
Koirahieronnassa on tärkeää tietää, mitä tekee. Ennen kotihieronnan aloittamista tulisi koira aina käyttää ammattilaisella, joka kartoittaa liikuntaelimistön kunnon ja havainnoi mahdolliset ongelma-alueet tai vakavammat piilevät vaivat. Hyvin koulutettu hieroja osaa tehdä koiralle esim. hermotustestejä, joilla saadaan selville lievätkin alkavat neurologiseen häiriöön viittaavat oireet. Ammattilainen antaa sitten omistajalle kotihoito-ohjeet ja varoittaa koiralla mahdollisesti ilmenneistä ongelma-alueista. On muistettava, että kevyelläkin vääränsuuntaisella tai väärään aikaan annetulla hierontahoidolla voidaan saada aikaan pysyviä,vakaviakin vaurioita, esimerkiksi raajojen alueella joten tieto on valttia.
Monet koirakerhotkin järjestävät paikkakunnillaan omistajille suunnattuja lyhytkursseja, joilla saa perustiedot koirahieronnasta. Valitettavasti nämä luennot eivät kuitenkaan aina ole asianmukaisten ammattilaisten toteuttamia, sillä monenlaisia hieroskelijoita on alalla.
Harrastekoirilla säännöllinen lihashuolto tulisi olla itsestäänselvää ja muutaman kerran vuodessa tosissaan olisi eduksi hakea myös ammattilaisen arvio mahdollisista muutoksista lihaksissa tai liikunnassa, joita omistajan itse on toisinaan vaikea huomata, sillä ne useimmiten alkavat pikkuhiljaa ajan myötä. Hyvällä lihashuollolla kyetään ennaltaehkäisemään vammautumisia sekä pidentämään koiran terveempää liikkumista vanhuusiässä.
Omistajille suunnattua kotihierontakoulutusta sekä ammattihierojakoulutuksia järjestää mm. Suomen Eläinterapiaopisto:
www.calendulia.com kurssit ja koulutus.