Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Minkä rodun edustajia teillä on luultu olevan?
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > FCI 5: Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
Sivuja: 1, 2
~Shogun~
Eli minkä rotuiseksi teidän pystiksenne tai alkkarinne on sekoitettu?
Varsinkin nämä alkukantaiset tuntuvat olevan vaikeita tulkittavia wink.gif

Meilläkin on monta kertaa joutunut pitämään suutaan kiinni ettei vain nauraisi kun joku on ihan tosissaan tullut sanomaan että "Teilläpä on jännä koira, siinä on varmaankin kettua ja pystykorvaa!" smile.gif Vaikka eihän sitä voi eikä saakkaan olettaa että kaikki tunnistavat kaikki suomen melkein 500 eri rotua eroon toisistaan.

Shibaa ei kyllä kovin moni tunnista. Usein se luokitellaan sekarotuiseksi pystykorvasekoitukseksi tai sitten lähdetään hakemaan noita rotuja tuolta villieläinpuolelta biggrin.gif

Yleensä nämä ovat olleet suomenpystykorvia, islanninlammaskoiria, ja sitten varmaan kaikkia maailman pystykorvarotujen pentuja tongue.gif tai jos on semmoinen henkilö kyselemässä joka tuntee koirarotuja niin akitanpentuja, grönlanninkoiria lookaround.gif tai jotain muuta semmoista

ja kerran yksi norjalainen lunnikoiraihminen erehtyi luulemaan lunnikoiraksi, mutta tullessaan lähemmäs tajusi kyllä heti erehdyksen...

Mutta miten siis teillä muilla? wink.gif
Eden
No basenjiksi moni on tota pentua luullut. laugh.gif Samanlainen kurttuotsa ja pystyt korvat sillä kyllä on (Tosin, kun juttelin match show'ssa sunnuntaina basenjinomistajan kanssa, se sanoi, että enemmänkin cirnecon tai faaraokoiran tyyppinen tää olis ku basenjin.. lookaround.gif )

Joku nainen pisti kyllä puistossa parhaan (vaikka menikin melkein oikein, mutta ei ihan! laugh.gif ) : katseli sieltä aidan toiselta puolelta ja kysyi, että onko tämä näitä miniridgebackeja.. Hetken aikaa olin, että häh blink.gif mutta vastasin että on juu, näitähän tämä. smile.gif Sitten ruvettiin keskustelemaan enemmänkin, niin nainen sanoi jossain vaiheessa Australian ridgeback! biggrin.gif (ja vielä ihan englanniksi äännettynä). Korjasin sitten tiedon oikeaksi, mutta jälkeenpäin olen naureskellut kovastikin asialle, oli niin koominen tilanne.

Puttea (sekarotuinen) on luultu dobberiksi tai rotikaksi! blink.gif Siis värihän sillä on sinnepäin, mutta muuten ei sitten mitään samaa! Kippura häntä, paksu turkki, paljon pienempi kun dobberi ja muutenkin rakenteeltaan ihan erilainen..


Ja kun jotkut kysyvät, että mitä rotuja tuossa on, ja sanon, että lapinkoiraa ja saksanpaimenkoiraa, niin heti tulee vastausta, että "ajattelinkin sakemannia, on ihan samat värit!" sleepy.gif Ja värit on siis ehkä samat, mutta ihan väärissä kohtii, en oo ikinä nähny vielä tuollaista sakua, mikä olisi black and tan. Lappalaisissa niitä sen sijaan löytyy.
*saara*
Eden : No tuo oli hauska Australian Ridgeback; kait kysyit missä sellaisia on!! cool.gif biggrin.gif

No meillä tuota pikkurotua(kerroan vaikka kuuluu 3:siin) Kääpiöpinseriksi blink.gif Mutta jo tänä päivänä varsinkin näyttelyissä tullaan varovasti kysymään onko tämä se Englanninkääpiöterrieri.

Thaista ollaan vain tultu kysymään suoraan mikä rotu on kyseessä..oudon vastakarvan kun omistaa rolleyes.gif Ja joku hiukan tietämättömämpi on sanonut niiden olevan Rhodesialainen ->"kun on nähnyt vain luppakorvaisia että onko niitä pystykorvaisiakin" lookaround.gif Tai suoraan onko tämä nyt se Thai Ridgeback ! thumbup.gif Sitä ei moni siis luule siis miksikään huh.gif

Poika sanoo että se on just kun Dingo ja ensi kesänä pääsen vertailemaan Thaita Dingoihin, Aasian ja Australian sellaisiin rolleyes.gif Kyllä varsinkin moni punainen Thai saattaa muistuttaa Dingoa paljonkin, etenkin meidän Ploy biggrin.gif Kuitenkin se on rotumääritelmältään Thai kun H. Lehtinen on tehnyt siitä joskus ROP:inkin biggrin.gif
sipa
Miten Puttea voi luulla sakuksi.. ohmy.gif Toinenhan on ihan Lapparin näköinen ja värinen. wub.gif
Jasubulli
Jasu-bullia luultiin pentuna jackrusseliksi biggrin.gif ! Toi on ehkä paras! Se tyypillinen on pit bull, "tappajakoira". Koirapuistossa aika usein tullaan suoraan kysymään, että minkä rotuisia nuo on, ei paljon arvailla. Aika usein, kun kertoo rodun, saa kuulla: luulin että ne on paljon pienempiä (meidän uros melko kookas), eikö ne ole kauhean vihaisia/äkäisiä jne.

Ennakkoluulojen kanssa saa elää, kun on tällaisen rodun valinnut, toisten mielestä ulkonäkö on pelottava, toisten (kuten minun) hauska ja komea.
Eden
Enkut eiköhän niitä siellä australiassa kasva? laugh.gif Sieltä alat tuoda maahan uutta harvinasta rotua! biggrin.gif

Huvittavaa myös on, kun moni kattelee pitkään tota pentua ja kysyykin vielä, että minkä rotuinen on (vastaan thai ridgeback). Sitten menee pari minuuttia ja tehdään loistava havainto "Sillähän menee karvat väärään suuntaan selässä!" biggrin.gif Ihanko tosi wink.gif Hirveen useesti saa kans selittää, että ihan rotuominaisuus on, ettei toi pentu oo mitenkään "sairas yksilö" tongue.gif

Ja tuli vielä Shogunin viestistä mieleen, että mäpä olen kerran tunnistanut ihan ekalla arvauksella shiban, vaikka niitä en ole kuin joskus kuvissa nähnyt! thumbup.gif Tuli hämärän aikaan lenkillä vastaan ja ajattelin, että ei voi olla mikään muu kuin shiba, on niin muista erottuva se pää ja kaula.. (vaikka ei mitkään amstaffiposket olekaan, mutta silti jotenkin "paksut.." Äh, en mä osaa selittää mutta jokainen varmaan tietää mitä ajan takaa.. whistling.gif )
Retu -97
Yleisin kommentti on ollut: "Onkos noi niitä laivakoiria?" Siis niitä shipperkkejä...
Kun olen kertonut, että eivät ole laivureita, vaan saksalaisia pystykorvia, niin sitten on ollut ilme tämmöinen blink.gif Olen sitten lisännyt, että toi pienin (oranssi-soopeli) on pomeranian (pommi), ja nämä 4 ovat sitten kleineja (kleinspitzejä) ja tuo yksi on sitten mitteli (mittelspitz)....
Joskus on tuon pommin jotkut sotkeneet jopa chihuun... lookaround.gif whistling.gif
Lapinkessu
Meän lapinkoirat on yleensä joko sekarotuisia tai sitte ihan oikein lapinkoiria... toi soopeli varmaan käy pystykorvasta ku väri on vähän sinnepäin. Kessua kukaan ei ole tunnistanu miksikään, yleisin kommentti on että ei kai toi ole samaa rotua ku noi muut. Ja sanaa keeshond kukaan ei ole kuullutkaan... mikä?... keeshond... mikäconfused.gif?... entinen hollanninpystykorva, jolle on annettu tollanen kansainvälisempi nimi jokunen vuosi sitte... ai jaa vai sellainen... unsure.gif
Lydia
On tuota meidän tyttöä vaikka miksi luultu, rodultaanhan se keskikokoinen portugalinpodengo, yleisimmät arvaukset ovat: sekarotuinen & kromfohrländer,
mutta on yllättävän paljon sellaisiakin, jotka rodun tunnistavat smile.gif
pocahontas
Meidän Eurasier neiti on aina joko sekarotuinen tai suomen pystykorva tai kiinan pysty korva, kun korjaan niille jotta tämä on kyllä "eruasier " niin mulle moni on väittänyt että ei sellaista rotua ole rolleyes.gif
-Heidi-
Meidän perulaista on veikattu mm. harjakoiraksi (hyväksyn vielä erheen), whippetiksi (no joo....) ja sitten paras on ollut kääpiösnaku blink.gif Joku vähän enemmän koiraroduista tietävä on sitten veikannu xoloa, ja jokunen jopa perulaista tongue.gif
Hirvikoira
Valkoisia ruotsinhirvikoiria on luultu mm.laikoiksi ja huskyiksi. Messarissa -02 ryhmäkehän kokoomakehässä ryhmätuomarina ollut hieno rouva (olikohan sveitsiläinen) lausui kohdallamme " Oo, laika!". Meni vissiin ne vähäsetkin mahdollisuudet, kun oli pakko rouvaa korjata, että kyseessä on kyllä "Swedish White Elkhound". rolleyes.gif
san-na^
Meillä harmaita sudeksi(excl.gif) ja harmaaksi, ja valkeeta huskyksi, laikaksi, sekruksi ja sudeksi!
nimim. omistan susia baa.gif
Mira
Meillä huskyt yleensä on ihmisten mielestä susia, jotkut ovat jopa sanoneet että "älä sinä tyttö valehtele, susi se on", kun oon korjannu et husky tämä kylläkin on biggrin.gif
Usein myös ihmiset luulee niitä laikoiksi.

Porokoiraa on taidettu kerran luulla saksanpaimenkoiraksi.
Sylppa
Suomenlapinkoiraa ei moni tunnista vaikka on kuitenkin aika ylhäällä rekisteröinneissä.
Useimmiten ihmiset kysyvät mikä rotu kun on on niin nätti.
Kaupungissa kävellessäni koiran kanssa ohi ajavasta autosta huudettiin, eikö olekin porokoira tuo koirasi. Tiesivät kuitenki että lappiin koiran rotu liittyy sleepy.gif
Maritsa
LAINAUS(Mira @ 4.4. 2004, 19:52)
Meillä huskyt yleensä on ihmisten mielestä susia, jotkut ovat jopa sanoneet että "älä sinä tyttö valehtele, susi se on", kun oon korjannu et husky tämä kylläkin on biggrin.gif
Usein myös ihmiset luulee niitä laikoiksi.

Porokoiraa on taidettu kerran luulla saksanpaimenkoiraksi.

Niin meidän Merriä tosiaan luultiin sakemannin pennuksi wink.gif
Ja kun se mukana valjakkotapahtumissa reissasi niin taisipa aika moni miettiä "mitä sukulinjaa noin oudon näköinen husky muka on.." wink.gif

Ja noista huskyista tosiaan ne yleisimmät on susi ja laika, tuota isoa valkoista urosta on kyllä valkoiseksi paimenkoiraksikin luultu wink.gif
NiinaJ
Niinkuin jo edellä valkoisen omistajat kertoivatkin, täälläkin Lukaa luultu monesti laikaksi...Tosin itsekin loistin rotutuntemuksella viime viikonloppuna Kalajoen ryhmäntlyssä, luulin siellä länsilaikaa valkeaksi...smile.gif Ja Minna + Sanna, se oli se SAMA mitä te luulitte Siilinjärvellä valkeaksi:)
^Minna^
LAINAUS(NiinaJ @ 6.4. 2004, 22:43)
Niinkuin jo edellä valkoisen omistajat kertoivatkin, täälläkin Lukaa luultu monesti laikaksi...Tosin itsekin loistin rotutuntemuksella viime viikonloppuna Kalajoen ryhmäntlyssä, luulin siellä länsilaikaa valkeaksi...smile.gif Ja Minna + Sanna, se oli se SAMA mitä te luulitte Siilinjärvellä valkeaksi:)

Juu! Hävettää vieläkin blush.gif biggrin.gif
Jazz
Miun itälaika pentua on monikin luullu karjalankarhukoiraksi. Mustavalkoinen viel ku on väriltään.. tongue.gif
Titta
Jämtlanninpystykorvaa on luultu harmaanorjanhirvikoiraksi, karjalankarhukoiraksi ja "sudeksi" nimitelty... blush.gif

Saksanseisojaa on luultu irlanninsusikoiraksi ( blink.gif )

Suomenajokoiran nyt melkeinpä kaikki tunnistaakin...Ja yhdesti en tiedä oli syy koirassa vai ihmisessä, mutta jopa yksi todella tunnetty koiraihminen sanoi että onpa kiva beaglen pentu lookaround.gif

Partacollieta täällä "pohjoisessa" veikataan hyvin usein sekarotuiseksi (täällä Kajaanissa on vain meidän Murun lisäksi yksi partis) tai sitten bobtailiksi shifty.gif Ja snautseriksi joku hyvin "koiraihminen" on luullut thumbup.gif
ninnico
ketuiksihan nuita luullaan ihan yleisesti smile.gif

ja näyttelyissä olen saanut huutia suomenpystäriharrastajilta kun olen kehdannut noin rumia suomenpystykorvia ihmisten ilmoille tuomaan biggrin.gif

joku rouva kyseli myös kerran että ai kun kiva. tehdäänkö basenjia jo pitkäkarvaisenakin versiona biggrin.gif
Titta
ninnico, minkäs rotuisia koiria sinulla sitten on ? blush.gif
NiinaJ
LAINAUS(^Minna^ @ 8.4. 2004, 08:15)
Juu! Hävettää vieläkin blush.gif biggrin.gif

Kuten myös teehee.gif ...Mut se on kyllä niiiiin valkoisen näköinen. Se oli Kalajoella länsilaikojen ROP.
Taico
Itälaikaani on luultu yleensä sekarotuiseksi, karjalankarhukoiraksi tai siperianhuskyksi... wink.gif Harvat tunnistavat oikean rotuiseksi. Jos totta puhutaan niin muut kuin laikaihmiset eivät ole sen rotua oikein arvanneet tähän mennessä blush.gif
san-na^
LAINAUS(NiinaJ @ 6.4. 2004, 22:43)
Niinkuin jo edellä valkoisen omistajat kertoivatkin, täälläkin Lukaa luultu monesti laikaksi...Tosin itsekin loistin rotutuntemuksella viime viikonloppuna Kalajoen ryhmäntlyssä, luulin siellä länsilaikaa valkeaksi...smile.gif Ja Minna + Sanna, se oli se SAMA mitä te luulitte Siilinjärvellä valkeaksi:)

Niinku Minna jo laitto, HÄVETTÄÄ HIRVEESTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hyvä etten kysyny: "Kenen valkeee tää on?"
(joo, tiiän et noi lainausmerkit on tyhmät, mut jos ope lukee puskaa, niin vois öikän numbo nousta *I'm nero*)
osku^^
LAINAUS(Sylppa @ 5.4. 2004, 08:05)
Suomenlapinkoiraa ei moni tunnista vaikka on kuitenkin aika ylhäällä rekisteröinneissä.
Useimmiten ihmiset kysyvät mikä rotu kun on on niin nätti.
Kaupungissa kävellessäni koiran kanssa ohi ajavasta autosta huudettiin, eikö olekin porokoira tuo koirasi. Tiesivät kuitenki että lappiin koiran rotu liittyy sleepy.gif

Joo,meillä on käynyt lapinkoiran kanssa niin,että ihmiset kyselevät et mitä rotuja tuossa on?
ninnico
kone ollut hajalla. näin kauan on kestänyt ennenkuin pääsin vastaamaan kysymykseen että mitä koiria sillä ninnicolla nyt onkaan smile.gif

ja nehän on tiätty shiboja wub.gif wub.gif wub.gif
Jennina
Ei erityisemmin oo luultu muuta ku jämtiksi.. blush.gif Kille tosin oli silloin viel pentu... wink.gif dogrun.gif
~Shogun~
Ihmettelen suuresti... eikö thaita olla luultu pinseriksi koskaan?
Ninnicolla on tosiaan shiboja wink.gif meidän Kiin poika ja pojanpoika biggrin.gif Viimeisimmässä mätsärissä tuomari sanoi että ompas ihanat _hamsterinposket tällä_ koiralla thumbup.gif
Irezumi
Meidänkin shibaa on luultu suomenpystykorvan pennuksi. Yhdessä näyttelyssä eräs hyvin 'tietäväinen' mieshenkilö sanoi shibamme ko. rotuiseksi, kun sitä joku meiltä kysyi. Hän siis vastasi kysymykseen meidän puolestamme ja aivan päin mäntyä. Mieheni tokaisikin siihen, että 'ei sinne päinkään' ja kertoi oikean rodun.
Pomeraniaamme luuli eräs lapsukainen myös pystykorvan pennuksi biggrin.gif
Podengot ovat onneksi sen verran omalaatuisen näköisiä, että niiden rotua harva menee arvailemaan vaan kysyy sitä meiltä.
Pompula
useimmat vastaan tuliat luulevat että talutan lelukoiraa koska se on niin pieni ja lelun näkönen blink.gif No se on kyllä pieni kun on vasta 3kk..ja sitten mummo ei voi kuvitella sitä koirakasi kun se on niin karhun näkönen huh.gif
Lovebanshee
Meidän Chow Chow:ta on luultu Suomenpystykorvaksi ja eräs mies väitti sitkeästi sitä Huskyksi biggrin.gif . Kerran eräs nainen kysyi koiraltani"Mitäs Pekingesi? thumbup.gif

Suurin osa vastaantulijoista kyselee heti onkos tuo Sinikieli.
neatut
Malamuutteja puhutellaan yleisimmin huskyksi, ilmeisesti koska monilla on mieleyhtymä rekikoira = husky..
Vanhempaa harmaata urosta luullaan usein isokokoiseksi jämtlantilaiseksi, varsinkin metsämiehet kyselee ollaako käyty metsällä rolleyes.gif
Mustavalkoista narttua kerran eräs väitti kivenkovaa karhukoiraksi (ja väitti vielä itse olevansa karhukokeiden tuomari..)
Kerran taajamassa koiraa ulkoiluttaessa eräs nainen tuli sättimään minua väittäen pentua susi-hybridiksi. Meinasin itsekin jo kimmastua kun ei uskonut että kyseessä on puhdas malamuutti ja kerroin hänelle vastustavani itse hybridejä täysin.. Intti vaan minulle että hybridi se on, näkeehän se jo kauas. dry.gif
Pitsi
Minun mittelspitziäni luultiin pentunaaina samojediksi.Tällä hetkellä vakioveikkaus on japaninpystykorva.
Triad
Meijän hirvikoira on sekoitettu jämtlantiin =)
Dogomami
Kävelin Dogo Argentinoni kanssa lenkillä ja bout 16 vuotias tyttö huutaa : stupid.gif äiti kato ,tuol on toi mun lemppari rotu, toi on vaa valkoinen bokseri.. Katoin tyttöä ja koiraa ja oli pakko sanoo et toivon et ei oosun lemmparis, se ei meinaa oo bokseri.. tyttö meni hiukan hiljaiseksi, mutta niin menin minäkin.. w00t.gif
jööttifani
oops.gif Gööttiäni on luultu minishäferiksi dry.gif , harmaan pennuksi rolleyes.gif , harmaan ja corgin sekoitukseksi sleepy.gif ja corgiksi blink.gif . Koirallani on häntä joten harmaan pennuksi luulemisen ymmärtää vielä... sleepy.gif
Narttuani (töpö) on ihmetelty, luultu isomman (uros!) pennuksi lookaround.gif ja kyselty että onko samaa rotua edes? sly.gif Ja päivitelty kun on häntä leikattu... confused.gif
Nykyään onneksi göötti on sen verran tutumpi rotu jo täälläkin että eivät enää sotke sitä joksikin muuksi roduksi/sekoitukseksi. thumbup.gif
HoneyDream
Pommia luultu kleiniksi, suomenpystykorvan pennuksi, karhun pennuksi, harvoin ruvetaan erikoisemmin arvailemaan, kaikista yleisin veikkaus on kuitenkin jonkun pystykorvan pentu. sleeping.gif
~keiko~
meitin shibaa on luultu pystykorvan pennuksi, chow chowksi, joksikin ketun ja koiran sekoitukseksi...Yleensä arvaukset on että joku pystykorvahan se on. Ja nykyään moni tulee kysymään/sanomaan että "onkos tää toinen niistä japanilaisista" biggrin.gif ja onhan se..
Eräässä mätsärissa jokunen aika sitten kuulin vaan sivu korvalla kun eräs mies totesi koirastamme toiselle miehelle hiukan jahkailtuaan että "joo-o...pystykorvahan se. Samanlainen pers' reikäkin ja kaikkee" laugh.gif
Sundae
LAINAUS(~keiko~ @ 3.9. 2005, 19:48)
Eräässä mätsärissa jokunen aika sitten kuulin vaan sivu korvalla kun eräs mies totesi koirastamme toiselle miehelle hiukan jahkailtuaan että "joo-o...pystykorvahan se. Samanlainen pers' reikäkin ja kaikkee" laugh.gif

Aika mielenkiintoinen tapa tunnistaa koirarotuja laugh.gif laugh.gif
~keiko~
LAINAUS(Sundae @ 3.9. 2005, 21:21)
Aika mielenkiintoinen tapa tunnistaa koirarotuja laugh.gif laugh.gif

kyllä! biggrin.gif arvaa nauroinko mä smile.gif Loppujen lopuksi se mies uskaltaui tulla minulta kysymään koiran virallista rotua lookaround.gif Ja hiukan oli hämillään kun ei se ollutkaan tämä kotoinen pystykorva biggrin.gif
HoneyDream
LAINAUS(Sundae @ 3.9. 2005, 20:21)
Aika mielenkiintoinen tapa tunnistaa koirarotuja laugh.gif laugh.gif

laugh.gif Totta tosiaan..!
hyrrä
Farkkujen kanssa liikkuessa on tullut kuulleeksi jotakuinkin kaiken mahdollisen, siis lapset ei tunnista välttämättä edes koiraks... biggrin.gif Roduista yleisin väärä ehdotus on varmaankin basenji tai dobberi, pinseriä on ehdotettu, samoin erilaisia vinttikoiria ("onks tää se afgaani?" "-öööh... EI."). Suosikeiks on noussut muutama muiden seasta:

"Missä sun maltankoirat on?" koirapuistotuttu kysyi kun olin ilman koiria liikkeellä.

keskustelu mustalaismiehen kanssa hississä.
-Onks toi toopermanni?
-ei
-no onks se sit se rotveiler?
-no ei oo sekään.
-onks se sit kuitenkin vihanen?
-eipä juurikaan
-no ei se siltä näyttänytkään...
jep.

tai keskustelu jonka kävin koiraihmisen kanssa kadulla kun talutin kahta aikuista farkkua ja valko-brindle väristä whippet pentua....
-Ai, sulla on uusi pentu.
-joo.
-Koska se vaihtaa värinsä tollaseks ruskeeks?
-ööööh...... toivottavasti ei koskaan? confused.gif

Sit jostain syystä yleisiä kysymyksiä on myös nää "onks tää se rotu joka ei hauku?" Tämä kysytty samaan aikaan kun koira on louskuttanut jotain oravaa koirapuistossa. ja toinen ikivihreä "onks tää se karvaton koira" - kysymys ihmiseltä, joka samaan aikaan rapsuttaa koiraa...

Viszla on myös kuultu, samoin kun rhodesiankoira. Cirnecoakin on ehdotettu, mitäköhän muuta. Sfinksikoiraa...

vähän OT, meidän englanninkääpiöterrieri on melkein aina kääpiöpinseri, meinasin saada yhden koiraihmisen silmilleni dösässä kun se suuttu kun vastasin jollekin toiselle ihmiselle, ettei se ollut kääpiöpinseri "no mikä se sit muka on!?!". Että sellasta. biggrin.gif
Erjis
Ovatkos nuo niitä vinttikoiria tai juoksijakoiria, kyselevät monet ihmiset nähdessään meidän koirat. Cirneco dell'Etna on sen verran harvinainen rotu, etteivät ihmiset sitä yleensä tunnista. Cirnecoita on luultu whippetiksi, faaraokoiraksi, basenjiksi, pinseriksi ja kerran eräs dobermannin omistaja ihmetteli, että mistä olette löytäneet noin kauniinvärisen dobermannin pennun! Meidän Nala-italianvinttikoiraa taas luullaan useimmiten cirnecoidemme pennuksi tai whippetiksi. Italianvinttikoirakin taitaa olla vielä sen verran harvinainen, etteivät useimmat ihmiset tunnista rotua. Ja eivät ihmiset useinkaan huomaa, että cirneco ja italianvinttikoira ovat eri rotuja, vaikka kokoero on huomattava ja ovathan ne aika tavalla eri näköisiäkin!


Sandra
Meidän mitteliherraa on luultu usein suomenpystykorvanpennuksi, sekä tietysti kleiniksi ja joskus "väärän väriseks samojediks" tongue.gif. Paras oli ehkäpä se, kun eräs mies tuli kysymään, että onkos tämä nyt sitten se maltankoira tongue.gif Sitten oli vielä joku, mutta en nyt muista sitä...
Kotikisu
Japsia on luultu mini-samojediksi, maltankoiraksi ( sleepy.gif ), kissaksi...
Reyal's
Meidän mitteliä on luultu sheltiksi biggrin.gif Myös sekarotuinen on aika yleinen veikkaus confused.gif
Joku on myös joskus kysynyt, että onko se ketun ja pystykorvan risteytys laugh.gif
metsämarja
Harmaita on luultu mm. sudeksi, jämptiksi, samojediksi blink.gif w00t.gif

Laitampas vielä sekarusestammekin. Eli Vilmassa on sakemannia, mustaa labradorin noutajaa ja kultsua. Vilmaa luultumm. sekemanniksi, suomenajokoiraksi, dreeveriksi...
Pisara
LAINAUS(Retu -97 @ 2.4. 2004, 18:18)
Joskus on tuon pommin jotkut sotkeneet jopa chihuun... lookaround.gif whistling.gif

Chihuahuaan ohmy.gif Ei se kyllä siltä näytä, ei sitten millään. blink.gif biggrin.gif
HoneyDream
LAINAUS(Pisara @ 30.11. 2005, 13:14)
Chihuahuaan ohmy.gif  Ei se kyllä siltä näytä, ei sitten millään. blink.gif  biggrin.gif

Sama täällä. Ei ole chihua nähnytkään... Mutta silti jaksetaan luulla ja uskoa. sleepy.gif
Varmaan ei koirattomien ihmisten mielestä ole muita pieniä koiria kuin chihuahua
(ja kaikki ihmiset lausuukin sen väärin... rolleyes.gif ), joten aina intellään "Siis se ei vai ole chihuvahuvahuva??"... blink.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.