Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Kiikkukauhu
Puskaradio > Keskustelua metsästyksestä sambaan! > Agility
Ipe95
Elikäs joskus harrastettiin Poksissa agilitya ja neiti tykkäs mutta Kammosi keinua ja siihen se jäi halutais alottaa uudestaan.
Apuja?
LiisaO
Meillä oli myös aluksi keinun kanssa ongelmia. Siitä kuitenkin selvittiin, mutta kun vietimme pientä syystaukoa agilitysta tämä keinu on taas yhtä hirvittävä mitä aluksi...
Sitten kävi niin, että Toivo alkoi yhdistää myös puomi-esteen keinuun. Joten nyt on ohjaaja meitä kehottanut tekemään puomia niin kauon kunnes se alkaa tuntua helpolta & kivalta esteeltä ja sitten vasta siirtyä harjoittelemaan keinua uudelleen. Nyt näyttäisi meillä siltä, että puomi alkaa jo sujua reippaasti. thumbup.gif
Keinua kehotettiin harjoittelemaan niin, että koira nostetaan keinulle ja varovasti heilutellaan keinua ylös-alas. Samalla tietysti hirveät kehut ja palkkiot. Siitä sitten lähdetään rauhallisesti etenemään harjoittelussa.
Swi
Joo, kannattaa varmaan harjoitella vielä helpompana ja huolehtia että koira saa onnistumisia smile.gif . Keinun opettamiseen on vaikka kuinka monta tapaa (itseä kiinnostaa kovasti pöytien avulla).

Jos nostaisit koiran keinulle niin, että keinu on jo laskettu ja koira saisi aluksi mennä vain toisen puolen?

Ja kannattaa ehkä pitää keinulle ja puomille eri käskysanat, että koira tietää mitä on odotettavissa: meilläkin alkoi alkuvaiheessa koiran polvet tutista puomilla kun tehtiin keinua ja puomia peräkkäin, eikä koira erottanut esteitä.
Ipe95
Kiitoksia vinkkeistä eikun harjoitelemaan rolleyes.gif
ajoitaan Laittaa isä nyt nikkarointi hommiin Rakentamaan keinua happy.gif
Kun on vähän parempi ottaa kotona noita hommia kun ex-agilityryhmässä kävi eräs hullu seropi blink.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.