla, sekä minulla että Sampolla koira-allergia. Sampolla hieman pahempi kuin minulla, mutta omille lassieille ollaan siedätytty, ei tule voimakkaita reaktioita (jos on karvanlähtöaika eikä tule imuroitua tarpeeksi useasti niin silloin hieman niiskututtaa).

Olen ajatellut meidän Dora-lassien astuttaa ensi keväänä, mutta nyt on huolena että kuinka käy varsinkin Sampon allergian? itseäni en niin murehdi, pystyn kyllä elämään asian kanssa, mutta Sampo on hieman hötky allergiansa suhteen, pelkää että tulee astma tai muuta..

ja vinkkejä kuinka ehkäistä allergian paheneminen. Asumme 2 h + k (59 neliötä) asunnossa, ja olen mahdolliset pennut ajatellut sijoittaa olohuoneeseemme, koirat kun eivät _missään_tapauksessa_ saa tulla meillä makuuhuoneeseen.

neuvoja kipeästi kaipaa, vai onko pentuhaaveet kuopattava?



ja kuinkas sitten jos haaveilee kotiin jättävänsä tästä pentueesta yhden vauvelin, niin tuleeko reaktioita taas, kun sille ei ole vielä siedättynyt..?