Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Rouheluista oksennus
Puskaradio > Puskis > Rehuja & rohdoksia > Murua rinnan alle
Pauliina
Nepparilla on ennenkin tullut rouheluista oksennus mutta eilen äidin kanssa vasta perehdytiin tuohon asiaan. Neppari oli mennyt aukaisemaan joululahjansa missä oli ollut rouheluu ja se oli siitä syönyt noin puolet. Illalla sitten Neppari tuli syliini istumaan kun luulin että se taas pelästyi jotain ötökkää niin kuin yleensä jos se nukkuu pedillään ja ötökkä tulee sitä kiusaamaan. Pyysin sen sitten pedille ja se alkoi tärisemään ihan hirveästi. Ajattelin että nyt se näkee ulkona jotain koska tärisee niin hirveästi. Vähän ajan päästä sillä tuli sitten syliin oksennus.....
kun menin paketoimaan Nepparin paketin uudelleen heitin siitä rouheluusta sen toisenkin puolikkaan pois.

Mitäköhän näissä rouheluissa oikein on kun ne eivät tee Nepparille todellakaan hyvää? Kun ei sillä tule mistään muista luista oksennusta.
Rubin
Hei Pauliina,

rouheluut taitavat olla suureksi osaksi puristettu naudan-nahkaa, mutta mitä kaikkea muuta niissä on, sitä ei taida edes pakkausselostuksessa lukea. Itse en anna enää ollenkaan sellaisia tuotteita, joissa voi olla esim. yletön määrä erilaisia lisäaineita ja väriaineita tai säilöntäaineita. Ne eivät voi olla tervellisiä.
Jos koirasi saa noin voimakkaita oireita kokoon puristetuista rouheluista, älä anna niitä enää koirallesi.

On mukavaa, että koirallkin on joskus ajanvietteeksi tekemistä ja meillä tämä puoli hoidetaan aidoilla luilla.

Hyvää Joulua Nepparille smile.gif

Heidi Rubin
Pauliina
Voi olla parempi että en anna enää koskaan Nepparille niitä rouheluita että vältytään oksennuksilta ja Nepparillekkin parempi niin smile.gif

Hyvää joulua myös sinne päin!
Touho
Paljolti samat kokemukset kuin Pauliinalla sad.gif

Touho sai myöskin joululahjaksi rouheluun ja illalla piti yökki heittää.
Ei enää rouheluita meille...
Fowy
Bellalla on ihan sama juttu, että rouheluista tulee oksennus. No, tulee sille joistain muistakin, joten Bella syo kain savustettuja- ja buffaloluita...
metukka
Meidänkin, mette oksentelee ruskeista nahka luista ja sit semmosista kana luista.
Ne ruskeet nahka luut ei oikeen sula mahassa. Mut rouhetikut menee kyllä hetkessä eikä tuu oksennusta.Mette kyl oksentelee yöllä tai illalla. sad.gif
<Iida>
Meillä ei myöskään rouheluut ole suosiossa oksentelun takia. Eihän niiden sisällöstäkään oo varmaa tietoa.
Sylppa
Sama täällä rouheluut eri muodoissaan on pannassa, sekä valkoiset nahkaluut.
Noista koira oksentaa.
Ruskeista nahkaluista ei oksenna.
san-na^
Meillä ei oo koirat ikinä oksentanut rouheluista, muttta me vaan käytetään niitä makupaloina kun otetaan esim. kuvaa.
osku^^
LAINAUS(Pauliina @ 19.12. 2003, 15:58)
Nepparilla on ennenkin tullut rouheluista oksennus mutta eilen äidin kanssa vasta perehdytiin tuohon asiaan. Neppari oli mennyt aukaisemaan joululahjansa missä oli ollut rouheluu ja se oli siitä syönyt noin puolet. Illalla sitten Neppari tuli syliini istumaan kun luulin että se taas pelästyi jotain ötökkää niin kuin yleensä jos se nukkuu pedillään ja ötökkä tulee sitä kiusaamaan. Pyysin sen sitten pedille ja se alkoi tärisemään ihan hirveästi. Ajattelin että nyt se näkee ulkona jotain koska tärisee niin hirveästi. Vähän ajan päästä sillä tuli sitten syliin oksennus.....
kun menin paketoimaan Nepparin paketin uudelleen heitin siitä rouheluusta sen toisenkin puolikkaan pois.

Mitäköhän näissä rouheluissa oikein on kun ne eivät tee Nepparille todellakaan hyvää? Kun ei sillä tule mistään muista luista oksennusta.

Meilläkin tuli joistakin rouheluista oksentelua,jätin ne pois ja enää ei mitään.. Outoa.. O.o
stail
Kamalaa... ph34r.gif

Meillä ei tapahdu tuollaista, koska meidän koira ei syö rouhetikkuja! tongue.gif En siis halua pahalla sanoa, että "ei kannattis syöttää" vaan meidän koira ei yksinkertaisesti ota niitä vastaan... lookaround.gif Toivottavasti kaikki taas ymmärsi mun selvitykset! laugh.gif
shadow
Meillä kyllä rouhetikut menee... joskus vähän paremmin, joskus huonommin... Välillä yöllä huomataan että Eetu on oksentanut, mutta tästä ei saada selvää että miksi ph34r.gif keskellä yötä vaan alkaa haisemaan...
Kaiku
Meillä ei oo rouhetikuista tullut mitään ongelmaa, mutta ne menee niin nopeesti alas, ettei niissä oo mitään tekemistäkään! wink.gif Joten ei Kaiku niitä enää saa! wink.gif
Ninja
Meilläkään ei ole ollut ongelmaa rouheluista...
Se on koira kohtaista mikä käy, ja mikä ei käy. wink.gif
zippo_88
ei meilläkään mitään ole tullut blink.gif mutta se varmaan riippuu ihan koirasta
Jasmin
Ei meillä oel tullut mitään, tosin koira ei ole aikaan niitä syönyt.
havanais-fani
me ollaan annettu Leeville rouheluita,mut ei sille oo niist tullu mitää wink.gif
ehkä ne ei vaan sovi sun koiralle confused.gif wink.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.