Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: WANTED: apukäsiä ensi kesän Triple Dog Show'n sekä MV 2010:een
Puskaradio > Keskustelua näyttelyistä > Junnut
Havahava
Heippa kaikki!
Miia ja hava-armeija ovat taas ensi kesänä suuntaamassa muille maille vierahille, ja tällä kertaa armeijan soturit ovat pakkautuneet kaikki samaan luokkaan - siispä innokkaille ja osaaville handlereille olisi hommia tarjolla. Kyseessä olevat näyttelyt ovat siis Tanskan Maailman Voittaja 2010 sekä viikkoa aiemmin järjestettävä Triple Dog Show Ruotsissa. Kyseessä oleva rotu on siis Havannankoira, ja turkkirodun ollessa kyseessä rotutuntemus olisikin tärkeää. Havaneesit osaavat olla erittäin vilkkaita ja meneviä, siispä hihnanpäässä tulee olla valppaana ettei näyttelykunnostus mene hukkaan.

Tarvetta olisi Ruotsissa kaikille kolmelle päivälle, joka päivä mahdollisiin paras uros- ja paras narttu-kilpailuihin, kasvattajaluokkaan sekä lauantaina & sunnuntaina laatuarvosteluunkin. Tanskassa esittämisapua tarvitaan niin ikään kaikkiin edellämainittuihin luokkiin. Olen itse jokaisena päivänä samaan aikaan kehässä tod. näk. juuri sen edellä olevan koiran kera, joten apua on saatavilla koko ajan. Kuitenkin aiempi kokemus näistä kuubalaisista veijareista olisi enemmän kuin suotavaa.

Sähköpostiosoite: miia.lauronen(at)gmail.com

Kesän koitoksia odotellen,
Miia & villit valkoiset

flowers.gif
riiT
Laittelin sähköpostia smile.gif
Nomy's
Mäki laitoin biggrin.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.