Onko kenelläkään kokemuksia koiran harmaakaihin leikkauksesta? Omalla koirallani (perinnöllinen) harmaakaihi edennyt siihen pisteeseen että lääkäri suosittelee leikkausta, itsekin olen kyllä sillä kannalla mutta haluaisin kuulla muiden kokemuksia asiasta.
Kerettiläinen
5.7. 2009, 20:41
Mietippä onko järkevää - ja liekö eläinlääkäreilläkin hieman oma lompakko ojassa.
Minun mielestäni ei ole järkevää alkaa tekemään erittäin epävarmaa operaatiota koirille.Pitää myös muistaa, koira on loppujen lopuksi vain eläin -ei sentään ihminen. Sen elämää ei ole pakko pitkittää, mikäli sen elämä on sille liikaa. Sitä ei ole pakko loputtomiin koettaa fiksata epätoivoisista asioista.
Nykyajan trendi näyttää olevan sitä, ihmiset ajattelevat, on ok altistaa koira mille tahansa kärsimyksen määrälle tuskaisia operaatioita tai operaatiosarjoja jo aivan nuorestakin ,mm purennan korjausleikkaukset, joiden aiheuttamilta traumoilta ja tuskilta olisi usein vältetty, mikäli kasvattaja olisi kunniallisesti lopettanut purentavikaisen myynnin sijasta, tahi tilaitessa, joissa nuori kehittyvä koira joutuu pahaan onnettomuuteen, aletaan teettää tolkuttomissa määrin operaatioita ja -sarjoja. Syynä näyttää olevan kukkahattuideologian käsitys, mitään eläintä ei sopisi koskaan lopettaa. Ennemmin tuotetaan vaikka mikä määrä kipua. Vrt sama ideologia kun hirvittävissä terminaalituskissa olevaa ihmistäkin estetään itseään lopettamasta, eikä siinä auteta, vaan pakotetaan kestämään loppuun saakka: ollaan sitä mieltä, on epätervettä, "mielisairasta" tahtoa pois vaikka mikä olisi. Todellisuudentaju heittää ihmisillä. Oikeanlaisen etiikan tietyllä tavalla jostain merkillisestä syystä nähdään olevan aivan jotain, mitä se todellakaan ei ole ...
Eläimellä on oikeus päästä pois, mikäli se kärsii liikaa. On mietittävä, mikä on kohtuullista eläintä kohtaan.
Toisaalta hyvin monet koirat kestävät elämää aivan hyvin sopeutuen niin huonontuvaan kuuloon, vähenevään näköön kuin muihinkin iän tuomiin kremppoihin. Silloin ei todellakaan missään nimessä ole syytä alkaa dramaattisiin, epävarmoihin, suuriin juttuihin, joista ainoa varma on, ne lihottavat eläinlääkärin säästötiliä, ja vievät asiakkalta sen saman, sekä tuottavat kärsimystä eläimelle - joka ei voi ymmärtää mistä on kyse.
Mikäli eläin ei pysty sopeutumaan kremppaantumiseen, sen paras on päästä pois. Eläimen elämää loputtomiin pitkittämisen yritykset voivat mennä liian pitkälle. On tietysti leikkauksia, mistä päästään suht kivasti ja kertaheitolla yleensä hyvin tuloksin, mutta toisaalta on mielettömän epävarmoja juttuja, joiden tulos riippuu paljon onnesta, suunnattomista rahamääristä, ja vaativat eläimeltä hirvittävän hyviä hermoja ja paljon parempaa sopeutumiskykyä kipuun ja epämukavuuteen, kuin esim itse näön hiljattaisesta huononemisesta johtuva voisi olla-. Koira ei myöskään osaa varoa itse silmiään. Ihminen ymmärtää leikkauksen jälkeen itse varoa - eläin ei.
LAINAUS(Lenka @ 21.5. 2009, 17:59)

Omalla koirallani (perinnöllinen) harmaakaihi edennyt siihen pisteeseen että lääkäri suosittelee leikkausta, itsekin olen kyllä sillä kannalla mutta haluaisin kuulla muiden kokemuksia asiasta.
Itselläni ei ole kokemusta koirien silmäleikkauksista, mutta vastaavassa tilanteessa saattaisin kysyä useamman eläinlääkärin mielipiteen ennen operaatiota. Miettisin tarkkaan parantaisiko leikkaus huomattavasti koirani elämänlaatua ja millaisen jälkihoidon leikkaus vaatii. Ottaisin huomioon myös koiran iän, jota et viestissäsi maininnut.