|
Koirauutiset siirtyy uuteen kotiin
|
![]() Vuonna 1986 Juho Talvitie perusti Koirauutiset-lehden. Melkein neljännesvuosisata on yhteistä taivalta takana. Juholla kuitenkin ikää kertyy ja jo jonkin aikaa Juho on toivonut reilusti täysi-ikäisyyden saavuttaneen pennun löytävän hyvän kodin. Nyt hyvä koti on löytynyt. Kauppakirja on allekirjoitettu ja Juho ja Tapio Eerola ovat lyöneet kättä päälle. Koirauutisista (22-v.) tulee 1.7.2008 alkaen Koiramme-lehden (112-v.) pikkuveli. Koirauutiset säilyttää oman nimensä ja ennen kaikkea oman identiteettinsä. Vetreänä ja täysi-ikäisenä nuorukaisena Koirauutisilla on nyt erinomaiset edellytykset kasvaa ja kehittyä tosi komeaksi. Heinä-elokuun vaihteessa, jolloin ilmestyy ensimmäinen uuden, tuoreen miehityksen toimittama lehti (9/2008) on lukijoille varmasti luvassa komea nuorukainen, joka tarjoaa entisen sisällön lisäksi paljon uutta ja mielenkiintoista. Me odotamme innolla ja jännityksellä tulevaa. Uudet yhteystiedot päivittyvät aikanaan näille nettisivuille ja löytyvät myös Koirauutisten seuraavasta numerosta eli numerosta 8, joka ilmestyy 2.7.2008. Lehti on myös viimeinen, joka tehdään vanhalla joukolla. Juho tulee varmasti vielä viettämään paljon aikaa näyttelyissä, mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee. Meitä muitakin tekijöitä lehden takana tullaan varmasti näkemään jatkossakin koirakuvioissa. Debi – Debra Pomrening-Virtanen, joka aina taittoi teille mieleisen lehden. Marja – Marja Talvitie, joka yritti pitää materiaalia kasassa. Puskaradiossa murissut Vahtikoira Tiina Talvitie, siirtää tekarinsa vesilasiin, sillä tulossa on Vahtikoira v.2 - vaviskaa! ;) Unohtaa ei tietenkään voi Koirauutisten Konttoripäälliköitä, jotka ovat kukin vuorollaa menestyksekkäästi repineet papereita, haukkuneet alaisiaan ja nukkuneet suurimman osan työpäivää. Nykyinen Konttoripäällikkö Don keskittyy vastaisuudessa ulkoiluttamaan eläkeläisiä. Lehden tilaukset jatkuvat entisellään. |
|
12.6.2008
|
© Koirauutiset 19992008