Nyt tuntuu minustakin, että minä olen hullu

, mutta eri syistä kuin Eden.
Mitenkä noita vapaana, ei hallinnassa olevia koiria nyt on ilmaantunut niin, että ei enää tiedä missä voisi liikkua ilman, että iso ötökkä ryntäilee kohden

. Tämän päiväinen tapaus oli varmaan kiltti ja olisi tullut muutoin vain moikkaamaan, vaikka ehdin sitäkin ensin säikähtämään, kun oli niin tuoreessa muistissa edellinen tapaus. Mutta, mutta..., kun ei katsota missä koira pidetään vapaana ja kuinka kauas se voi ohjaajastaan irrota, niin se meni taas yli minun ymmärrykseni. Eli taidan olla hullu, kun en ymmärrä.
Käveltiin jalkakäytävää, leveä ajotie ja sen toisella puolella nurmikenttää, mihin olisi saanut rakennettua vielä ainakin kaksi yhtä leveää liikenneväylää, kuin minkä jalkakäytävällä me kuljimme. Ja siellä kaukana koira hönkäili, eikä omistajaa näkynyt

. Koira kekkasi meidät, kun näkyvyys sille oli hyvä ja ei kun juoksuun ja meidän luokse, niin kiireellä tuli, ettei vilkaissutkaan ajotietä ylittäessään sen enempää vasemmalle kuin oikeallekaan, että mahtaiskos autoja tulla

, onneksi pääsi ehjin nahoin yli ja vielä hienompaa, että oli kuitenkin hyväntapainen ja kuunteli, kun sille nätisti sanoin, ettei tulisi luoksemme (en siis karjunut kauhusta), ja me lähdettiin jatkaa matkaa ja koira toiseen suuntaan haistellen jalkakäytävän reunassa olevan nurmen tuoksuja.
Omistaja ilmaantui näkyville sieltä kaukaa puiden ja pensaiden takaa vasta siinä tilanteessa, kun koira oli ajotietä ylittämässä. Sieltä kaukaa emäntä koiraansa kerran kutsui, mutta kuuroille korville meni, kun ääni ei oikein niin kaukaa kantautunut. Ja hyvä, ettei kantautunut, sillä juuri oli pari autoa tulossa ja omistaja ei omalta paikaltaan olisi sellaista nähnytkään, kun taas meidän puolella oli molempiin ajosuuntiin hyvä näkyvyys. En tiedä kuuliko omistaja, mutta kovaa kuitenkin huusin, että ei käskisi koiraansa nyt, kun autoja oli tulossa. Koira sitten hetken päästä lähti taas kadun yli, mutta vielä oli omistajaan etäisyyttä ja koira päättikin, että lähteekin ajoreunaa pitkin etenemään kauemmaksi. Tässä vaiheessa tuli koiran ja omistajan välille taas näköeste puskan muodossa ja silloin vasta sai omistaja jalat alleen ja kiiruusti koiran perään. Onneksi taas, että koira oli enemmän nurmikon hajuista kiinnostunut, kuin himosprintteri ja omistaja sai koiransa kiinni ja laittoi sen TALUTTIMEEN

ja sitten lähtivät lönköttelemään yhdessä vastaikkaiseen suuntaan.
Ja koska näitä sattumia on ollut nyt sen vertaa tiheään, niin olen alkanut epäilemään, että minäkö se olen se hullu, kun en anna oman koirani juoksennella ympäriinsä vaaraksi itselleen ja muille. Olen todellakin kuvitellut, että olen vanha ja viisas

, mutta päivä päivältä selkenee totuus, olen vain vanha

ja hulluus seurauksena, etten ymmärrä koirien rajoittamatonta vapautta kaupunkialueella.