Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Yrttejä ?
Puskaradio > Puskis > Rehuja & rohdoksia > Terveydeksi!
upponalle
Pistin tuonne Apulaankin kyselyn yrteistä. Kumpikaan koirista ei ole varsinaisesti kipeä, mutta olisi mukava tietää tulevaisuutta varten.

Ihmisillä on kamomilla rauhoittava ja siankärsämö kipua helpottava. Haluaisin tietää myös koirien kohdalla samanlaisista yrteistä. En siis ole lääkitsemässä, vaan rentouttamassa niin kuin apinat metsässä vetää joitakin rehuja kun jonnekin sattuu. Ei homeopatiaa eikä poppamiehiä/naisia, vaan perus kansanomaista kokemusta. Nokkonen ja valkosipuli lienevät hyviä tukemaan perusterveyttä. "Kuulin" juuri Apulasta että karpalot ovat hyviä happamoittamaan elimistöä jos tassuissa on ongelmia - samahan se on ihmisten hiivan kanssa; karpalo auttaa.

Minulla on korvat ja sydän auki.
kitiska
Tiedän muutamia ihmisiä jotka kasvattavat itse yrttejä ja antavat niitä koirilleen mutta eivät mitään isoja määriä ja eikä joka päivä.Nokkonen taitaa kuitenkin olla sellainen mitä voi antaa ihan joka päiväkin jos itse niitä kuivattaa mutta en ole ihan 100%varma??Annan puheenvuoron viisaammille yrttitietäjille thumbup.gif stupid.gif
Rubin
Hei Upponalle,

en tiedä mitä varsinaisesti ajat takaa tällä kyselyllä; onko koirillasi jotain sellaista mihin haluat lievitystä tai apua?

Minä katson koiran ruokavaliota kokonaisuutena, jossa voivat osana olla erilaiset yrtit tai kasvikset. Itse syötän mahdollisimman luonnonmukaista ruokaa eli kaikki raakana, sekä lihat, luut ja kasvikset. Uskon että tällaisella kokonaisuudella on enemmän merkitystä, kuin jollain yksittäisellä yrtillä.
Meillä on sukulaisrodut, minulla mastiffi ja sinulla bullmastiffi wub.gif Olen huomannut että varsinkin nivelongelmiin raakaruoalla on erittäin positiivinen vaikutus. Sekä erilaisiin tulehduksellisiin tiloihin siitä on ollut apua....niitä ei enää ole. Ja jos koirasi ovat "jumissa" eli lihakset ovat kipeät, niin maalaisjärjellä ajateltuna hieroisin niitä.
Mutta enpä taida olla etsimäsi "yrtti-guru" rolleyes.gif


Heidi Rubin
upponalle
Rubin, Terve !

Ehkä olet lukenut molossista että sain elämääni Saran, Upon äidin. Muutto herätti pienen stressireaktion korviin, ja haluaisin helpottaa hänen oloa muutenkin kuin canofitella. Ajattelin jos koirille olisi joitakin samanlaisia yrttejä kuin ihmisille - ihan tavallisia, mutta minulta kuulematta jääneitä. Laitan jo nokkosta ja valkosipulia.

Syötän molemmille raakaruokaa. Upolta loppuivat kutinat ja vastaavat pavuista luopumisen jälkeen. Terve kuin mikä, mutta näyttää aika tukevalta. Ruuan annostelu on hiukan vaikeampaa kuin papujen. Ellääkäri sanoi, ettei tarvitse huolehtia, mutta aion juoksuttaa Uposta hiukan hoikemman. Se on kuulema pidemmän iän tae.

En tässä sen kummempia, kuin jos jollakin on huomio herännyt jonkin yrtin suotuisille vaikutuksille. Toisaalla suositeltiin paprikaa ja omenaviinietikkaa.

Kiitos ! smile.gif flowers.gif dogrun.gif
Inna
Hyvä sivusto yrteistä löytyy osoitteesta www.yrttitarha.com. Sieltä olen itse katsonut mm. mitkä ovat sopivia yrttejä koirille kasvissoseeseen yms.
Rubin
Hei Upponalle,

vai että on kaksi bullmastiffia nyt elämääsi sulostuttamassa wub.gif rolleyes.gif Meilläkin asustaa tällähetkellä kaksi jättiläistä, Otto 6,5 vuotta ja Mathilda 13kk.

Sain joskus joltain luontaisterapeutilta ohjeen, jossa suositeltiin valkosipulin puristamista oliiviöljyn joukkoon ja sillä korvien sivelyä, mutta meillä vain oireet pahenivat aivan hirvittäviksi. Vasta ruokavalion muutoksen jälkeen olen päässyt noista korvaongelmista eroon.
Olen myöskin kokoeillut joskus tuota omenaviinietikkaa sekä juomaveteen että ruokaan, mutta en ole huomannut sillä mitään vaikutusta.
Minä taas olen kokenut että raakaruoalla ruoan annostelu on paljon helpompaa, kuin joskus aikanaan noiden nappuloiden kanssa pelaaminen. On helppoa ottaa annoksesta esim. yksi siipipala pois. Uskon liikunnan ja ruoan säännöstelyn yhteisvoimaan thumbup.gif . Sillä ne kilot lähtevät dogrun.gif

Heidi Rubin
upponalle
Inna, Kiitos wub.gif käyn varmasti vinkkejä katsomassa !

Rubin, et varmaankaan tarkoittanut piikiksi vaan ihan tervejärkiseksi ilmoitukseksi, mutta vastaan kuitenkin, että minulle ja Upolle on sanottu, että ei moni koira saa noin paljon noin monipuolista liikuntaa. Treenautan Uppoa rekikoiraksi. Olen käyttänyt jo ammattilaisella arvioituttamassa kykyjä ja kuntoa. Hän sanoi, että siitä vaan ! Joensuun ympäristö on täynnä ihania erämetsiä vaihtelevalla maastolla, ja voin luvata, että jokainen lihas tulee käyttöön tuolla koiralla.

Jaa.... Upolla ei ollutkaan mitään ongelmia... blush.gif vaan tämä Sara, joka vasta lauantaina saapui perheeseemme, potee stressireaktiota korvissa. Silmä saattaa joskus rähmiä. Pidän ne puhtaana ja seuraan eläinlääkärin neuvoja, sekä kasvattajan (tietysti), mutta kunhan pohdin............. Kaikkeansa ei voi tehdä ellei ota kaikesta selvää blush.gif

Mutta kiitos Rubin !! wub.gif dogrun.gif
Sara 4,5 ja Uppo 2,5
Rubin
Hei Upponalle,


tarkoittanut piikiksi siis mitä oops.gif Eipä ollut tarkoitus ohmy.gif

Tarkoitan siis, että kun hieman pudottaa ruoan määrää ( eli siis säänöstelee ruokaa) ja liikutaa koiraa, niin ne kilot karisevat helpommin kuin VAIN liikuntaa lisäämällä.

Toivotaan, että Saran korvat asettuvat kunhan kotiutuu kunnolla thumbup.gif

Heidi Rubin
upponalle
Rubin, Siis minulle vaan tuli tarve selittää Upon liikunnasta, vaikka et pahalla sanonutkaan sitä liikuntajuttua smile.gif wub.gif Mikä lie ilmiö oli se blush.gif

Kait se on joku naiseudessa oleva piirre (tai huono itsetunto)........ blush.gif

En tiedä, mutta kiitän vastauksistasi ! wub.gif Se osoittaa koirista välittämistä ja halua auttaa toisia välittämään koiristansa.

Rapsutuksia Sinun molosseille wub.gif dogrun.gif
Rubin
Hei Upponalle,


vielä hieman tekstiä smile.gif . Meillä Otolla on molemmat polvet leikattu( ristisiteet korjattu) ja meillä tämän koiran kohdalla painonhallinta suoritetaan lähes yksinomaa ruoan määrää säännöstelemällä. Tämä johtuus siitä, että se liikunnan määrä mitä tämä koira sietää noilla polvilla ja 110 kilon olemuksellaan on hyvin rajattu. Jos liikutan liian vähän, katoaa lihaskunto ja jos taas liikutan liikaa ärtyvät polvet.
Onneksi Mathilda pitää tämän herran liikkeessä dogrun.gif ja varsinkin nyt kun pikku-neidillä on ensimmäinen juoksunsa laugh.gif

Pidä vaan Upo herra liikkeessä thumbup.gif eikö olekin ihanaa seurata terveen ja touhukkaan koiran tekemisiä ja liikkumista. Nehän oikein hymyilevät kun pääsevät metsään juoksemaan. Ja nyt Upolla on tupla-kivaa kun on kaveri mukana thumbup.gif dogrun.gif

Onnea rekikoira-harrastukselle,

Heidi Rubin
upponalle
Kiitos Rubin !! Laittelen kuvia kaadetuista mummoista ja kiroilevista ihmisistä kun vilistämme reellä keskellä kapunkia........jahka saan koirat sopivaan kuntoon ja kuvia aikaiseksi.

Hyvinvoinitia "PIENOKAISELLESI" wub.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.