Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Tavoitteet 2009
Puskaradio > Keskustelua metsästyksestä sambaan! > TOKO
tuunanen
Kun tuolla agipuolellakin oli jo, niin miksei täälläkin. smile.gif

Omat Tavoitteemme 2009:
1. TK2, viimeistään syksyyn mennessä
2. Nuorten Tokon SM-kisoihin, avoimeen luokkaan
3. Voittajan liikkeet haltuun, kisaamaan syksyllä??
4. Ohjaaja suunnittelee treenit etukäteen ja huolella!!

Millaisia suunnitelmia ja tavoitteita muilla puskalaisilla on? smile.gif
hellu.
- valioituminen
- ehjät suoritukset kisoissa joihin osallistutaan
- tokoilun ilon säilyttäminen
- oman koirasilmän ja kouluttajataitojen kehittäminen

smile.gif
Hiipivä Siiseli
Tuo treenien suunnittelu olisikin ihan hyvä juttu meillekin. Turhan usein tulee lähdettyä ihan vaan treenaamaan ilman minkäänlaista ajatusta, mitä sitä sitten tekisi.. Tosin nyt olen kyllä ryhdistäytynyt siinäkin smile.gif

- treenien suunnittelu
- enemmän kisamaisia treenejä, ja myös sille jälkipuoliskolle.. Kuppipalkkaa siis treenattava "tositoimissa" enemmänkin, myös kahteen/useampaan osaan pätkittynä
- yleensäkin enemmän treeniä, kerta viikkoon/kahteen aivan liian vähän!
- evl:stä loput ykköset (mikäli mahdumme edes muutamaan kokeeseen mukaan)
- SM-kisoissa pitäisi käydä pyörähtämässä

Siinähän sitä hommaa riittääkin, etenkin tuossa kisoihin mahtumisessa.. Pieksämäki kutsuu wink.gif
osku^^
Osku
- ALO-tulos
- tekemisestä iloista!

Onni
- TK2
- nouto!
Cerasi
- Itseni kehittäminen, "teorian opiskelu" --> uusia näkökulmia, uusia tapoja opettaa ja harjoitella liikkeitä jne.
(+ mahdollinen välitön kokeilu käytännössä..? --> riippuu Nikin kunnosta..)
- Jos tulee pentu, niin perusasioiden opettelu, tavoitteena luoda vakaa & hyvä pohja tulevaisuuden treeneille
Bluebell
Täällä myös ohjaaja voisi opetella suunnittelemaan treenit etukäteen, seuraaminen opetettava melkeinpä alusta, ko. tokosta mahdollisimman
positiivista ja kivaa koiralle, jottei sille tule uutta motivaation puutetta

Vihdoinkin se ALO1 ja jos alkaa laiskottaa tuo avo-liikkeiden opettelu, niin TK1 smile.gif
Paimenkoirat
Sannin kanssa ei varmaan Avo-luokkaan mennä, omaksi iloksi vain treenaillaan smile.gif.

Jillan kanssa TK1, tai ainakin se yksi ykkönen....
Soen
- ohjaaja voisi ruveta suunnittelemaan treenejä, tulisi ehkä parempaa tulostakin...
- useammin treenattava (vähintään kerran per viikko)

- seuraaminen
- luoksetulon vahvistamista entisestään
- ryhmätyöskentely
- nouto

Siinä taitais olla nyt alustavasti meille haastetta. Jos nuo saadaan ennen syksyä kuntoon, niin syksyllä kisaamaan. smile.gif
Lempo
En nyt mitään lupaile, mutta ensimmäinen 1-tulos voisi olla tavoitteena smile.gif
Henksu
Tuo treenien suunitteleminen ois kyllä hyvä. ja pitää kiinnittää huomiota koiran motivaatioon!

-TK2 kesään mennessä
-syksyllä voittajaan?
-BH-koe syksylle (vaikka ei tokoon kuulukkaan wink.gif )
Sazu
Meillä voisi tuo avo-luokan korkkaus olla tavoitteena.
Mitään TK2 en tavoitteena en uskalla pitää, katsoo nyt miten noudot sun muut saan opetettua koiran päähän. Yksi ykkönen tuolta avo-luokastakin olisi kiva saada 2009 vuoden puolella. 8)
SPRINKLERI
Nukan tavoitteena on VOI1, ja toivottavasti mahdollisimman vähän kisoja. wink.gif SM-kisoihin osallistuminen, ne haaveet EVL:ssä kisaamisesta taidan saada aika kylmästi unohtaa, mutta on ne SM:t varmasti mielenkiintoinen kokemus voittajaluokassakin kisatessa..

Neppikin voisi kunnostautua ja vihdoin startata alokkaassa, en olekaan suunnitellut niitä ekoja kisoja kuin vasta ööö kolme, vai neljä vuotta ? thumbup.gif Ykkönen olisi tietysti ihan huippu, mutta en jaksa juuri panosta tuohon Nepin tokoilupuoleen, joten ...niin.


Plus tietysti kaikki kouluttajana kehittyminen ym. diipadaapa.
BlackFlatt
Sani
-Jos nyt kuitenkin avoimessa jatkettaisiin... Joten TK2 voisi olla sellainen realistinen tavoite
-Paikallamakuu, häiriöitä, muita koiria
-Ruutu ja tunnari kuntoon, loppuvuodesta voittajaan...? (suuri EHKÄ)
-Ja tuo treenien suunnittelu voisi olla ihan hyvä juttu meillekkin smile.gif

Oona
- Startataan alokkaassa, loppuvuoteen mennessä jos saisi ainakin 1-tuloksen ( ja se Tk1 on kyllä vahvasti mielessä, mutta katsotaan nyt ensiksi millainen kisakoira tuosta kehkeytyy...)
-Muiden kanssa treenaamista, vieraissa paikoissa ja enemmän häiriöitä
-Palkkaamisen vähentäminen, nyt ollaan treenattu kyllä kupin kanssa, katsotaan osataanko vain käyttää sitä sitten oikein

Ja ohjaaja ottaa itseään niskasta kiinni, ja ilmoittaa noita koiriansa kokeisiin.. Yleensä kesän jälkeen olen kerännyt sen verran rohkeutta, että syksyllä ollaan parissa kokeessa käyty. Joten nyt Sanille tavoitteeksi ainakin 5 koetta ensi vuodelle, Oonalle 3.
minni
Minni:

- voittajan ekoihin kisoihin
- tunnari, ruutu, kaukot hallintaan kunnolla
- seuraamista harjoitella vaihtelevasti ja mielenkiintoisesti
- VOI1 ??


Minä:

- enemmän harjoituksia
- ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa harjoitella
- harjoitella suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti
- itselle ja koiralle motivaatiota
-iina-
Aapo:
-TK1, mahdollisesti TK2
-Paljon hyviä treenejä
-Hyvin suunnitellut treenit

Vaara:
-Mahdollisimman pitkälle liikkeissä.
-Mahdollisesti kisoihin ja sieltä ALO1-tulos
-Paljon hyviä treenejä
Seriliini
Tunuu itselläni olevan todella suuri kynnys lähteä kisaamaan joten en varmaan uskalla mitään tulos tavotteita lähteä laittamaan. Tavoitteena on siis treenata enemmän ja huolella ja saada rohkeutta kisaamiselle...
Lottie
Nyt kun näyttelyt vähenee kun ei tarvitse enää junnuissa ravata, niin uskaltaisin ehkä jopa asettaa Tk1:sen tavoitteeksi. Liikkeet ollut periaatteessa valmiina ja toista vuotta, enää tarvitsee vaan hioa ja varmistella etenkin paikallamakuuta, mutta jos ne kolme ykköstulosta tänä vuonna saisin Gildalle kasaan, niin olisi aika super smile.gif
peeve
Ensimmäinen vuosi, kun on omistajalla kerta kaikkiaan tavotteiden asettaminen jo vaikeaa. Noh, sanotaan vaikka että viime vuoden tavoite TK2 jäi yhden ykkösen päähän, joten jos vaikka sen loppuunvieminen olisi ensimmäisenä tavoitteena. Siihen taitaakin meidän tavoitteet lähestulkoon loppua, voittajaa treenaillaan pikkuhiljaa ja jos tämän vuoden puolella kisoihin asti uskalletaan niin aina vain paranee smile.gif erityisinä liikkeinä voittajan kaukot, seuraaminen ylipäätänsä paremmaksi, paikallaolo varmemmaksi, tunnistusnouto ja ruutu.

Edit. 18.1.
Nyt sitten saavutettiinkin jo tuo meidän ainut oikea tavoite, eli TK2 tuli eilen plakkariin happy.gif Ja välitavoiteena ennen kuin voittajaa ajatellaankaan, on opettaa koira seuraamaan kunnolla rolleyes.gif
Aissa
Tavoitteena saada ALO liikkeet kuntoon ja EHKÄ mölleissä startata ihan loppuvuodesta. Ja tärkeinhän on se namin pois saaminen kaikista liikkeistä.
Hiipivä Siiseli
Niin, pitää varmaan tuolle natusellekin jotain tavoitteita laittaa.

- Treenailu kivaksi, ei samanlaista pakkojauhamista kuin Sandran pentuaikana!
- mitään liikkeiden opettamista en vielä uskalla laittaa, kun en tiedä oikestaan yhtään tuon oppimistavoista vielä, mutta kunnon pohjat tokoon (ja nomeen) ja hyvä suhde olisi toivomuslistalla smile.gif
Liipukka
- Treenailua
- Tokoilua ohjatuissa treeneissä
- Ekat kisat (29.4. Riihimäki)

Rimm
  • ALO1
  • (AVO1?)
  • nuorten SM-kisat

Siinäpä ne sitten olivatkin, tosin alokasykkönen on nyt jo saavutettu, mutta vuoden alussa asetin sen tavoitteeksi. Jos se avoimen ykkönen saadaan, sen jälkeen mahdollisesti TK2, mutta se nyt kyllä todennäköisesti jää ensi vuodelle.
Lakritsa
Laku:

- startti ALOssa
- BH-koe
- iloista tekemistä

minä:

- treenien suunnittelua
- palkattomia treenejä
Jigsaw
Onni:
Liikkeet varmoiksi
ALO luokan liikkeet priimakuntoon
Hyppyä hiottua(vielä tulee liian usein jojona takaisin)
Seuraksen kulmat
Perusasennon kohta(nykyään tahtoo unohtaa pyllynsä poikittamaan)

Sasse:
Saada motivaatio kuntoon treeneissä

Minä:
Karsia epävarmuutta, tuoda tilalle varmuutta jota antaa myös koirille
Lahjakkaammaksi kouluttajaksi
Treenien etukäteissuunnittelu kuntoon ettei tartte kentälle mennä "no mitäs nyt"
caramel
Tarkoituksena saada Siriukselle TK1, yksi 1. tulos alokasluokasta on jo hankittu biggrin.gif
Soen
Hivenen päisittelyä tavoitteesiimme. Eli koirana on suomenlapinkoiranarttu, 2v. Soma

Tavoitteeksi tulee siis:
- syksyllä kisoihin (virallisiin)
- AVO-liikkeitä voisi katsella, noutoa varsinkin
- TK1 olisi kiva, mutta voi mennä vasta ensi vuodelle.

Pitää vielä ajatella, kaikki riippuu siitä missä asutaan syksyllä. rolleyes.gif Nuorten SM-kisat olis kivat, mutta taitaa kyyti puuttua, joten se jää siihen silloin.
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.