Siis mikä sekarotuisessa viehättää? Miksi siis tulit hankkineeksi sekarotuisen, etkä rotukoiraa?

Olin 4 kun Meidän koiruus tepsutteli ovesta..
Hmm.. rotu koirat maksaa aika paljon..
Seropit on just parhaita, koska sitten ei tartte pähkäillä että mikä puhdas rotuinen olis paras meille..

Ihan vain sen takia, että sopivan tuntuinen koira nyt sattui olemaan sekarotuinen. Tellua ottaessa olikin ideana ottaa seropi, mutta ei rotukoirakaan ollut pois suljettu vaihtoehto. Ransua etsiessä taas piti tulla pk-rotuinen rotukoira, mutta Ransu kuitenkin tuli ja on osoittautunut juuri minunlaisekseni koiraksi.

Ensimmäinen sekarotuiseni tuli minulle ihan sattumalta. Ollessani pieni siskoni etsi minulle koiran ja rotuvalinta osui sekarotuiseen.. ihana koira on ollut nuo 8,5 vuotta jotka olemme yhdessä viettäneet

Myöhemmin olen saanut olla tekemisissä useammankin seropin kanssa ja he kaikki ovat oikein ihania ja mahtavia koiruuksia..
Näyttelyt ovat myös olleet sijalla 1 harrastuksistamme ja ei turhaa ole sanottu, että kyllä se palkintokaappi voi täyttyä sekarotuisenkin toimesta..

sekarotuisissa minua viehättää se, että jokainen niistä on aivan varmasti omanlainen yksilö, eikä samanlaista toista varmasti löydy

Rotukoirat kyllä maksavat enemmän, mutta ostohinta on pieni prosentti siitä summasta, mitä koiraan uppoaa rahaa sen elinikänä.

Ja tuo luonnevika-väitös on vain pinttynyt väittämä, missä ei juurikaan ole perää - ihan samoin, kuin väite, että sekarotuiset olisivat terveempiä. Ihan samanlailla sekarotuiset perivät vanhempiensa geenit, kuin rotukoiratkin, ei ne viat siitä mihinkään tuulen mukana katoa. Nuo väittämät vaan tuntuvat olevan sellaisia automaattisia totuuksia, niistä kun ei ole missään mustaa valkoisella, vain mutu-tuntumaa.

Maksaa ja maksaa! Miksi kaikki puhuvat aina ensin rahasta. Koira on meille perheenjäsen ja meidän Nabu tuli siten, että veljellä oli aivan mukava narttukoira, jonka luonne ja kaikki ominaisuudet olivat ihan OK. Se että koira ei ollut 100% rotukoira ei siinä tilanteessa tullut edes mieleen. (Sitäpaitsi Leonberg on alunperinkin jo useamman ison koiran onnistunut sekoitus). Kun koiralle sitten löytyi sopiva urosehdokas, niin suhteen seurauksena syntyneitä pentuja ei tarvinnut kuin vilkaista, niin kaikki olivat myytyjä.

Sitäpaitsi; minusta tärkeintä oli se, että minä en valinnut Nabua, vaan se valitsi minut. Pentuja seuratessani Nabu katseli vain minua ja minä katselin sitä. Kun toiset pennut nahistelivat tuliaiseksi tuomieni siankorvien kanssa, tämä ei sen kummemmin osallistunut kaikkien korvien omimiskisaan. Sekin päättyi siihen, että vaikka pennut olivat jo sen ikäisiä, että hampaissa löytyi, niin lopulta emo nousi aikansa juttua seurattuaan jaloilleen ja putsasi koko korvakasan parempiin suihin. Siihen loppui se nahistelu.

Siis miksi ja miksi; kun elo ilman koiraa pelkkää teeskentelyä. Oli sitten rotu mikä tahansa.

Mä olin aina halunnut koiran ja eikä tavoitteena ollut mitkään näyttelyt. Enkä mä tiennyt edes siinä vaiheessa niistä kaikista ihanista tavoista harrastaa koiran kanssa. Koira tuli meille hyvin yllättäen kuitenkin, eikä siinä tehnyt sellaista tutkimusta, onko se sopiva tai ei, ja mihin tarpeeseen sen kummemmin. Sekarotuinen oli silloin valinta.

Sitten 2v myöhemmin tiedettiin vähän enemmän, mutta seuraavan koiran hankkiminen voikin sitten olla jo tosi vaikeaa, kun tietää nyt rotukoiran ja harrastuksien jälkeen älyttömän paljon enemmän.

Kahdella koiralla harrastetaan, eikä kolmannelle ole sijaa vielä meidän perheessä.

Se vain tuli meille tuttujen kautta

Julia tuli meille vahingossa. Veljeni ns.pelasti sen edelliseltä omistajalta joka kohteli sitä huonosti (ko.henkilö oli sellanen "ai ku noi pennut on ihania"-tyyppi, kyllästy hetkessä hommaamiinsa pentuihin ku ne on sellasia kuseksijoita ja ei tottele . Julian piti vaan tulla meille väliaikaisesti etsimään uutta kotia mutta mites kävikään .

Wanda jäi meille narttuni Bessin vahinkopentueesta sillä pitihän itselle yksi "Bessi-kopio" jättää. Ei tullut emonsa kaltaista kilttiä ja rauhallista vaan hyvin toimelias ja sellainen vartiokoira-tyyppi, toki rakas kumminkin. Ulkonäöllisestikkin aika erilainen. Muutti 2v poikaystäväni luo ja kuuluu tähän meidän jengiin tiukasti edelleen.

Mun piti saada mummalta cottoni, ja uros tuli mumman työ astumaan Lottaa (joka opn siis kans cottoni). Sopivasti mumman toisella koiralla, Ellillä (havanais), oli kans juoksu samaan aikaan ja uros astui Ellinkin.
Ajateltiin sitte että otetaan tälläinen cottoni-havanais "vahinkopentu" näin mulle ensimmäiseksi omaksi koiraksi..

(Olenpas mä huono selittämään.. )

Niillä ei todellakaan ole vähemmän luonnevikoja tai muita terveysongelmia.
Tämä vanha "sanonta" vaan on niin pinttynyt ihmisten mieliin. Aivan kuten joku jo mainitsikin kaikilla koirilla on melkeimpä samat mahdollisuudet periä tietyt geenit, jotka aiheuttavat sairauksia jne...

Miksi meille tuli sekarotuinen..?

No ööö. Meille oli ihan sama mikä koira meille tulisi, kunhan se olisi söpö, ja ei mikään kauhean iso. Meille piti sitten tulla bordercollie ( ), mutta paikka oli keskisuomessa asti, eli liian kaukana, ja koirakin oli itse aika kallis.

Sitten kerran Turun sanomista löytyi "Mustavalokoisia koiranpentuja" (juuri hiihtoloman viimeisenä päivänä), jonne sitten soitettiin. Kaikki pennut olivat jo varattuja, mutta "tyyppi" lupasi soittaa meille, jos sieltä nyt sitten vapautuisikin yksi pentu.(pentuja ei vielä oltu käyty katsomassa) Taas tuli ns. pakit koiralta, ja aloin taas etsimään uusia ilmoituksia.

Illalla isäni kännykkään soitettiin, ja sielä sitten ilmoitettiin, että eräs tyyppi (tyypittelyä mulla o.o) ei ostanutkaan koiraa, koska he olisivat halunneet uroksen, ei narttua.

Niinpä sitten sovimme, että koira tuotaisiin jo seuraavana päivänä, ettei sen ihan yksin sinne kotiin tarvitsisi jäädä, ja niin meille tuli Ansa.

(kaunis selostus) Mutta sattumalta meille tuli sekarotuinen, ei sitä suunniteltu ,) Ja tyytyväinen olen!

(Olipas hauska lukea näin jälkeenpäin )

Koiruus luikki elämääni lähestulkoon salaa. Tarkoitus oli ottaa ensi keväänä PK-rotuinen koira, itseasiassa olen jo ollut reilun puolivuotta kasvattajankin kanssa tekemisissä, käynyt katsomassa pentuja ja aikuisia jne.... Sitten huomasin jossakin ilmoituksen että tämmöinen kaveri etsiskelee uutta kotia. Kohta minulla olikin sitten kotona koira. Kunhan vain saan koirankoulutuksen ajantaselle niin eiköhän se kauan haaveiltu pk-koirakin sieltä saavu, ei kuitenkiaan ihan esi keväänä.

*Miettii päänsä puhki kuinka ilmoittaa asiasta kasvattajalle *

Halusimme tarjota kodin koiralle jolla sellaista ei ollut. Sopiva koira "sattui" olemaan sekarotuinen.

Meillä koirat olleet aina lapsuudessanikin sekarotuisia, vähän sellaisia "pahnanpohjimmaisia" jotka perhe on aina jostakin "pelastanut".

Ja kun tavoitteena ei ole esim. näyttelyharrastus niin sekoitus sopii mainiosti.

Ei kai siinä mitään suurempaa intohimoa ollut että nimenomaan sekarotuinen pitää saada mutta kun ei ollut intohimoa myöskään että pitäisi jonkun tietyn rotuinen saada.

pidän arvoituksista. tuo moropi on vielä sellainen.

Meilläkään sekarotuinen ei ollut mikään hirveän tietoinen valinta, olimme kyllä puhdasrotuisiakin katsastaneet, aikuista koiraa kun etsimme. Alunperin pohdimme mm. groenendael uroksen ottamista, mutta k.o. koira oli jo 6-vuotias, joten se jäi sitten siihen.
Ilmoituksia lueskelimme ja silmään osui ensin ilmoitus vuoden vanhasta labbis/landseer sekoituksesta, mutta kyseinen koira oli jo löytänytkin kodin. Seuraava kiinnostava ilmoitus oli collie/lapinkoira sekoitus ja pitkän puhelimessa rupattelun ja tapaamisen jälkeen valinta oli sillä selvä, Jessi tulisi meille. Entinen omistaja myi Jessin ajanpuutten vuoksi, hän oli eronnut ja teki erittäin pitkää työpäivää, joten koiralle ei enää riittänyt aika eikä ex-vaimo ottanut koiraa. Muistan vieläkin sen kerran, kun haimme Jessin lopullisesti meille, oli jotenkin riipaisevaa viedä se pois, kun näki kuinka paljon omistaja suri.

Loppujen lopuksi Jessi sopeutui varsin hyvin elämään meillä ja nykyään on kuin olisi pennusta saakka asunut täällä. Jälkeenpäin olen erittäin iloinen siitä, että meillä kävi näinkin hyvä tuuri koiran suhteen, Jessi on kaiken kaikkiaan varsin kiltti koira ja hyvin sosiaalistettu (lukuunottamatta paukkuarkuutta) ja tullessaan Jessillä oli jo peruskoulutus hallussa.

Siis emme mitenkään etsimällä etsineet sekarotuista, puhdasrotuinen oli yhtälailla vaihtoehto. Seuraavan koiran rotua en vielä tiedä, mutta se todennäköisemmin tulee olemaan puhdasrotuinen (näyttelyt yms. kiinnostavat), mutta sekarotuisilla on silti erityinen paikka sydämessäni, niin monta ihanaa seropia olen saanut tuntea. Enkä pitäisi ollenkaan mahdottomana sitä, että joskus vielä omistaisin toisenkin seropin.

Mia tuli varjusta, ja hurmasi ja sekoitti pään tassuillaan välittömästi
Koko stoorin voi lukea täältä :
Mian tarina

Roni tuli meille alunperin englanninbulldoggimme kaveriksi. Halusimme pienikoikoisen ja helpohkon koiran, rodulla ei ollut väliä, koska emme hakeneet koiraa minkään harrastuksen (näyttelyt tms.) takia. Joten etsimisen jälkeen meille asteli 7 viikkoinen Roni, joka on pienikokoinen, mutta ei välttämättä mikään helppo koira. Nykyisin tämä herra on liki 8-vuotias ja koiralaumamme ehdoton pomo.

Sekarotuiset on yleensä terveempiä kuin puhdasrotuiset. Haluttiin sakemannin kaveriksi vekkuli seropi terveellä päällä - ja yleisestikin.

Mä halusin seropin siks koska se oli mulle ekaks koiraks paras vaihtoehto. Sitäpaitsi seropissa on 2 rotua ( tai enemmän), niin voi nauttia kahdesta rodusta yhdessä pakkauksessa. ( Sain mun seropin 9 vuotis syntymäpäivänä )

Meijän sekarotuinen hauvva tuli oikeestaan aika sattumalta. Lehdestä minä ilmoituksen näin ja hihkaisin siitä äitille. Emme olleet sillain puhuttu että koiraa otettas sillä kun kysyin tätä vastaus oli aina jyrkkä EI! Nyt äiti kuitenki soitti huumorilla ja parin päivän päästä jo oltiin karvapalloo hakemassa. Isä sai tietää aikeistamme vasta haku päivänä.

Sekarotuisen valinnassa ei ollut raha kyseessä. Koiran rakkautta ei voi ostaa. Joskus kuulee että saa seropin ilimatteeksi mutta meidän hauvva makso 500€. Jotkut ortukoiratkin lähtee samalla hinnalla.

Viimeisen pennun me saimme joten luonnetta emme saaneet valita. Se tuli mikä oli jäljellä. Ja kyllä se kannatti ottaa.

Näyttelyt eivät niin kiinnosta joten siksi varmaan seropi. Agilityssa ja tokossa on tullut herran kanssa käytyä. Ja Agility onkin Mortin lempi harrastus.

Seropeilla on enemmän luonnetta ja erikoisuutta Ja niillä on yleensä vähemmän perinnöllisiä sairauksia

Mua pisti täällä vähän silmään se että joku sanoi ettei tarvitse miettiä minkä rotuinen koirameille. Ja se että niillä on vähemmän perinnöllisiä sairauksia ja ne on yleensä terveempiä.

Se ettei tarvitse miettiä minkärotuinen koira meille sekarotuisenkoiran kohdalla on "väärä tapa" (tai miten asian nyt sanois ymmärrettävästi ). Sekarotuisessakin on rotuja, joilla on tiettyjä ominaisuuskia. Ja kaikki rodut kun ei vaan sovi kaikille. Ja ne vanhemmatkun periyttää omaa geeniään pennuille. Niin mun mielestä kyllä sekarotusissakin on järkevää miettiä minkälaisia ominaisuuksia koiralta haluaa. Onko kovinkin energinen ja vaatii paljon tekemistä. Vai vähän rauhallisempaa ja sellasen joka ei niinpaljoa vaadi tekemistä.
Ja se että sekarotuset olis terveempiä kuin muut... Mä pidän sekarotusia yhtinä sairaimmista roduista. Koska: Vanhempia tuskin on tutkittu silmiltä lonkilta tms. , joskus isästä ei ole tieto ja ei voi tietää kuinka siaras isä on. Ja niinkuin eräs kasvattaja, jota arvostan valtavasti, on kertonut että vähiten tutkitusta rodusta löytyy vähemmän vikoja. Joka pitää musta täysin paikkansa.
Jos vanhempien terveydestä ei tiedetä, ei voi pitää pentua terveenä ilman tutkimuksia.
Jos koira näyttää ulkosinpuolin terveeltä, onko se sitä myös sisäisesti? Vanhemmat kun kantavat jonkun/joidenkin rotujen geenejä, mistä voit tietää että ettei he kanna esim kaihia, "huonoja" lonkka tai muita nivel vaivoja, jotakin muuta perinnöllistä sairautta??

Ja tämän kirjotuksen ei ole tarkotus mitenkään loukata ketää, kunhan kerroin oman mielipiteeni asioisa jotka mua pisti silmään.
Ja tunnen monia sekarotusia jotka ovat ihania, mutta en pidä niitä terveinä 100% koska terveyttä ei ole tutkittu, kuten en myös rotukoiriakaan joita ei ole tutkittu. Ja koiran rotuun katsomatta, koira kuin koirahan on ihmisen paras kaveri.



-Diva- Osaatko kertoa millä tavalla enemmän luonnetta ja vähemmän perinnöllisiä sairauksia?

Meidän koiranosto ei ollut mitenkään sovittu/suunniteltu... Kun me ne pennu nähtiin kaupasta tullessamme, päätettiin vaan siitä valita itsellemme siitä yhden^^
Ei niitä voinut vastustaa

Äiti ei halunnut rotukoiraa.