Mikkelistä, Sairilan alueelta, kadonnut bokseriuros uudenvuodenaattona n. klo 20. Koira säikähti ilotulitteita ja karkasi. Koira on siis kooltaan keskikokinen/iso, väriltään ruskea (virallisesti keltainen), kasvoissa myös hieman valkoista ja kuonossa mustaa, myös koiran rinnassa valkoista. Koira on lyhytkarvainen, rakenteeltaan lihaksikas ja koiralla on typistetty häntä. Jälkihavaintoja ainakin Vitostien varreasta Tertin kohdilta, Viinamäeltä ja Kiteenkylästä. Viimeisimmän vihjeen mukaan olisi nähty Rokkalassa. Tällöin nuori pariskunta olisi ottanut koiran kyytiinsä tummaan Toyta Hiace merkkiseen pakettiautoon. Pariskunta oli silminnäkijälle kertonut soittavansa heti löytöeläintaloon. Löytöeläintalolta kuitenkin varmistettu eikä sinne ole vielä tähän mennessä mitään soittoa kyseisestä koirasta tullut. Kaipaamme nyt siis lisätietoa kyseisestä koirasta ja tietenkin myös tästä tapauksesta, jossa pariskunta on koiran ottanut kyytiinsä. Nyt siis epäily myös koiravarkaudesta. Kertokaahan ystävällisesti kaikki vihjeenne kyseiseen koiraan liittyen,kiitos! Kaipaamme nyt siis tietoja tuntomerkkeihin sopivan koiran mahdollisista ulkoiluttajistakin. Eli koira ei välttämättä kulje enää irrallaan ja yksin vaan saattaa olla liikkeellä myös kytkettynä taluttajan kera. Ilmoitukset puh.numeroon 050-5230654/050-5361595.