Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Mitä harrastatte snautserinne/pinserinne kanssa?
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > FCI 2: Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat
nuuskamuikkunen
Siitä sitten vastailemaan. tongue.gif
Pauliina
Me ollaan harrastettu näyttelyitä mut ne on nyt hiukan jääneet ja seuraavaksi aloitamme tokon ja agilityn smile.gif
PikkuMyy
näyttelyt
Jaana
Enpä voinut äänestää, kun pystyi valkkaamaan vain yhden vaihtoehdon.

Meillä monitoimiporoilla harrastellaan vähän mitä sattuu...
Näyttelyitä muutamasti vuodessa, tottista treenaillaan ahkerasti. Tavoitteena olisi vanhimmalle TOKOsta 3:s ALO1 ja nuorimmaiselle BH, eikä se uroksellenikaan olisi pahitteeksi, mutta aika vain ei riitä. Myös Tokon AVO-liikkeitä hiotaan vanhimman kanssa, ja nuoremman + uroksen kanssa ollaan aloitettu noudon alkeet. Nuorimmaisen kanssa treneillaan lisäksi jäljestystä niin metsässä kuin pellolla. (pellolta haetaan tarkkuutta ja yritetään saada vauhtia hieman rauhallisemmaksi) Myös esineruutua otetaan silloin tällöin molemmilla nartuilla.
Vanhimman kanssa olen käynyt agilitytreeneissä, ja pariin kertaan epäviralliseen kisaankin osallistunut. Koira tykkää lajista, mutta ohjaajan kunto ei riitä.
Ollaan käyty myös koiratanssitreeneissä rolleyes.gif
Vetohiihtoa ei olla kokeiltu, kun ohjaajalla ei ole suksia, mutta koirani tuntien, olisivat varmasti siinäkin mukana täysin rinnoin. dogrun.gif

"Monitoimiporot" ovat siis p&s värisiä suursnautsereita cool.gif
-ronja-
Meillä harrastuksiin kuuluu agility (jonka tuosta äänestyksestä valitsinkin), toko ja näyttelyt. Koira vielä sen verran nuori ettei kilpailemaan olla vielä menossa.. mutta ehkä joskus tulevaisuudessa.. tongue.gif
anna :D
Agilitya ja näyttelyitä! smile.gif +kotitarpeisiin tokoa. cool.gif

Haluaisin ehkä kisata JOSKUS agissa ja tokossa. smile.gif
sitruuna
Pentukoulutuksessa ollaan nyt. Katsotaan jos siitä vaikka sitten toko-ryhmään jatketaan.
Agilityäkin olisi hauska kokeilla, mutta kaikki aikanaan... happy.gif
Näyttelyissä ainakin käydään. Jos menestytään niin ehkä siitäkin tulee harrastus.
---
smile.gif agilityä ja junnuja
Jettis
Agilityähän me. Kolmosissa ja yhtä voittoa vaille agivalio!:P
Kurotora
Eipä oo omaa snautseria tai pinsua confused.gif joskus pinserin aion hankkia laugh.gif ja sen kanssa sitten varmaan eniten tulen käymään näyttelyissä.. ja varmaan agilitya ja tokoakin voisi kokeilla oops.gif
Mona P.
Harmi, ettei voinut valita kuin yhden vaihtoehdon.

Vielä emme harrasta "mitään", koska neidillä ikää reilut puoli vuotta. Suunnitelmissa kyllä keväällä agilityn aloittaminen ja johonkin tottisryhmään pääsy. Tokoa ihan harrastusmielellä, agilityssä tavoitteita. Ei sitä voi vielä ihan varmasti sanoa mihin tuosta karvaisesta sitten on, mutta näin on suunniteltu wink.gif.

Näyttelyitäkin alamme satunnaisesti kiertämään, ensimmäisestä pentunäyttelystä erinomainen arvostelu. Kyseessä oleva taifuuni on siis musta snakutytsi happy.gif
Anzie^
Näyttelyissä ollaan käyty ahkerasti, mutta nyt kun ei ole enää mitään haettavaa (ainakaan Suomesta) niin eläkkeelle jääpi tuo jätkä. Ehkä joskus johonki ryhmikseen tmv. voipi ilmottaa, ihan vaan muistin virkistykseksi, ja kun poitsu nauttii näytelmistä niin paljon. Ehkä joskus jonnekkin ulkomaille ilmoitan, niin voi yrittää viimeistä CACIBia.
-ilona
Minulla on 11 viikkoinen kääpiösnautseri.me ei vielä harrasteta mitään muuta kuin käytöstapojen oppimista wink.gif mutta toko, agility ja näyttelytkin kiinnostavat tulevaisuudessa smile.gif
Nelet
Harmi kun ei voinut valita usemapaa vaihtoehtoa. Tokon sitten valitsin, se on meidän "päälaji" ainakin vielä. Lisäksi me kiertelemme näyttelyitä ja jäljestämme ahkerasti. Ensi kesänä agiin...
-maria-
No nyt ollaan vielä Ellin kanssa 'harrastettu' näyttelyitä (yhdet mätsärit ja jyvärin virallinen kehä). Mutta varmaan jotain agilityn/tokon tapaista biggrin.gif
Agilityn alkeita olemme hieman jo ottaneet, mutta emme voi vielä kunnolla aloittaa nuoren iän takia..
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.