Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Vinttikoirien järkyttävästä kohtelusta
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > FCI 10: Vinttikoirat
Toro
Hei,

löysin tänne palstalle ihan sattumalta ja päätin hyödyntää tämän tilaisuuden tuodakseni myös suomalaisten vinttikoiraihmisten tietoisuuteen Espanjassa vallitsevan järkyttävän tilanteen.

Haimme oman "vinttikoiramme" Toron, podenco-mixin Marbellan hylättyjen eläinten tarhalta 3 kuukautta sitten. Valitettavasti Toro söi ulkona vuorilla ollessamme metsästäjien jättämän myrkkypalan, ja suureksi, suureksi suruksemme meidän oli pakottaa lopettaa se parin päivän päästä, sillä myrkky oli aikaansaanut sille aivovaurion.

Tutkin asioita ja sain tietooni, että täällä Espanjassa erityisesti vinttikoirien kohtelu on aivan järkyttävää. Niitä myrkytetään ja/ tai metsästäjät jättävät koiransa puihin sidottuina nääntymään kuolemaan metsästyskauden päätteeksi. Lisäksi niitä käytetään koirataisteluiden sparrauskoirina ja vuosittain jopa 30.000 vinttikoiraa menehtyy käsittämättömän julman kohtelun seurauksena.

Espanjassa on onneksi kymmeniä löytökoirahoitoloita, jotka ovat pullollaan aivan ihania vinttikoiria. Erityisen paljon siellä on Galgo-rotuisia vinttikoiria, jotka muistuttavat todella paljon Greyhoundeja ollen vain vähän pienempikokoisia ja vähemmillä lihaksilla varustettuja koiria. Lisäksi myös näitä podenco-mixereitä riittää satoja kappaleita.

Heti kun tuntuu siltä, että uudelle koiralle olisi sijaa sydämissämme, aiomme ehdottomasti hakea sen hylättyjen koirien tarhalta. Emme voi pelastaa kaikkia maailman koiria, mutta voimme pelastaa edes yhden koiran koko maailman.

Jos sinusta tuntuu siltä, että haluaisit pelastaa yhden vinttikoiran varmalta kuolemalta, niin ota yhteyttä. Teen kaikkeni auttaakseni adoption suhteen esim. kielikysymyksissä tmv.

Ystävällisin terveisin,

Tarja
-anna-
No kauheaa, miten jotkut pystyy.
Tiedän täältä suomestakin sellaisen vinttikoirat, afgaani jutun. Mutta en viitsi tässä kertoa, kun en tiedä saanko. smile.gif
Sharon87
On niitä huonosti hoidettuja / kodittomia / rääkättyjä koiria lähempänäkin. Ja aina kun ostaa jonkun koiran ulkomailta ja TIETÄÄ että sitä tai sen esivanhempia on pahoinpidelty, antaa rahaa välikäsien kautta niille ihmisille jotka noin tekee. Siksi oonkin päättäny etten galgoo ikinä ota.
_vinttikoirien_rääkkääjiä_ei_tueta
Toro
Totta kai pahoinpideltyjä koiria löytyy joka puolelta maailmaa!

Täällä Espanjassa se pahoinpitely on vaan huomattavasti julmempaa! Suomessa eläinsuojelulliset asiat ovat paljon paremmalla mallilla ja tämän tyyppistä yhteen rotuun kohdistuvaa tietoista vainoa ei siellä mielestäni juurikaan kohtaa.

En koe antavani rahaa välillisesti kenellekään hankkimalla hylätyn koiran. Kaikki aikaisemmat koirani ovat olleet puhtaita rotukoiria, mutta kun täällä asuu, niin sellaisen hankkiminen ei tule edes mieleen. Enpä itsekään tänne vuosi sitten muuttaessani aavistanut uutta koiraa edes hankkivani, mutta kun se päätettiin hankkia, niin oli enemmän kuin luonnollista hakea se koiratarhalta. Tuen ainoastaan eläimiin kohdistuvaa hyväntekeväisyyttä, en väkivaltaa hylätyn koiran ottamalla. Maksan erittäin mielelläni sen vaaditut 100 euroa koirasta, joka on leikattu, rokotettu ja madotettu viimeisen päälle.
Annu88
Hirveetä!! angry.gif
Charneque
Kauheata. sad.gif Tiedän kyllä että tuollaista kohtelua esiintyy paljon maailmassa, mutta aina se koskettaa. Varsinkin nyt kun itselläni on podenco, tosin puhdasrotuinen ja Suomesta hankittu.
Lanttu
kauheaa angry.gif
vastahans telkarista tuli se ohjelma missä näytettiin, miten käy "hävinneille" vinttareille eglanissa(puhutaan rata/maasto juoksuista) kaupataan äly halvalla tai sidotaan juna radan rautatielle remmistä kiinni kun on niin "huono koira" ni ei tarvi ees elää angry.gif angry.gif tämä on minusta todella suututtavaa toimintaa... samoin tu mistä -anna- mainitsikin ihan hirvee tapaus... johtui vain ihmiden häiriintyneestä mielestä sad.gif
ja miksi näitä juttu satuu nimen omaan vinttikoirille? vai kuninka udein kuulette että villakoira olisi tapettu, kun ei menestynyt näyttelyissä?
minä kyllä voisin otaa koiran mutta kun ei nuo yhdet anna.... varsinkaan espanjasta smile.gif
Yoda
Kauheaa sad.gif
sipa
Ihan puistattaa edes lukea tällaista.. ohmy.gif
KIISSELI
Tässä linkki, josta löytyy lisätietoja galgojen hurjasta kohtelusta Espanjassa:
http://www.kolumbus.fi/koirapakolaiset/

Sieltä sivulle KOHTEEMME> Galgot (Espanjan vinttikoirat)
Sieltä löydät myös linkin jonka kautta voit käydä jättämässä vetoomuksen galgojen puolesta Espanjan oikeusministeriölle!
VAROITUS: EI HERKILLE sad.gif
Noradrenaline
Kamalaa! sad.gif unsure.gif
-serafina-
Järkyttävääexcl.gif Miten joku......idiootti voi kohdella ihania vinttikoiria noin?? angry.gif sad.gif
Red tiger
Tuo on kyllä jotain aivan kauheaa..
MikkoP
LAINAUS(laura-mazia @ 3.2. 2004, 12:55)
vastahans telkarista tuli se ohjelma missä näytettiin, miten käy "hävinneille" vinttareille eglanissa(puhutaan rata/maasto juoksuista) kaupataan äly halvalla tai sidotaan juna radan rautatielle remmistä kiinni kun on niin "huono koira" ni ei tarvi ees elää ... ja miksi näitä juttu satuu nimen omaan vinttikoirille? vai kuninka udein kuulette että villakoira olisi tapettu, kun ei menestynyt näyttelyissä?

Yhtä hyvin voisi väittää, että Suomessa jokainen seurakoira tapetaan auton perässä vetämällä.

Toki Irlannissa (mistä ohjelma oli) on paljon hylättyjä vinttikoiria aivan kotitarpeisiin asti, mutta tuossa ohjelmassa oli "hieman" sensaation makua.
¨steffy
angry.gif sad.gif sad.gif angry.gif angry.gif
hannaj
Todella julmasti ihmiset koiria hylkäävät. sad.gif Itsekin olen näillä hylättyjä vinttikoiria auttavien järjestöjen sivuilla ennenkin vieraillut.
nitusa
Ärh!!! angry.gif
Kaikkea sitä ihminenkin osaa sad.gif
Anturajalka
Kamalaa... sad.gif Kylläpä ihmiset ovat julmia! angry.gif
Black
sneaky2.gif

Muuta en sano, en löydä oikeita sanoja.
TiHu
Valitettavasti nämä jutut vinttikoirien julmasta kohtelusta eivät ole keksittyjä tai sensaatiohakuita liiottelua. Ulkomailta löytyy useitakin järjestöjä, jotka pelastavat vinttikoiria ja syystäkin. Näiden järjestöjen kotisivuilla voi tutustua aiheeseen paremmin ja en tosiaankaan suosittele sivustoja heikkohermoisille. Ihmisen julmuus on käsittämätöntä.

Vinttikoirat ovat ihmisrakkaita, kilttejä, rauhallisia, helppoja, terveitä ja vähään tyytyviä...täydellisiä lemmikkejä. Ei vinttikoira, eikä mikään muukaan koira ansaitse joutua suunnitelmallisen kidutuksen uhriksi.

Joku aiemmin sanoi, että ei ota galgoa koska se vain hyödyttää koirien tappajia..., voisitko perustella hieman paremmin mitä tällä tarkoitat? Hyötyykö roskan heittäjä siitä, että sinä noukit sen roskan pois maasta?
MikkoP
LAINAUS(TiHu @ 20.4. 2004, 11:20)
Valitettavasti nämä jutut vinttikoirien julmasta kohtelusta eivät ole keksittyjä  tai sensaatiohakuita liiottelua.


Tuon dokumentin osalta se oli sensaation hakuista liioittelua. Koirien "itsestään" palamaan syttymiset, jalkojen murskaus vaihteiden väliin ja junan alle jättäminen, koiria pidetään kylmissä kellareissa joista ne pääsevät vain kisojen ajaksi pois...
Yksikään tuon dokumentin näistä väittämistä ei pitänyt paikkansa.
Ja kisojen jälkeen huutokaupataan koiria. Kyllä, mutta enemmän niitä lupaavia juoksioita.
Joku sanoi, että ainoastaan ruotsalaisille menee kaupaksi noi vähän huonommat juoksijat.

Elämäni Eläimet -sarjassa käsiteltiin samaa ongelmaa asiallisesti, ilman liioittelua. Kuullemma, itse en sitä nähnyt. Vaikkakin senkin ohjelman jälkeen tuolla koirat.com:ssa eräs vähän nuorempi ihminen kirjoitti "Mun kaverilla on saluki, mutta onneksi se ei juokse kilpaa".
TiHu
ohmy.gif En ko. dokumenttia ole nähnyt, enkä edellisessä edes väittänyt nähneeni. En puhunut ohjelmasta vaan vinttikoirien kohtelusta yleisesti. Olen tietoni saanut muualta ja valokuviakin tapahtumista nähnyt (Espanjasta, Italiasta, Irlannista ja Englannista). Voihan se tietty olla, että kyseiset valokuvat ja tarinat ovat olleet kaikki tekaistuja. Toivottavasti näin olisi, siinä tiedossa tai luulossa olisi huomattavasti mukavampi jatkaa rauhaisaa elämää. sleeping.gif

Miksi suomalaiset vinttarijuoksujen harrastajat suhtautuvat niin nyreästi näihin kertomuksiin vinttareiden huonosta kohtelusta maailmalla? Eihän kukaan ole väittänyt, että näin toimittaisiin Suomessa.
MikkoP
LAINAUS(TiHu @ 19.5. 2004, 09:46)
Voihan se tietty olla, että kyseiset valokuvat ja tarinat ovat olleet kaikki tekaistuja. 

Todennäköisesti kuvat ovat olleet aitoja.
<Iida>
angry.gif Hirveetä
stail
Ei voi muuta sanoa kuin että Järjetöntä... ph34r.gif ph34r.gif olen katsonut sen dokumentin. kisojen jälkeen pärjäämättömät vinttikoirat huutokaupataan katsomon alla. jos ei kukaan osta, niin se on menoa junaradalle... sneaky2.gif

itse olen ottanut oman koiran koirakodista, enkä usko että raha meni sille joka on pahoinpidellyt koiraani. wink.gif kun ottaa koirakodista koiran, joka on ehkä arka ehkä vihainen ehkä ties mitä, joutuu koiraan tosiaan perehtymään. En ottaessani Maken tiennyt paljoakaan koirista, mutta nyt tiedän enemmän ja opin päivä pävältä enemmän. jos nyt ottaisin eläinkodista koiran, tietäisin tasantarkkaan miten minkäkin jutun tekisin. Mutta koskaan en kadu että isäni haki Maken meille. Ja kiitä Sanginsuun eläinkotia, että piti Makea vielä viimeisiin hetkiin asti. Jos ei me oltais otettu Makea, se oli lopetettu...
Kehäkettu
Tietääkseni suuri epäkohta on (pääosin) Irlannista käsin tapahtuva greyhoundien vienti Espanjaan, jossa korat tosiaan "lopetetaan" raakojen paikallisten traditioiden mukaan - hirttämällä.

Hyvin juossut ja omistajalleen tienannut koira hirtetään niin, ettei sen jalat ulota maahan, eli kuolema tulee suht' nopeasti. Huonompi koira ei ole "ansainnut" nopeaa kuolemaa, jolloin se hirtetään niin, että sen takajalat ulottuvat hyvin maahan. Voitte kuvitella, että loppu kestää ja ei ole mitenkään tuskaton..

Alla olevassa linkissä kuvia, mutta varoitan, ei heikkohermoisille!

Osa näistä jutuista on varmasti sensaatiohakuisesti vähän paisuteltuja, mutta valitettavasti niistä löytyy todellisuuspohjaakin niin paljon, että taas hävettää ihmisen puolesta. Aina kun raha ja eläimet yhdistyy, niin tuntuu siltä, että eläimet jyrätään mitä julmimmin keinoin..


http://www.galgosinfronteras.org/contenido_ingles.htm
Annu88
Noi kuvat oli kaameita...miten jokut voi olla noin julmia! sad.gif angry.gif
zwiebel
Toi on aivan kamalaa! Mä lupaan ottaa joskus isona vinttikoiran tollasesta koirakodista. Toi on niin hirveää.. ohmy.gif angry.gif bored.gif
Noore
Toi on ihan hirveääexcl.gif Oikeest, mun ei olis pitäny katsoo noit kuvii, oksettaa jo.... bored.gif Siis, ei kukaan voi olla noin hirveä!?!?!? angry.gif sad.gif angry.gif sad.gif angry.gif kyllä joskus otan sieltä sitten koiran!!! voi niitä koiraparkoja... *niisk* sad.gif sad.gif sad.gif sad.gif sad.gif taidan nyt mennä vessaan oksentamaan....
maawara
Tuo on väärin pinch.gif
milkyjoe
Voi ei miten kamalaa kohtelua... angry.gif angry.gif angry.gif angry.gif
milkyjoe
Joo mä sanon vielä että toi on niin SAIRASTA!!!!!!!
Buuhacas
mä haluaisin ilmoitta EU:lle....!! angry.gif angry.gif toihan on laitonta!!
agathar
sanaton olen
Elina.P
tuo on kauheaa! sad.gif miten jotkut ihmiset voivat tehdä noin...
Wipu
En lukenut tätä ketjua niin tarkkaan läpi, etten ehkä huomannut jos tää oli jo täällä, mut jos ei niin tästä osoitteesta saa lisää tietoa espanjan tilanteesta http://www.scoobymedina.com

Ja aloittajalle: Pisaroista se valtamerikin koostuu! Kiitos, jos helpotat yhdenkin koiran elämää, edes vähän tai pieneksikin hetkeksi.
Itse olen myös seuraillut tilannetta ja mua on koskettanut todella syvältä galgojen hätä ja kärsimys cray.gif Ja ei voi kuin ihmetellä miten ihmiset voikin olla niin sanoin kuvaamattoman julmia!
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.