En ainakaan löytänyt ilmoitusta vielä täältä, rohkeasti mukaan vaan!

HSKP:n nuorisojaoston sivuilta lisää tietoa

http://hskp.net/index.php?id=276

VUODEN NUORI KOIRAHARRASTAJA 2009

Helsingin seudun kennelpiirin nuorisojaosto järjestää Vuoden Nuori Koiraharrastaja -kilpailun. Tarkoituksena on kannustaa nuoria koiraharrastajia esimerkilliseen koiranpitoon ja aktiiviseen kennelharrastukseen.

Palkinnon voi ansaita esimerkiksi nuori, joka on menestynyt hyvin jonkun koiraharrastuksen kilpailuissa. Aivan yhtä hyvin voidaan palkita nuori, joka osallistuu ennakkoluulottomasti monenlaisiin eri koiraharrastuksiin koiransa kanssa, tai joka muuten toiminnallaan edistää hyvää koiraharrastusta esimerkiksi osallistumalla aktiivisesti kennelyhdistyksen toimintaan. Nuoren ansioita arvioidessa tärkeimpiä ovat esimerkillinen koirien käsittely ja hoitaminen, sekä huomaavainen ja oma-aloitteinen asenne.

Jäsenyhdistykset, rotujärjestöt, rotuyhdistykset, kennelpiirin jaostot tai voivat ehdottaa palkittavaksi mielestään sopiva, pääkaupunkiseudulla asuvaa alle 18-vuoriasta koiraharrastajaa kirjoittamalla vapaamuotoisen esittelyn palkittavaksi ehdotettavasti nuoresta. Myös nuoret voivat itse lähettää itsestään vapaamuotoisen esittelyn tai ehdottaa ystäväänsä palkinnon saajaksi. Yhdistykset ja jaostot voivat asettaa useita ehdokkaita. Ehdotusten on oltava perillä 31.1.2010 mennessä osoitteessa nuorisojaosto@hskp.net

Vuoden Nuori Koiraharrastaja valitaan vuosittain ja valituille luovutetaan kiertopalkinto Helsingin seudun kennelpiirin vuosikokouksessa. Palkituista nuorista kootaan esittelykansio, joka jää Helsingin seudun Kennelpiirin nuorisojaoston haltuun