Täällä taas epätoivoisesti yritän herättää jonkinnäköistä molosseihin ja tokoiluun/ harrastamiseen liittyvää keskustelua ...
Kertoilkaa juttuja, kokemuksia, mikä ollut hankalaa, mikä juttu jäänyt ikuisesti mieleen... Sana on vapaa!
Tuli vaan aihe mieleen kun tosiaan eilen oltiin ottamassa tottista ja Alma oli varsinainen pönde... Vettä tuli kaatamalla ja näin ollen toiminta oli sen mukaista... Paikallamakuu meni ihan pipariksi, kun neitokainen ei voinutkaan maata paikallaan, vaan alkoi pikkuhiljaa nousta kyyristellen pystyyn kun on NIIIIIIIN epämukava olo . Painiksihan se sitten meni ja lopputuloksena makaava koira (onnistuin siis! ) ja LITIMÄRKÄ ohjaaja (niin, olihan se nurmi vähän kosteaa...).
Muutoin on meillä mennyt tottis ihan kivasti, sairasloman aikana on likka oppinut noutamaankin !
Miten olette muuten noutoa opettaneet? Meillä pakkonoutona, vaikka Alma onkin varsinainen "avustajakoira" , eli kantelee suussaan kaikkea mahdollista),muuten ei olis varmaan ikinä oppinut luovutusta.

meillä on vaikeahkoa ollut tuon Uppiksen kanssa se, kun sillä on tuota massaa, ja seuratessa on hyvä antaa koiralle vähän paloa, niin Uppis sitten jyrää päälle ihan tosissaan siinä sivulla.........Bullmastiffi sylissä ei ole kiva juttu kun yrittää kävellä suoraan.....

Vaikeaa on taasen tämän omistajan kanssa pitää treenit tarpeeksi lyhyinä, ettei koira kerkeä tylsistymään ja lähtemään kapulan kanssa kouluttajasta ohitse vähän inspiroivimpiin puuhiin. Se, voi pojat !, se se vasta on vaikeaa !!

Hankalinta meillä on ollut ja on edelleenkin nouto. Varmaan johtuu enimmäkseen koulutusvirheestä (olen kait kieltänyt liikaa pentuna ottamasta tavaroita suuhunsa) ja osin varmaan luonnekysymyskin. Kun ei ota esinettä suuhunsa niin ei ota, vaikka saalisviettisenä liikkuvan perässä juokseekin. Sitten tuli pientä edistysaskelta niin että koira otti esineen suuhun, vaikka pudottikin heti. Sitten kerran ollessani uittamassa koiria heitin kepin veteen ja Ruttu toi sen. Ja toi taas. Ja taas. Se tuntui hienolta.

Kuivalla maalla sitten edistystä ei tapahtunutkaan. Kunnes tein tokoagikouluttajan ohjeen mukaan niin että menin vain koulutushallin lattialle istumaan, en antanut käskyä, istuin vain rauhassa. Pallo oli vieressä. Sitten vähän liikautin palloa ja kappas vaan, Ruttu toi sen. En antanut käskyä joten koira ei olisi tehnyt virhettäkään vaikkei olisi palloa tuonut. Mutta kun palloa vähän liikautin ja koira sen otti suuhunsa niin kehuin tietysti mahdottomasti. Kiitos Kirstille hyvästä vinkistä!

Edelleenkään nouto ei ole hyvä, mutta olen nähnyt että noutaahan tuo koira sittenkin. Luulin ettei se nouda ikinä. On vain ollut taukoa, kaikenmaailman kiireitä joten vaikea saada kunnon edistystäkään.

Meidän tottistelu on ollut varsinaista aaltoliikettä. Ennen niin varma liike ei enää niin varma olekaan, ja päinvastoin. Treenitauot tekee tehtävänsä, mutta kiva nähdä että koira nauttii harjoittelusta silloin kun sitä tehdään. Itse olen ollut erityisen tyytyväinen koiran kontaktiin ja iloisilla luoksetuloilla ollaan hämmästytetty vääräuskoisia (niitä joille pk-kilpailuoikeudet kertovat koiran koulutettavuudesta ja paremmuudesta) Ei vaan, täytyy kyllä sanoa että en ole kentällä tavannut vielä ketään joka meitä olisi syrjinyt tai muuten käyttäytynyt ikävästi. Kyllä suurin osa koiraihmisistä kuitenkin ovat niitä mukavia ja avarakatseisia ihmisiä.

Toisen koiran kanssa minulla on ollut aivan eri tavoitteet ja lähtökohdat tottisteluun. Veran kanssa olemme harjoitelleet vain harjoittelemisen ilosta, kun Rutun kanssa touhu oli jossakin välissä "puolitotista". Koen suurimman saavutuksena Veran kohdalla sen että se oppi pysymään paikallaan käskystä, luulin että alkuharjoittelu on kovemman työn alla. Niin, koirakohtaisiahan tavoitteet ja harjoitukset ovat.

Edesmenneen bokserin kanssa lämpimänä tunteena on jäänyt fiilis joka minulla ja koiralla oli alokasluokan tokokokeessa kun koira taisi olla jo 9,5 v. Menin kokeeseen vailla suurempia tavoitteita ja yritin ottaa kokeen lähinnä kivana yhdessäolona ja harjoitustilanteena. Aika hyvin onnistuttiin vaikka olenkin kauhea kisajännittäjä.

Tottisharjoittelun tekee hauskaksi sen kun harjoittelee joskus vallan kummallisessa paikassa, sateella ja pakkasessa, niin ja vedessä Ja se on mukavaa että siinä saa käyttää mielikuvitusta ja sekoittaa vaikka agilityä joukkoon (putket, pöydät, kepit). Vastoinkäymiset ja virheet kuuluvat asiaan (miten paljon sitä ITSE niitä tekeekään!) mutta ilman niitä ei tulisi edistystäkään.
Harjoittelun psykologisin vaikeus taitaa olla siinä että pitää aika ajoin muistuttaa itseään ja muita siitä ettei tottistelu niin vakavaa ole. Joskus sen hauskuuden unohtaa jos jokin on mennyt vikaan.

No jos jonkinlaisen hauskan asian tottistelun parista ottaisin esiin niin se oli se kun Rutun kanssa mentiin käyttäytymiskokeeseen. Läsnäolijat varmaan ihmettelivät aluksi rotua jne., kunnes seuraamiskaaviomme aikana ystäväni kuuli kun joku oli hämmästyneenä lausahtanut "sehän on koulutettu"

Onkohan näissä kirjoituksissa jokin pituusraja Pian varmaan on

Nuoremman koiran kanssa en ole tottisliikkeitä juurikaan harjoitellut – satunnaisesti olemme harjoitelleen luoksetuloa, maahan menoa ja sivulle tulemista sekä ”ilmaisua”. Luoksetulo oli helppo opettaa, mutta käskyn toimivuudesta tositilanteessa minulla on omat epäilyni ....maahanmeno sujui vauhdikkaasti siihen asti, kunnes yhden ainoan kerran jouduin ulkona käyttämään lievää voimakkaampia pakotteita. Nyt Nestori harjoittelee maahanmenoa taas sisällä makupalan kanssa Sivulletulossa tuo moppe keksi kerran pentuna loikata mua vasten, ja minä puupää nauroin sille...sitä tapaa sain sitten karsia pois. Eikä juurikaan naurata kun 55-kiloa hyppää olkaa vasten (vaikka se sen jälkeen tuleekin ihan kauniisti sivulle). Ihan alkuun yritin opettaa Nestorille esineruutua, ja se sujuikin hienosti – koira etsi esineitä mielellään, toi ne lennokkaasti ja luovutti yhtä lennokkaasti. Sitten rupesin pennun kanssa () hieromaan tuota luovutusta, sillä tuloksella että tällä hetkellä koira EI nouda yhtään mitään. Ihmisen hajuiset esineet se kyllä löytää ja ”ilmaisee” ne, muttei ota mitään suuhunsa. ”Ilmaisu” on ollut suhteellisen helppoa, riittää kun Nestorin nenän edessä heiluttaa nakkia ja kysyy ”haluatko” – sillä saa ääntä aikaan (ei välttämättä kuitenkaan haukkua) enemmän kuin tarpeeksi.

Nestorin kanssa vaikeus on toisaalta koiran ”puupäisyys”, toisaalta sen äärimmäinen herkkyys, mikä on (mielestäni) molosseille tyypillistä (vaikka koira ei muuten olisikaan mikään pehmo).

Ekan bullmastiffini Bean kanssa vaikeita asioita olivat liikkeestä istuminen, nouto ja ilmaisu haukkumalla. Liikkeestä istumista se ei koskaan oppinut niin, että olisi tehnyt sen ensimmäisellä käskyllä. Noudon kanssa oli ongelmia pitkään, kun koira kantoi mitä tahansa tyhjästä kaljapullosta metalliesineeseen, mutta ei suostunut noutamaan PUISTA kapulaa. Olin siihen mennessä käyttänyt jo aivan liikaa pakotteita koulutuksessa herkän nartun kanssa , joten pakkonoutoa en edes harkinnut. Koulutusohjaajan kanssa päädyimme hyödyntämään koiran ”kateutta”. Bea oli äärettömän tarkka omista tavaroistaan, joten treeneissä kaikki koirat saivat leikkiä Bean kapulalla ja noutaa sitä, Bea sai vain katsoa vierestä. Sen jälkeen lähti nouto sujumaan. Ilmaisun kanssa tehtiin töitä puoli vuotta – provosoin Beaa kaikilla mahdollisilla tavoilla, ennenkuin sain siitä pihahdustakaan irti. Pikkuhiljaa ilmaisu vahvistui, mutta kovin hyvä siitä ei koskaan tullut. Hiljaisen bullmastiffin, jolla on vielä äärettömän korkea ärsytyskynnys, härnääminen haukkumaan on työläs tehtävä.....Helppoja opetettavia olivat mm. hyppynouto ja tunnistusnouto – tosin kisoissa se rouskutteli tunnistus- ja hyppynoutoesineet palasiksi

Beassa oli myös sitä molossin herkkyyttä, ja vaikka se oli pehmeä, se kesti ihmeen hyvin kaikki koulutuksessa tekemäni virheet (tosin ne näkyivät koiran koesuorituksissa)

P.S. Kikin koira taitaa olla ainoa BH-kokeen suorittanut napoli?

Vähän lyhyemmin tässä...

Vaikeinta tällä hetkellä: Nouto... Joskus oon saanut noottia meidän keppileikeistä...

Esteristä kivointa: Ruudun harjoittelu - helpolla paljon namia! Sen kun juoksee sinne keskelle missä namit odottaa...

Ikimuistoisin juttu: Virallisissa kisoissa maahanmenossa Esteri päätyi nenä tulosuuntaammepäin... Tuomari: "Pieni linjavirhe..."


Tokoilu Esterin kanssa on huisin hauskaa - virtaa ja intoa riittää, eikä treenit oo koskaan tylsiä! Koskaan ei nääs tiedä mitä se keksii . Esteri on virallisestikin suhteellisen kova, joten hyvin kestää mamman toilailut ja virheet...

Meillä ei ole vielä (koputtaa ankarasti puuta ) ilmennyt mitään suurempia ongelmia missään kohtaa koulutusta. Taas kerran täytyy todeta, että olen todella joutunut syömään sanani bullmastiffien suhteen , minulla kun oli tosiaan se käsitys että ne eivät tee muuta kuin syövät ja makaavat ...! Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt näiden vekkuleiden (tai ainakin Alman) koulutettavuudesta. Bullmastiffia tuntuu olevan aivan äärettömän helppo motivoida, ja kuten Taffinaff tuolla jo totesikin, tietynlaista herkkyyttä löytyy, eli pienetkin pakotteet riittävät. Kuitenkin tässäkin asiassa on kaksi puolta. Alma ainakin on samaan aikaan myös kohtuullisen kova koira, joka kestää pakotteita menettämättä toimintakykyään. Tämä on mielestäni aivan erityisen hyvä ominaisuus koiralla kuin koiralla, ja tietysti vielä vähän enemmän koiralla, jonka kanssa harrastetaan.
Ja on se aina joskus kiva käydä palveluskoiraseuran treeneissä, kun ihmiset katsovat vaitonaisina ja luovat toisilleen merkitseviä katseita meidän saapuessa kentälle. Sitten kun ovat nähneet meidän suorittavan liikkeitä, muuttukin ääni kellossa "Niin mitäs rotua tämä nyt olikaan???" . Niinpä niin...

Meillä on tottis ollut hetken aikaa tauolla, mutta Simo toimi aikaisemmin "kellona" paikallaanmakuussa.
Aikansa kun koirat olivat rivissä maanneet , alkoi kuulua jyrinää...Simohan se veteli sikeitä ja kouluttaja tiesi, että nyt aika riittää Aikaa meni siis noin 10 minuuttia. Paikallaanmakuu onkin ollut aina Simon vahvin osa-alue

Vanhemman uroksen kanssa nouto on ollut ongelma, Hades kun ei ole sitä tyyppiä joka suussaan kanniskelisi mitään. Simolla taas nouto on melko helppoa, sillä on kotona melkein aina jotain kanniskeltavaa suussaan.

Ihan yleisesti noiden kahden motivointi on ollut välillä hankalaa, riippuu täysin sen hetken mielialasta...mutta olemme ottaneet tokoilun ihan huvin vuoksi, eli ei suurempia paineita jos koiria ei satu huvittamaan kun kentälle mennään.
Jos tokoilu ei huvita, niin sitten Simolle jälkeä polkemaan tai Hadeksen kanssa hakua treenailemaan, niihin nuo kaksi eivät tunnu väsyvän

Mitenkäs nuo vaikeat ja helposti opittavat asiat muissa "lajeissa"? Miten esim. napolin opettaminen jäljestämään - mitkä asiat se oppii helposti, missä saattaa tulla vaikeuksia - tuleeko harjoitellessa ilmi sellaista, mistä voi sanoa että "tuo on NIIIIN tyypillistä napolille"?

Kuinka moni harrastaa hakua, ja miten olette opettaneet koiranne ilmaisemaan? Onko ilmaisun opettaminen hankalaa? Bullmastiffille on ihmisten etsimisen ja piilolla pysymisen yms. opettelu helppoa, mutta "risteily" on kuin tervanjuontia, eikä ilmaisu haukkumalla myöskään ole hakubullmastiffin vahvin puoli....

Alman kanssa on haun alkeita opiskeltu viime kesänä. Edellisen riisenini kanssa olen hakuillut myös ja sitä kautta tuttua puuhaa.
Alman kanssa ei tosin ole harrastettu kovin tosissaan, sillä pelastuskoirapuoli ei minua (ainakaan vielä ) kauheasti kiinnosta. Mutta omaksi iloksi opiskeltiin .
Ilmaisutavaksi valitsin haukun, siitäkin huolimatta, että Alma on varsinainen noutaja, eli rullailmaisukaan tuskin olisi ollut vaikea nakki. Tuossa vaiheessa (ikää +-6kk) Almaa kuitenkin kiinnosti metsässä kaikki muu paitsi esineet (muutaman kerran esineruutuakin otettu), joten ei muuta kun haukkua kaivamaan esiin.
Alma haukkuu normaalisti tosi vähän; joskus harvoin, kun ovikello soi. Yritin provosoida sitä haukkumaan kaikin tavoin kyykyssä ja "härnimällä" leluilla ja nameilla, mutta suu pysyi kiinni kuin ommeltuna . Sitten ajattelin kokeilla keinoa, joka on varmasti jollekin muullekin tuttu. Eli isäntä soittamaan ovikelloa ja me istutaan Alman kanssa olohuoneessa... Tulihan se haukku sieltä vihdoinkin ja pystyin kehumaan ylitsevuotavasti. Aluksi käytin apuna provosoivaa sanaa "sano", vaikka monet ekspertit ovat sitä mieltä, ettei sanaa saisi käyttää, vaan haukun pitäisi tulla itsestään ja koiran oppia käytämään sitä vaatimisen välineenä. No, me kyllä haistatimme siinä vaiheessa pitkät eksperteille ja saatiin kuin saatiinkin haukku tulemaan. Tuota provosoivaa sanaa ei edes tarvinnut käyttää kuin ihan alussa, eli muutamilla ensimmäisillä harjoituskerroilla (siis kotona). Otin kotonakin aina "maalimiehen asennon", eli olin esim. kyykyssä, kädet puuhkassa ja katse pois päin koirasta. Alma yhdisti haukun nopeasti asentoon ja näin ollen metsässäkään ei ollut ongelmia.
Jossain vaiheessa ensimmäisen juoksun jälkeen Alma lakkasi ilmaisemasta. Siitä näki että sen teki mieli haukkua, mutta se oli NIIIIIN innoissaan, että homma meni lähestulkoon aina höseltämiseksi ja mitä erilaisimpien äänten päästelyksi . Onpahan nähty sekin ihme, kun bullmastiffi sylkee lihapullia maalimiehen naamaan (Almalla oli lievästi sanottuna kiire syödä suu tyhjäksi, joten väkisinkin osa jäi kurkkuun jumiin...kakominenhan siinä alkoi..)
Tuolloin päätettiin pitää pientä taukoa, jotta lämmöt eivät metsässä kävisi niin korkealla. Tuo oli onneksi ohimenevä vaihe, sillä nykyään ilmaisu sujuu taas, ainakin kotosalla. Treeneissä ei vielä tänä vuonna olla käyty, kun on ollut tuo kinttu kipeänä. Saa nähdä josko harrastus jatkuu...

Boriksella tuo haukku muistaakseni tuli suhteellisen helposti kunhan ensin päästiin yli siitä vingun_kuin_kotontetuleaarit-vaiheesta. Rullaa ei juurikaan edes harkittu sillä tuon otuksen haukku on sen verran muhkeaa että se kyllä kuuluu kun koko kaikupohjakapasiteettiaan käyttää .

En ehkä osaa eritellä mitään juuri napoleille tyypillistä käyttäytymistä, koska kokemukseni napoleista ja niiden kouluttamisesta liittyvät vain Simoon ja Hadekseen.

Jäljen ajaminen Simon kanssa aloitettiin jo hyvin nuorena, olikohan n. 5 kk:n iässä. Ongelma on kova vauhti ja touhottaminen, usein mennään mutkat suoriksi. Löytää tosin jäljen hyvin uudelleen. Tämä vouhkaaminen ja touhottaminen on Simolle ominaista myös kotona...
Hakua Simon kanssa on kokeiltu muutamia kertoja huonoin tuloksin, mitäs sitä metsään kun minä olen paikalla
Aika näyttää mihin suuntaan luonne kehittyy, Simohan on vielä niin nuori.

Hades on taas aika päinvastainen tyyppi Simoon verrattuna, ottaa helposti ilmavainun ja kokoaa porukan yhteen, haluaa, että kaikki ovat Hänen näköpiirissään. Haussa kuumenee hyvin ja hakee maalimiehen jos jonkinlaisesta ryteiköstä.
Jälkeä ei suostu ajamaan, miksi sitä pitäisi alkaa maata nuuskuttelemaan kun kaikki ovat paikalla

Ongelma on ollut ilmaiseminen, eivät kumpikaan ole herkkähaukkuisia, mutta perinteisesti makupalalla on haukkua harjoiteltu ja se alkaa jo jotenkuten sujumaan.

Nykyisen koiran kanssa treenaaminen olisi ihanaa, jos koira ei olisi niin paineistuva. Essi on monessa suhteessa lähes unelma - se pitää taisteluleikeistä, syö kaikkea ja on tyytyväinen, jos saa palkkioksi toimintaa. Ennen Essiä en voinut käsittää miten joku voi palkata koiran lisäliikkeellä... esim. lähes puuduttavan tuntuisella seuraamisella. Essi rakastaa seuraamista.

Vaikeinta meille on ollut treenaaminen kentällä. Kun joku kiinnittää huomionsa koiraan, sen aivotoiminta lakkaa. Tai sitten minua vain vedätetään erittäin taitavasti

Eka bullmastiffini oli yleisön naurattaja, jonka bravuureita oli luoksetulo selän taaksen, paikallaolo kyynärpäät ilmassa ja kompastuminen luoksetulossa Haukkumalla ilmaistessa Emmi onnistui pari kertaa kaatumaan selälleen istumasta... Muille ei koskaan ollut sattunut niin... kummallista.

Kuten eikkiskään niin minäkään en ole vielä löytänyt totuuksia napolinmastiffin rotutyypillisestä käyttäytymisestä koulutusnäkökulmasta katsoen. Muuta kuin sen että napolinmastiffi ei näytä todellakaan käyttävän näköaistia jäljestäessään tai esineitä/ruokapurkkeja ylös nostaessaan. Jos en vallan väärin muista, niin olisko vihikoirista käsittelevässä artikkelissa mainittu jotain samantapaista. Ja yhteinen ominaisuus on helposti löydettävissä Ja vihikoiralla ainakin on erittäin hyvä hajuaisti, nehän ajavat todella vanhaa jälkeä.

Niin no, sen huomion olen tehnyt että ohjaajaherkkiä koiria ovat. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Siitä ei tule mitään jos napolia aletaan kouluttamaan omistajan testosteronit jylläten niin sanoakseni.

Toivottavasti mahdollisimman moni harrastaisi jotain ja antaisi tietoa miten harjoittelu sujuu niin voisi ehkä tehdä yhteenvetojakin.

Seuraavassa b&m jäsenlehdessä pitäisi olla juttu napolinmastiffin kouluttamisesta/kasvattamisesta. Kirjoittanut joku Kiki...

No mutta sepä hyvä sillä lehtihän on jo painossa eli varmaan lähtee kohti meidän postilaatikkoa joskus lähitulevaisuudessa

Sylvin kanssa vaikeinta on ollut paikallamakuu ja nouto. Nousee mielellään ylös ja on sellainen hienohelma ettei ainakaan mene maahan jos maa on märkä Tokopuolen bravuureja ovat luoksetulo ja vapaahyppy. Ilmaisu on Sylvillä ollut aina hyvä eli jos haukku kuuluu hakumetsässä, on maalimies löytynyt. Toistaiseksi ei ole vielä ikinä tullut virheilmaisua Haukkumisen opetteluun meni aikansa, mutta oppittu on säilynyt hyvin muistissa. Haukussa on hauskasti erilaisia sävyjä. Ensin on sellainen pieni äänenavaushaukku, sitten reilusti kunnon ilmaisuhaukkua jota seuraa lähes epätoivonen ja jopa falsettiin kohoava "Nakit tänne perk...!" haukkukiljaisu ja kun nakkeja ei vieläkään saa... on paras vaan jatkaa ilmaisuhaukkua kunnes emäntä ehtii paikalle ja suostuu siihen, että kaiken karjunnan jälkeen voidaan antaa palkkio. Hakutreeneissä Sylvi osaa laskea. Kun kolme maalimiestä on löydetty, on Sylvi yleensä sitä mieltä, että aivan turha on enää metsään lähteä kun kaikki on jo kerran löydetty. Neljännen tai viidennen maalimiehen etsintä on Sylvistä lähes käsittämätöntä ajanhukkaa vaikka töitä suostuu tekemäänkin. Agilityssä Sylvin suosikkeja ovat A-este, keinu sekä putki, jossa pönäkkä bullmastiffi kätevästi käännähtää puolessa matkassa ympäri palaten ulos sieltä mistä meni sisäänkin Kepit taas tuottavat hieman ongelmia. Sylville sopisi paremmin kaksi keppiä kerralla... norsu ei ole notkea

Selmalla on vielä hieman vaikeuksia keskittymiskyvyn kanssa eli hommat kyllä tehdään mutta unohdetaan aivan saman tien, että tekemistä pitäisi jatkaa. Maahanmeno on vähän sellaista maahan - istumaan - eikun maahan - istumaan - MAAHAN... Ihan viime aikoina tosin kontakti on parantunut reilusti ja keskittymiskykyäkin taitaa vihdoin olla tulossa lisää. Sylvistä poiketen Selma noutaa mielellään. Hakutreeneissä Selma on innokas osallistuja, mutta ei vielä aina ihan muista mitä kaikkea pitikään tehdä kun sellaiseen yleiseen söheltämiseen menee niin reilusti energiaa. Se hyvä puoli sekä Selmassa että Sylvissä on ettei kumpikaan juuri haahuile pois maalimiehen luota eli kummasti makkara vetää puoleensa Rauniot ovat vielä niin alussa, että niistä ei kamalasti ole sanottavaa. Katsotaan nyt miten lähtee sujumaan kesän aikana. Onneksi on treenejä koko kesä eli mahdollisuus pieniin edistysaskeliin on olemassa. Selma harjoittelee parhaillaan ilmaisua mutta toivottu haukku ei oikein irtoa. Sen sijaan Selma murisee raivokkaasti käskyllä "komenna". Harvoin murinan päälle irtoaa pieni haukku eli saapa nähdä meinaako neiti jatkaa ilmaisumurinaa jatkossakin ja miten siihen suhtaudutaan. Murina saattaa irrota myös intensiivisellä silmiin tuijotuksella. Toistaiseksi Selma on onneksi ymmärtänyt sen ettei näyttelykehässä ole lainkaan hyvä ilmaista yhtään mitään vaikka äippä välillä kontaktia haluaisikin.

Sylville käytän aika tiukkoja käskyjä ja Selma toimii paremmin hieman pehmeämmällä käskyttämisellä. Taffinaff varmaan muistaa ikänsä kuinka Sylvi kutsutaan luokse? Tänne käskyhän "pitää" antaa silleen kunnolla ja kuuluvasti... ja kas, Sylvi laukkaa intona suoraan eteen ja siirtyy siitä erillisellä käskyllä sivulle

"Tänne käskyhän "pitää" antaa silleen kunnolla ja kuuluvasti... " En voi kuvitella että mikään muu koira kuin Sylvi tulisi niin innolla luokse moisella käskyllä....Nestori esimerkiksi pitää tosiaankin kutsua luokse, ei käskeä. Taitaa olla aika herkkis urokseksi