LAINAUS(KatiT @ 13.2. 2009, 18:33)

Nenähän se on pulillakin, niin mikäs ettei.
Kerropa selkokielellä oleellisimmat erot NOMEn ja MEJÄn väliltä. Vai onko itse etsittävä ne wikipediasta?
NOMEn ja MEJÄn eroavaisuus on aika vaikea selittää ellei sitä itse näe.
Yks mun kaveri joskus MEJÄ -kokeissa kävi heittelees geelilapukalleen damia järveen ku ei ollu muutakaan tekemistä ennen omaa vuoroaan. Se sai kuulla muilta MEJÄ -harrastajilta kuinka hullu tää tyyppi on, kun väsyttää koiraansa ennen koetta.
No, se koira sai siitäkin kokeesta MEJÄ1 -palkinnon.
Siitä koirasta tuli ihan kaksoisvalio, mutta käyttövaliota ei koskaan, koska MEJÄ ei ole lapukan rodunomainen koe.
Katsos kun siitä ei ollut NOMEssa parhaimmillaankaan kuin yhteen ykköstulokseen.
NOMEn ja MEJÄn erilaisuus kaiketi koostuu kyvystä selvittää tehtävät itse ilman ohjaajan tukea narun päässä. Kuulostaa vaatimattomalta erolta, mutta se vaan on iso ero. NOME -koiralta vaaditaan ehdotonta yhteistyötä koko kokeen ajan, muuten koe keskeytyy. Nomeen kuuluu esimerkiksi vapaa haku
osoitetulla alueella missä voi olla vaikkapa neljä kuollutta riistaa, mutta senkin aikana koiran tulee olla valmis ottamaan ohjausta tai muistamaan äkillinen riistan pudotus alueen ulkopuolella. Ja vaikka riista putoaa, niin koiran tulee kyetä jatkamaan edellistä hakua ellei ohjaaja muuta päätä. Eli koiran ollessa työssään, koko ajan saattaa tulla uusia asioita, joihin koiran tulee reagoida ohjaajansa käskyjen mukaan. Mutta koiran tulee käskymuutosten jälkeen vielä muistaa edellinen tehtävänsä, tai kokeen voikin sitte jättää kesken.
Elikkä NOMEssa koira tekee kokeen, tai testin, kuin nyt vaan, MEJÄssä roikutaan koiran perässä jäljellä johon ei toivota häiriöitä.
NOMEssa koiralla yleensä pettää pää, jos on pettääkseen, kovan keskeytetyn suorituksen yhteydessä. Pään pettäminen näkyy viimeistään riistankäsittelyssä. Mejässä riittää kun kulkee akan kaa pitkin mettää jotai selkeetä jälkee seuraten(jossa veri on turhaa, koska koira seuraa saapastakin yli vuorokauden vanhoilta jäljiltä). MEJÄssä riittää että koira ottaa kaiketi jonku käpälän suuhun(en tunne sääntöjä nykyään).
NOMEssa ensin noutajien taipumuskoe. Sen jälkeen kaks ALO1 tulosta.
Sitte kaks AVO1 -tulosta
Sitte 3 VOI1 -tulosta.
Sitte KÄY1 tulos (käytännön metsästyskoe).
Sen jälkeen tai sitä ennen vielä ruumiintarkastus ja hyväksytty näyttelytulos, niin sinulla onkin käyttövalio.
Jälkivalioilla lienee hieman helpompaa?
Mutta juuri noiden vaatimusten takia lappiksista onkin kehittynyt kaksi eri versiota.
On niitä, jotka tuon rumban hallittee, ja kasvattajat pääsevät työkoiramaineeseen, ja sitte on niitä MEJÄ -valioita...
Mä ite olen tykänny työversioista.
Nyt täytyy muistaa, että mistäpä ne viranomaisetkaan plokkaa kunnon lapukoita ellei NOME -kokeista...
Luulitteko että ne kattelee jotain PK -tai MEJÄkokeita?
Aivan, eivät todellakaan, koska he eivät halua robotteja tai idiootteja, vaan tehtävänratkaisijoita....
Cee
e: Mun oikolukija tuli just talvilomalta ja siks näin myöhään korjattu pahimmat virheet. Levillä oli kuulemma ollu....