Meidän toinen neiti hienohelma on aivan kummissaan ulkona kun pellolla on LÄTÄKÖITÄ , eihän siellä silloin voi kävellä kun tassut kastuu. Koko eilis päivänä meidän boksu neiti ei tehnyt ulkona pissaa kummempaa. Kun ei ollut sitä ihanaa lumikinosta enää. Tänään sitten hätä oli jo varmaan melkoinen, ettei moinen lumen puute enää haitannut. Mutta ne LÄTÄKÖT ne piti kiertää monen mutkan kautta. Ja sitten ne halveksuvat katseet Goljattia kohtaan kun toinen käveli suoraan lätäköistä. Jos katsetta osaa yhtään tulkita niin teksti oli seuraavaa:"oletpas sinä epäsiisti pikkupoika kun kuljet suoraan noista KAMMOTTAVISTA likaisista lätäköistä, et tule ainakaan minun viereen nukkumaan, muista SE!"
No ehkäpä tähän kummallisuuteen joskus tottuu, kaiholla muistelin kuinka eräänä Tapanina kuljin "tapanin tansseihin" villahameessa ja pakkasta oli 30 astetta, ja oli niin kylmä että parin kilometrin kävelymatkalla täytyi käydä melkein joka rappukäytävässä lämmittelemässä.